maanantai 10. helmikuuta 2014

Sopeudu maksamaan

Viikon päätteeksi jostain on kaivettu lausunto Siilinjärven Ajattelijalta. Tämä kuvissa usein voimakkaasti hikoilevalta näyttävä ihminen tietää, että tulossa on kovia sopeutuksia.

Savon Lahja Suomelle kertoo, että
että tulevat veronkorotukset tai leikkaukset tulevat olemaan tosi kovia toimia

Eilen laivalla matkalla Tallinnasta takaisin tänne sopeuttamisen erikoismaahan ajattelin, että  nelivuotissuunnitelmani oman elämäni eräänlaisesta sopeuttamisesta on jatkuttava. Voi olla, että sopeutan itseni tieten tahtoen työttömäksi, tai sitten vakautan itseni aivan muualle. Oman velkaantumiseni aion taittaa kyllä. Siilinjärven Pinokkio saa taitella minun puolestani valtion velkaantumista vaikka maailman tappiin saakka.

Maksetaan sitä ennen kiltisti kun ei oikein muutakaan voi.

Mut pohja se on miunkii säkissäin.

4 kommenttia:

  1. Tarpeeksi laajamittainen verojen maksamisen lopettaminen valtiovallalle sanellun ilmoituksen kanssa olisi tehokas konsti, johon ei tarvittaisi väkivaltaa, ei vaaleja, ei lupaa keneltäkään. Ilmoituksessa saneltaisiin miksi verojen maksu on lopetettu. Järjestelmä alkaa luhistumaan pikkuhiljaa ja sitten neuvoteltaisiin ehdot uudelle minarkistiselle järjestelmälle.

    Joopa joo, kunhan louskutan leukojani, ei tuollaista tule ikinä tapahtumaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Noinhan se menee. Touhu muuttuu vasta kun maksajat sanovat sopparin irti, noin kuvaannollisesti. Ei sitä koskaan tiedä. Ken elää, se näkee! Ei mikään ole tähänkään asti ollut ikuista, joten kyllä Suomikin vielä muuttuu.

    VastaaPoista
  3. Taisi olla Rauno Aaltonen joka sanoi aikoinaan, että on saman tekevää onko auto ali- vai yliohjautuva jos hallinta on menetetty!
    Mm. energiaveroilla yritetään "hillitä" kulutusta, sillä seurauksella yleensä, että kulutus vähenee edelleen ja verokertymä pienee, jolloin jälleen korotettava veroja tms. maksuja erotuksen pienetämiseksi. Onko tämä nyt sitten verotuksen ali- vai yliohjausta?
    Sama ongelma on uusista autoista budjetoitujen verojen suhteen, verotushan suorastaan ohjaa halvempiin ja samalla pienikulutuksiin autoihin (kiitos moottoritekniikan) => pienempi autovero ja vähemmän polttoaineveroja. Tosin, "hallitus" pääsee jeesustelemaan hiilihanko -päästöillä, joka kuitenkin saa aikaan sen, että polttoaineiden hinnat kasvavat "asymptoottisesti kohti ääretöntä"...

    Pinokkio ja Jurpolainen kyllä pitäisi laittaa ajamaan Pariisi-Dakar rallin seuraavan kerran tai vastaavan - polkuautoilla! Loput hallituksen jäsenistä voisivat olla huoltotiimissä lapiomassa hiekkaa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista KYL.
    Ylipäätään jo se että energia nähdään haittana kertoo jotain tästä suomi-farssista. Vasureilla on kaipuu jonnekin varhaiskeskijalle jossa köyhä kyntää pellot härkäpelissä ja vasuri huutaa komentoja ja totuuksia linnan tornista.

    VastaaPoista