torstai 15. syyskuuta 2016

Mechelininkadun tuho

En asuu enää Helsingissä. Seuraan kuitenkin tuon globaalin vastuunkannon ytimen touhuja ja tuhoa paikallisesta Helsingin Totuudesta.

Mechelinkadun tuho on nyt vasaroitu varmaksi. Itsehän ikuistin Meklun kuviksi viime joulukuussa. Itselleni on niin sanotusti alusta asti ollut selvää, mikä tuonkin kadun kohtalo Vihreiden käsittelyssä on. Vihreä aate ei arvosta mitään, noin niinkuin lopulta. Tuho etenee, elinkelpoisuus kärsii, jopa ympäristö kärsii Gaian aateen, gai´ismin, alttarilla. Vihreä aate on rappiota ja kulttuurin sekä luonnon, kotien, asuinympäristön kuolemaa loppuun saakka vietynä.

En olisi tätäkään jaksanut enää kirjoittaa. Monia hyviä aiheita etenkin fihadismista on jäänyt kirjaamatta tähän Gaismin voittokulkua seuraavaan päiväkirjaan.

Etenkin fihadismin ääriainekset, väkivaltaiset Baanakuristajat ja toisten omaisuutta jalkakäytävillä vahingoittavat sekopäät olisivat, näin jälkikäteen ajateltuna, ansainneet oman mainintansa tässä hiljentyneessä blogissa. Sitä saadaan mitä tuetaan, kuten Kumitonttu sanoo. Helsinki, eli Vihreät kätyreineen, on sitä todella saanut; Vihreää aatetta pakkosyötettynä. Pakkosyötön jälkeen saat vielä laskun toimenpiteestä.

Niin, se miksi kirjasin tämän muistiinpanon, johtuu surullisesta huomiosta: asukkailla ei Viher-Helsingissä ole helvetinkään mahdollisuutta vaikuttaa omaan välittömään elinympäristöönsä. Ei sitten minkäänlaista. Kivekkäät päättävät muiden puolesta.

HS toteaa

Aiemmin Helsingin hallinto-oikeus (HAO) oli hylännyt valitukset lokakuussa 2015. Tuolloin valittajia oli kaikkiaan 20 taloyhtiötä, kuusi yritystä ja yksi rekisteröity yhdistys. Nyt HAO:n päätöksen kumoamista hakeneita oli muutama vähemmän.

Kaupunkihuhu kertoo, että Kivekkäällä itsellään on fillarimyymälä Meklulla. Mikä sattuma!