sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Koko touhu sai alkunsa Suomesta

Näyttäisi uutisten perusteella siltä, että EU rakentelee erityisen päräyttävää valvontajärjestelmää. Mikäpä siinä, antaa tulla vaan, sillä kansalaiset rakastavat ja himoitsevat näitä järjestelmiä. Ja sitä paitsi kommunismiin on vielä vähän matkaa, vaikkei sitä matkaa ole yhtään niin paljon kuin vasemmistolaiset, kommunistit, sosialistit ja monet muut vastaavat luulevat. Mutta vähän sitä vielä on ja se meidän on (valitettavasti) yhdessä kuljettava käsi kädessä, kiltisti yhä ja alati lisääntyviä maksuja maksellen.

Uutisen mukaan
Pian lähes kaikista EU-maista löytyy tietokone, jolla pääsee käsiksi valtavaan määrään salaisia raportteja, satelliittikuvia ja jopa sotilastietoa. EU on markkinoinut valvontaa merellisenä yhteistyönä. Mukana on kuitenkin myös muuta kuin merellistä tietoa.

EU alkaa esimerkiksi kerätä kaikkien ulkomaalaisten sormenjäljet ulkorajoillaan. Rajat ylittävistä ihmisistä kootaan ehkä maailman suurin tietopankki.

No hittolainen, siinäpä dataa jota tarkkailla. Tuhannet työllistyvät suojatyöpaikkoihin, tulee lisää verorahaa eikä tarvitse säästää sopeuttamalla ja korottamalla veroja. Tämähän on melkein kuin ikiliikkuja!

Jotain erityisen huvittavaa on siinä, että jostai on kaivettu gai´isti, ekosoturi mökki-Cronberg, jonka tehtävä on kai "pelätä" tätä kyttäysjärjestelmää ja oletettavasti sitä kautta houkutella hieman lisää äänestäjiä Vihreille, jotka kuitenkin sitten lopulta kannattavat, elleivät peräti ole itse suunnittelemassa koko helkkarin touhua (no ei Virheillä sellaista valtaa ole).

Uutisen hauskin ja hupaisin kohta aiheuttaa välittömän naurunremakan:
Koko kehitys on saanut alkunsa Suomesta.

Ei muuta kuin iloisin mielin kohti Euroopan Komission unelmaa suuresta Eurosto-leiristä!

Oman sormenjälkeni jo luovutinkin tuossa loppuvuodesta virheettömälle Suomen Poliisille, virkakyllikin todetessa "Poliisilla ei ole oikeutta näihin sormenjälkitiedostoihin - vielä".

Gulagin aidan takana on aina tilaa vielä yhdelle, joka luottaa sokeasti viranomaiseen.

Kuva

4 kommenttia:

  1. Onpa eeppinen uutinen. Tässä ei ole mitään liittovaltiokehitystä havaittavissa, hajaantukaa!

    "tiedonvaihtoyhteistyö voi kehittyä muuksikin kuin vain merten ja rajojen valvonnaksi."

    Kehitys näyttää todellakin aika huolestuttavalta. Mutta monet ovat jo huomanneet jälkien johtavan Strasbourgiin ja Brysseliin. <a href="http://takkirauta.blogspot.fi/2014/01/miksi-populismi-on-hyva-idea.html"<Populismiin perustuva suuntaus kasvaa Euroopassa jatkuvasti, siinä on vapautta arvostavien ihmisten toivo tässä salakavalasti kehittyvässä dystopiassa.

    Vapaus liikkua ilman viranomaisseurantaa on säilytettävä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista ja linkistä, Lippo. Ihmettelen, kenen hemmetin valtuuksilla tai luvilla Suomessa on alkanut tuollaisten järjestelmien suunnittelu. Ja mik sen tarve on noiden suunnittelijoiden mielestä. Eikö valta ollutkaan kansalla, heh heh.
    No olihan se, mutta ne lampaat antoivat sen pois saadakseen vähän sosiaalitukea ja "ilmaisex" kaikki kivoi jutski niinkun arvauskeskukset.

    VastaaPoista
  3. Joku on joskus sanonut, että pahaa tapahtuu koska hyvät eivät tee mitään. Tai jotain sinne päin.

    Mielestäni tämä liittyy Euroopan islamisoitumiseen. Ne samat valtiouskovaiset suvakit , jotka tykkäävät valvonnasta ja rajoituksista, kannattavat holtitonta maahanmuuttoa maista, joiden ihmiset myös tykkäävät valvonnasta ja rajoituksista (meille länkkäreille). Tämä johtaa maahanmuuttokritiikittömien tavoittelemaan yhteiskuntaan, jossa on paljon valvontaa ja rajoituksia. Loogista.

    Nämä viherpiereskelijät toivovat pystyvänsä jonain päivänä orjuuttamaan kaikki eri mieltä olevat. Siksi he haluavat roudata tänne verovaroin muslimeja, koska heille tunnetusti ihmisten orjuuttaminen ei ole mikään ongelma. Tässä vaiheessa suvakit vielä luulevat muslimeiden olevan heidän liittolaisiaan vaikka tosiasiassa viherpiipertely on ensimmäisenä muslimien liipaisimella. Hihittelen vielä vahingoniloisesti kun suvakit vihdoin tajuavat koko ajan edistäneensä itsensä orjuuttamista. Tai ehkä se ei merkitse heille mitään, koska vapaus ei merkitse heille mitään. Ehkä juuri siksi vapauden vieminen muiltakin ei ole heille mikään ongelma?

    VastaaPoista
  4. Mainio analyysi, Lippo. En tiedä voiko tässä enää olla mistään muusta kyse kuin taistelusta länsimaista elämäntapaa vastaan. Vihervasurit kai haluavat tuhota sen hinnalla millä hyvänsä. Jos muhamettilaisista on siinä apua, niin hyvä. Saattaa tosin käydä, kuten vallankumouksissa vissiin aina käy, että lopulta voittaa se, joka on valmis käyttämään röyhkeimmin väkivaltaa. Ei liene kenellekään epäselvää kumpi peluri se on jos finaalissa ovat vasurit ja muhamettilaiset.

    Ihmiskunnan menetetyt mahdollisuudet. ... mihin tämä kaatui: kommareihin ja muslimeihin mutta vasta siinä vaiheessa kun ne hoksasivat liittyä yhteen.. Tai ehkei sittenkään. Aika näyttää. On niistä selvitty ennenkin.

    VastaaPoista