sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 5: Kun jano ei lähde juomalla

Rakkain harrastukseni juominen on vähentynyt vuosi vuodelta. Siitä on enää muistot jäljellä. En tunne itseäni enää siksi samaksi ihmiseksi, joka nuorempana keskitti kaiken energiansa juomiseen. Sitä se käytännössä oli, tajuan sen nyt vuosien kohtuukäytön ja kliseisesti "uuden elämän" jälkeen. Anonyyminä se on helppo myöntää. Juominen oli tavoite, päämäärä, syy, tarkoitus. Sen ympärille rakennettiin oikeastaan kaikki muu tai kaikki muu jotenkin tuki sitä. Se oli ensimmäinen asia mielessä aamulla herätessä ja varmaan myös viimeinen illalla ennen nukahtamista. Kovin paljoa en liioittele, kun näin sanon.

Elämäni hienoin kokemus on, yhä, ensimmäinen känni tai humala, tai millä nimellä sitä sitten kutsuukaan. Varmaan se useimmille, etenkin miehille, on ensimmäinen tai toinen kerta eri tavalla kosteissa merkeissä mutta minulle ei: minä olen kokenut voimakkaimman ensikertani Kuningas Alkoholin kanssa. Mikään koskaan sen jälkeen eikä varsinkaan sitä ennen ole tuntunut niin hyvältä ja oikealta. Se oli paras kaverini ensi tapaamisesta lähtien. Rakastuimme toisiimme välittömästi, etenkin minä alkoholiin, sillä tuskin juoma sinänsä minusta piittasi. Kuljettuani jollain tapaa jopa pitkän ja monivaiheisen tien nykyhetkeen alan nähdä syitäkin sille, miksi etanolista lopulta tuli niin keskeinen asia elämässäni varsin pitkäksi aikaa. Toki osa asiasta voidaan panna geenienkin tilille, mutta tuskinpa ne ovat koko totuus.

Nykyäänkin, kun olen jo lopettanut säännöllisen kippaamisen ja keskittynyt muihin asioihin, joudun myöntämään, ettei mikään näistä nykyisistä mielenkiinnon kohteista aiheuta yhtä voimakasta tunnetta tai tunnu muutenkaan, rehellisesti sanoen, niin hyvältä ja mielekkäältä kuin juominen. Mutta kuten sanonta kuuluu: "näillä mennään". Toinen vaihtoehto olisi niin paljon karumpi, että on tyydyttävä tähän rooliin - on elettävä. Pidettävä pää kasassa ja huolta itsestä ja ympärillä olevista.

Tänään olenkin ollut kaksi viikkoa tipatta. Ei se vaikeaa ole enää. Kerron joskus, miten tähän on tultu ja kuinka tie lähti viemään eri suuntaan. Itse matkankin varrelta on lukuisia tarinoita. Ne ovat hauskojakin monet, sattumuksia on eri mantereiltakin, olen tavannut lukuisia hienoja ihmisiä pitkälti alkoholin ansiosta, jos näin voidaan sanoa. Toki siellä on muutamia tapauksia, joita en mielelläni muistele, mutta kokonaissaldoa tarkastellessa niitä on yllättävän vähän.

Viikonloput tuntuvat selvin päin pitkiltä. Mutta en minä tästä maasta enää alkoholijuomia osta kuin poikkeustapauksessa. Minulle riittää tämä holhous ja verotus jo muutenkin. En maksa enää yhtään ylimääräistä euroa alkoholiverotuksessa. Jos joskus juonkin, kumoan muutaman tuopin lähibaarissa ja muistelen miltä tuntui teini-ikäisenä, kun elämä oli edessä ja nousuhumala alkoi potkia nuorta mieltä eteenpäin. Sitä tunnetta en koskaan sen jälkeen enää saavuttanut, vaikka niin kovasti yritin.

Jos joku teistä lajitovereista painii juomisen kanssa ja haluaisi vähän hillitä sitä janoa, voin sähköpostilla kertoa tarkemmin jotain omista kokemuksistani. Raivoraitista saati absolutistia minusta ei tullut, sillä ei sekään tuntunut omimmalta tieltä, mutta kohtuukäyttöön pääsin. Siitä olen todella ylpeä.

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 4: Simaa!

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2: Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 4 – Simaa!

Kun tässä nyt jo kohta neljä kuukautta on ollut ostamatta alkoholia vähittäismyynnin puolelta, niin ei se janokaan sillä tavalla enää vaivaa. Pari tölkkiä ostin maaliskuun alussa, siinä se on tämän vuoden saldo. Anniskelupaikoissa olen jonkin verran kipannut, mutta vähentynyt sekin on. Kyllästyin kertakaikkiaan koko ajan kallistuviin hintoihin, veronkorotuksiin ja yleiseen holhoamiseen.

Viimeiseisin käsittämätön tempaisu Kasarmintorin S-marketin simainen "hassuttelu", jossa keski-ikäiselle naiselle ei myyty simaa.

Aidosti: minä lopetan käymisen S-marketissa, S-liikkeissä ja kohta varmaan kaikissa muissakin liikkeissä, jos tämä pelleily jatkuu. Esitän tässä vaiheessa vain yhden kysymyksen: kun tässäkin mielettömyydessä on tarkoitus käsittääkseni suojella lapsia, kuinka se estää sitä lasta saamasta alkoholia jos minä, tai kuka muu tahansa, näytän paperit kaupan kassalla ostaessani kymppikassin bisseä ja sen jälkeen kuljetan sen kassin sille alaikäiselle, joka silmät kiiluen odottaa kaupan nurkalla, ja otan vielä "hakuja" päälle.
Silloin kun minä nuori olin, sai "hakija" palkaksi "hakuja". Todennäköisesti kaikki muut paitsi valtion sossutädit ja -sedät tietävät, mitä tarkoitan.

Miten määritellään "alle 30-vuotiaalta vaikuttava"? Miltä "vaikuttaa" 30-vuotias, entä 31-vuotias?

Onko sima edes alkoholituote alkoholilainsäädännössä?

Mikseivät näiden järjettömyyksien keksijät tule omilla nimillään ja kasvoillaan ihmisten eteen perustelemaan näitä alati lisääntyviä kyykytys- ja holhousasetuksia?

Suositukseni kaikille: lopettakaa alkoholin osto Suomesta. Tilatkaa netistä ulkomailta, käykää Virosta tai muualta, tai kerätkää vaikka isompi porukka, joka siten hakee "kuorman" ulkomailta. Alistumalla saa vain lisää paskaa niskaansa.



Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2 Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän



 

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Mainostan alkoholia

En tarkkaan tiedä miten herttaiset ja suojelevat tädit virastoissa aikovat rajoittaa "kuluttajien itsensä jakamia sisältöjä" mutta minätikka laitan tähän kuvan oluttuopista.

Tottahan se on, eikö kukaan ajattele lapsia. Ajatteleeko kukaan nuoria? Nuoriso on pilalla. Vaadin lisää kieltoja ja rajoituksia. Tulkaa apuun, virastoihmiset!

2013-04-06_22-25-38_876

 

torstai 11. huhtikuuta 2013

Liikkumismaksut tulevat - Suomen kansalaiset satelliittivalvontaan

Suomen Tulevaisuustoimiston uutisia:

Liikkumismaksujen pohdinta on täydessä vauhdissa Suomessa. Kansalaisiin tarvitaan palikka – mutta onko se isoveljen aisapoika vai portti auvoiseen älyliikkumiseen?

Suomalaisen kannattaa varautua jo ajatustasolla jatkuvaan ja näkymättömään seurantaan. Tulevaisuuden valvontamaksuissa tarvitaan todennäköisesti taivaan silmiä.

– Uudet järjestelmät perustuvat yhä enemmän satelliittipaikannukseen, ja ajoneuvolaitteisiin on tulossa tiemaksujen lisäksi myös muita palveluita, nimettömänä pysyttelevä liikenneneuvos liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo.

EU:n yhteentoimivassa valvontamaksujärjestelmässä valvontalaitteen teknologioita ovat satelliittipaikannus ja lyhytaaltokommunikaatio (DSRC). Valvontamaksujen eurooppalaiset keräysjärjestelmät ovat tilanteessa, jossa vanhoja järjestelmiä päivitetään EU-yhteentoimiviksi.

Halpa härpäke
kertoo sijainnin


Liikkumisen tulevaa hinnoittelua, eli käytännössä erilaisia vaihtoehtoja veroluonteisiksi maksuiksi, selvittää liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä, jonka jäsen virkamies on.

Hän hahmottaa, miltä tulevaisuus luultavasti näyttää. Kansalaisiin tulee jonkinlainen härpäke, ja tällä hetkellä yleisesti käytössä on niin sanottu OPU eli on-person-unit.

Opu lähettää paikannustietoa ja alkaa olla kooltaan navigaattorin luokkaa tai pienempikin. Kehitys on nopeaa. Laite sinänsä voisi olla jopa näkymättömissä, asennettuna tai laitettuna johonkin kohtaan ihmiskehoa.

Opu-laite voisi myös olla korkeintaan euron kolikon kokoinen ja ulkopinnaltaan muovinen boksi, jonka sijainti olisi ihmisen kehossa.

Keskeistä on, että tietokone tai vastaava antaa infoa kansalaisille liikkumismaksusta, kuten mitä maksaa ja niin edelleen. Oletettavasti tähän tulee myös palveluita, jotka antavat tietoa suoritettavasta matkasta, kuten paljonko maksaa lähteä nyt tai myöhemmin.

– Meillä on selvitettävänä myös vaihtoehto, että tähän järjestelmään sisältyisi muitakin palveluita, joten varsinaisesta opusta tullee halpa, jollei peräti ilmainen, esimerkiksi jonkinlainen pantti, liikenneneuvos valottaa.

Muut palvelut liittyisivät niin sanottuun älyliikenteeseen ja voivat tarkoittaa vaikkapa liikenne- ja kelitiedostusta. Viime kädessä visioissa on kattava valvonta, jonka ylläpito vaatii yhä enemmän ihmisiä.

Virkamies ei usko valvontamaksujen edellyttävän kadunvarsiteknologiaa, eli järjestelmä olisi vain ihmisen sisällä.

Pitkä huoli
yksityisyydestä


Miksi sitten satelliittiseuranta? Koska kulunvalvontamaksuihin pohditaan vakavasti kilometripohjaista hinnoittelua kävelemis- ja juoksemisveron sijaan. Ehkä jopa hengitysveron sijaan tai ainakin sen rinnalla.

Kansalaisen yksityisyys on ollut jo vuosia huolena, kun pääkaupunkiseudun valvontamaksuja alettiin pohtia. Valvontamaksut voivat edelleen olla osa tulevaisuuden järjestelmää, koska OPU-valvonta antaa mahdollisuuden vaihdella hintaa ajan ja paikan mukaan.

Työryhmän ja myös OPU-sensoreita tuottavan yhtiön hallituksen puheenjohtaja  on sanonut "kun puhutaan valvontamaksuista, mieleen nousee helposti huoli oman yksityisyyden suojasta ja paikantamisesta. Tämän huolen otamme vakavasti".

Virkamies ministeriöstä vakuuttaa, että "tietosuojakysymykset ovat ratkaistavissa tienkäyttäjiä tyydyttävällä tavalla". Yksityisyyden suojaan ja tietosuojaan liittyvät kysymykset on pyritty alusta lähtien huomioimaan, minkä vuoksi selvitystyöhön on otettu mukaan tietosuojavaltuutettu.

Yksityiskohtia tavoista varmistaa tietosuoja on kuitenkin vaikea antaa tässä vaiheessa. Työryhmän tiedossa ei ole tietosuojaan liittyviä ongelmia muissa maissa.

--------------------------------------------------------------------------------

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 3 - Suomalainen demari

Kokoomusdemari Pauli Kiuru haluaa sääntelyä myös Viroon.  Demarikollegansa Guzenina-Richardson säestää, että neuvotteluja alkoholin hinnoista Viron kanssa on käyty. Pitäisi kuulemma yhtenäistää hintoja "järjettömän viinarallin" lopettamiseksi. Ei tule mieleen kovin nopeasti mitään niin typerää, kuin hakea suomalaiset viinat halvemmalla ulkomailta takaisin Suomeen, siinä missä ne voisi ostaa lähikaupasta työllistäen suomalaisia ja jättämällä rahaa tänne.

Rallihan loppuu kun ALKOn monopoli lakkautetaan, järjetön verotus ja sääntely lopetaan sekä siirrytään tässäkin asiassa kohti sivistysmaiden tasoa. Mutta missä on Jutta? Jutta tiesi, ettei "viinaralli" kiihdy. Jutta ja Maria toki tietävät mikä minulle on parasta, joten pitänee olla hiljaa ja juoda kivennäisvettä.

kohtaaminenespLS_503_vl

Suosittelen kaikille alkoholien ostamista jostain muualta kuin Suomesta nyt, kun se vielä on sallittua.

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän

Osa 2 Tuttu tunne

 

-----------------------------------------------------------------

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Helsingin tulevaisuus on vihreä, valitettavasti

Mitäpä tähän julistukseen lisäämään.

Vihreät onnistuivat saamaan kärkitavoitteensa mukaan Helsingin kaupungin strategiaan, joka määrittää kaupungin tulevaisuutta seuraavan neljän vuoden ajan.

- Helsingin tulevaisuus näyttää entistä vihreämmältä. Tärkeimmät läpi menneet tavoitteemme koskevat ilmastopolitiikan tiukentamista, johtamisjärjestelmän uudistamista entistä demokraattisemmaksi, joukkoliikenteen ja pyöräilyn osuuden kasvattamista sekä eriarvoistumisen ehkäisyä. Kaikki tavoitteet on sidottu toimenpiteisiin, joten kirjaukset eivät tule jäämään vain paperille, sanoo vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Emma Kari.

Kaupunki on nyt sitoutunut vähentämään hiilidioksidipäästöjään 30 prosentilla vuoteen 2020 mennessä ja tavoitetta tukemaan laaditaan tämän vuoden aikana selvitys toteuttamistavoista. Luonnon monimuotoisuutta lisätään perustamalla metsäinen suojeluverkosto yleiskaavan hyväksymisen yhteydessä.

Joukkoliikennettä edistämään perustetaan poikkihallinnollinen ratikkaprojekti ja liikennehankkeista priorisoidaan joukkoliikenteen, kävelyn tai pyöräilyn osuutta nostavia hankkeita. Eriarvoistumista ehkäistään parantamalla perhetyön ja neuvolatoiminnan yhteyttä sekä lisäämällä koulukuraattoreita ja psykologeja etenkin sosioekonomisesti haastaville alueille.

Vihreille tärkeä muutos koskee myös parkkinormin tarkastelua. Velvoite autopaikkojen rakentamiseen nostaa tällä hetkellä asuntojen hintaa kymmenillä tuhansilla euroilla ja paikoista maksavat myös autottomat perheet. Tavoitteena on nyt kohdentaa autopaikkojen kustannukset paremmin paikkojen käyttäjille.

Lisätietoja:
Emma Kari,  (puhelinnumero poistettu)

Kuva

Onnekseni sain työpaikan naapurikunnasta. Liityn siis omalta osaltani jaloilla äänestävien ja autolla ajavien joukkoon ja siirrän elämisen painopistettä yhä enemmän ihmismyönteisempiin ja vapaampiin kuntiin. Lieneekö se sitä white flightia mutta ainakin se on fight against the greeniä.

Helsinkiläisten asia se on Helsinki tuhota, niinhän se on. Kunhan työkuviot etenevät muutan todennäköisesti kokonaan pois Vihreän Utopian pääkaupungista, jossa kannetaan globaalia vastuuta ja fillaroidaan maailma paremmaksi.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Hei, me pyöräillään

Nyt, kun tiet ovat sulaneet ja Helsingissäkin pääsee taas eteenpäin hikoilematta ja hermojaan menettämättä muutenkin kuin maastoautolla, ne tulevat taas: Kriittiset pyöräretket.

Fillariaktiiville kaikki on taas hetken ajan kuin "kotona Damissa".  Kesän lämpötila, sademäärät ja maan pinnanmuoto vähän vaihtelevat mutta tärkeintä on visioda. Mitenkään turhan vaatimattomista visioista ei ole kyse, kuten kuvasta näkyy. Pyöräjengillä on polkimet tukevasti pari senttiä maan pinnan yläpuolella.

Kuva

Yhtä tällaista "aktivistien" joukkoa olin katsomassa Hämeentiellä, muistaakseni vuonna 2011. Kieltämättä se tehokkaasti sekoitti liikennettä hetken ajan. Ajoivat kesäillan jo pimetessä suurin osa ilman valoja Kurvista etelää kohti kahden kaistan leveydellä. Valottomalla fillarilla ajelu keskellä autotietä on vaarallista touhua, mutta aktivisti ei sitä ajattele, koska toimii jalomman asian puolesta. Voisi jopa sanoa, että vasemmisto ryhtyi väkivaltaiseksi; estämällä muiden normaalin liikkumisen omien utopioidensa edistämiseksi. Itse katselin pyörien ohilipuvaa laivastoa keskiolutkuppilan terassin aidan takaa - kuin olisi tuntemattomien valloittajien joukkiota seurannut. Kiitän Ukko Ylijumalaa ja muita metsänhenkiä, ettei kulkue minua suojaisen aidan takaa huomannut.

Kuningas Talvi nujertaa joka vuosi hipit takaisin koloihinsa. Olkoonkin, että sama sakki sitä on joka vuosi perumassa. Talvella lumi tekee fillaroinnista todellisen hard core -lajin, pakkanen vie herkkähipiäiset hippitytöt kukkasin koristeltuine pyöräkoreineen ja rastatukkaisine poikaystävineen sisätiloihin energiansäästölampun hitaasti syttyvän ja kelmeän valon luo,  raitiovaunuihin tai lentokoneella Aasiaan chillaamaan.

Talvella Helsinki on hetkisen varsin rauhallinen paikka.  Käpylän ja Kumpulan puutaloeliitti matkaa järjestötyöpaikoistaan kiltisti bussilla ja kolisevilla raitiovaunuilla takaisin subventoituihin kaupungin vuokrataloihin nauttimaan edullisesta vuokrasta ja suunnittelemaan mistä ensi kesänä valitetaan ja ennen kaikkea mitä rakennussuunnitelmaa päästäisiin vastustamaan. Jalkakäytävillä voi taas kävellä turvallisemmin pelkäämättä jäävänsä "fillariaktivistin" , umpijurrisen teinin tai trikookiitäjän yliajamaksi. Kohtalo, jonka liian moni tuttu koira on valitettavasti kokenut.

Lumen laskeutuessa kaupunkipyöristä osa ongittaneen hipeille niin rakkaasta ja heikossa hapessa olevasta Itämerestä tai rapistuvien siltojen alta. Osa niistä saa kenties uuden elämän etelämpänä Euroopassa, kiitos monikulttuurikeskusten ja vapaiden liikkuvuuksien. Hajotetut ja hajonneet mankelit korjataan lähes varmasti veronmaksajien piikkiin. Vitsikästä onkin, että fillaristit, jotka ihmeen usein suitsuttavat suvaitsevaisuuden imelää henkistä savuverhoaan muiden naamalle, joutuvat ehkäpä itse eniten kärsimään pyörävarkauksista. Sitä saa mitä tilaa - kierrätys kunniaan.

Kuva

Aktivistien talviset ongelmat ovat käsittämättömän suuria. Niistä ei pääse yli eikä ympäri vaan paikalle on soitettava sankka pelastajien joukko.

--------------------------------------------------------------------------

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 2 - Tuttu tunne

Sarjassamme aiemmin tapahtunutta: kyllästyin Jutan ja kavereidensa veroihin ja niiden jatkuviin korotuksiin sekä siihen, että joku maailmanpelastaja keksi säännön, että "tarkastamme henkilöllisyyden kaikilta, jotka vaikuttavat alle 30-vuotiailta". Vaikka itse olen jo tuon iän ylittänyt, tai oikeastaan sen takia, en alistu siihen, että minulta kysellään papereita ostaessani muutaman pullon bisseä lähikaupasta. On vielä mahdollista, että jonkun kassatyttelin mielestä "vaikutan alle 30-vuotiaalta", mikä on asia, jota kukaan ei kai kykene mitenkään määrittelemään. Tiedän tapauksen, jossa papereita on kysytty yli 40-vuotiaaltakin mieheltä. Suomi on merkillinen maa mitä kyttäämiseen ja holhoamiseen tulee.

Niinpä tein uutenavuotena päätöksen lopettaa alkoholin ostamisen vähittäismyymälöistä ja siirtää hankinnat ainoastaan anniskelupaikkoihin ja ostaa isommat määrät Tallinnasta.

Jutan kyseenalaiseksi ansioksi on mainittava, että alkoholinkulutukseni todella on vähentynyt. Painoakin on pudonnut jonkin verran.

Vähäinen alkoholinkäyttöni liittyy myös siihen, että krapulat tuntuisivat pahenevan vuosi vuodelta. Jos parikymppisenä jaksoi kipata aamuyöhän asti ja lähteä töihin parin tunnin yöunilla, niin enää sellainen ei onnistuisi. Nyt menee vähintään vuorokausi toipuessa, joskus kaksikin. Jutalta jää minun takiani nyt muutama veroeuro keräämättä, sillä muutenkaan alkoholi ei maistu enää samalla tavalla kuin nuorempana. Olen suoraan sanoen jo hieman kyllästynyt koko aineeseen. Joskus on kuitenkin mukava kumota jokunen tuoppi kaverin kanssa ja ihmetellä maailmaa, puhua autoista tai reissuista. Naisistakin on joskus puhetta.

Heikko olohan siitä tulee, mutta kyllä sen silloin tällöin kestää; tänäänkin.

2013-04-06_22-25-38_876

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Muuttolintujamme: Itä-Euroopan pääskyset

Luinpa pitkästä aikaa niin imelän ja suvaitsevaisuutta hehkuvan kirjoituksen, etten muista, koska viimeksi on vastaavaa tapahtunut. Tuotannosta vastaa minulle aiemmin tuntematon Yhteiset Lapsemme ry, joka oletettavasti on vain yksi lukuisista lähinnä verorahoitteisista järjestöistä.  Yleensähän nämä järjestöt ovat jostain syystä naisia täynnä.

Jokakesäinen järjestäytyneen rikollisuuden vitsaus, itäeuroopan pääskyset, on kohta taas täällä. Bisnestähän se kaikki on, niin suomalaisille osapuolille, joista kai eniten tienestipuolella on Helsingin Diakonialaitos, kuin monille muillekin toimijoille. Maksajina muun muassa Helsingin kaupunki, eli minä ja sadattuhannet muut, jotka joudumme kärsimään pääskysten aiheuttaman rikollisuuden ilmiöistä.

Hienointa tarinassa oli huomata, että pullonkerääjäpääskyt ovat onnistuneet "hankkimaan"  itselleen polkupyörät. Tieto huvittaa minua, sillä "hankinnan" sponsoreina on saattanut olla tahtomattaan myös tahoja, jotka pääskysiä tänne eniten odottavat. Itse kirjoituksen on laatinut Irma Marttinen. Nautinnollisia lukuhetkiä. Herkimmille nenäliinapaketti mukaan.

2013-04-06_08-08-56_272

Ei näy vielä pääskysiä Merihaan yllä.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Tarina kevään merkeistä

Kevät tulee, tutkimusryhmät kokoontuvat, teorioita syntyy - suunnitellaan maksuja. Katupöly toimii mainiona keppihevosena kohti uutta maksua itsenäisesti liikkuville ihmisille. Eivät autoilijat kippaa tuhansia tonneja hiekkaa ja pieniä kiviä tuonne kaduille. Autolla ajavat eivät tarvitse sitä hiekoitushiekkaa. Se on siellä ihan muusta syystä. Ei siellä oikeasti mitään hiekkapölyä ole vaan nastarenkaat nostattavat tien pinnasta kaikkea karmeaa tavaraa viattomien luontokappaleiden keuhkoihin kiskottavaksi. Tämä on tutkittu juttu, se luki lehdessä.

Ottamatta varsinaisesti kantaa siihen kummat ovat paremmat talvirenkaat, nastat vai kitkat, täytyy todeta, että ratkaisut Helsingin kaupungilla ja sen vihreillä päättäjillä ovat aina samat: pannaan ne maksamaan. Parempi ratkaisu olisi kokeiluluontoinen nastarengaskielto koko maahan alkaen 2017 syksyllä ja asiallinen teidän kunnossapito kesät talvet. Ei kaiken tarvitse aina olla niin lopullista muutenkaan, eivät nämä asiat niin vaikeita ole. Lainaan Lexaa ja itseänikin: kyse on vain poliittisesta priorisoinnista.

Jos maksamalla maailma pelastuisi, niin kaipa tässä jo paratiisissa saisi tallustella sulassa sovussa luonnonvoimien ja ihmisten kanssa. Kaverini Karhu keittäisi meille pannukahvit kosken rannassa ja onkisimme yhdessä harjuksia, jotka grillaisimme ja söisimme nuotion äärellä. Suolaa ja voita laittaisin siihen pinnalle, tuore kalansaalis oikein vaatii sitä. Karhu muistaisi varoituksen: "suola ja rasva ovat sinulle, Tikka, vaaraksi. Sinulla on sitä kolesteronia niin paljon". Karhu on enemmän kansanmies ja hienot kaupunkilaisten termit menevät välillä miten sattuu.

Nauraisimme yhdessä ja nauttisimme joen antimista kera parin rantakiven kolossa viilentyneen oluttölkin, joiden avautuminen olisi kuitenkin se paras ellei ainoa viikon luontoääni hyttysparvia lukuunottamatta. "Joka tölkin äänen kuulee, kokee  hienon ensipuraisun", veistelisi Karhu muistellen lapsuutemme sankaria Vaeltavaa Aavetta. Soittaisimme Lexankin mukaan, vaikka ei se jaksaisi kuitenkaan fillaroida Helsingistä asti. Vai oliko se sittenkin niin, että nuotiotakaan ei enää saa polttaa ja siitä keskioluestakin tuli niin kallista, ettei sitä viitsi enää ostaa.

"Entä minne nämä loputtomat vanhat ja uudet veroluonteiset maksut menevät?", kysyisin minä Karhulta. Karhu empisi vastausta. Ei taida otso tietää. Hän laskisi oluttölkin kivelle sitä varovasti asetellen ja sen kaatumista peläten,  laittaisi sitten tekstarin Lexalle mutta hänkään tuskin tietäisi, vaikka on käynyt kouluja ja työskentelee merkittävän järjestön jonkinlaisena pääjehuna...

Itsehän olen ajanut ongelmitta ympäri Suomea sekä kitkoilla että nastoilla kaikissa talvikeleissä useina talvina. Muutamat viime talvet olen ajanut pelkästään kitkarenkailla.  Minkäänlaisia turvallisuuteen tai ajettavuuteen vaikuttavia  merkittäviä eroja en ole havainnut. Suurimmat erot mielestäni ovat siinä, että kitkat ovat maantienopeuksissa pehmeämmän tuntuiset, mikä tekee ajamisesta hieman huteraa. Kaupungissa ne ovat erittäin miellyttävät ja hiljaiset.

Nämä tuntemukset perustuvat täydellisen luotettaviin persdyno-mittauksiin, joita on tehty valvotuissa olosuhteissa ympäri valtakuntaa.  En keksi syytä rouhia tien pintaa metallitapeilla kuukaudesta toiseen näillä taajamanopeuksilla. Jos minä niillä pysyn hengissä niin pysyvätkin muutkin. Olen varma siitä. Taidoiltani olen Kankkusen Juhan ja Suomen surkeimman kuskin välimaastossa, niinkuin ovat kaikki muutkin. Ajoaikakin kitkarenkailla on oikeastaan syyskuusta vappuun ilman sen kummempaa tuskailua renkaiden vaihtoajasta. Ympärivuotisesti en niillä kuitenkaan itse ajaisi.  Nastat mokomat meluavat ja kuulostavat epämiellyttäviltä, mihin auttaa, jos laittaa autoksi jomman kumman suuren johtavan saksalaisvalmistajan premium-luokan kulkupelin. Jo vain loppuu rengasmelu.

Helsingin kaupungin tilaamiin tutkimuksiin en yksinkertaisesti enää luota. Hesarin artikkelissa mainitaan nimeltä tunnettu radiopsykologi Pekka Sauri, mikä kertoo aivan tarpeeksi siitä, millaisesta maksusta ja teoriasta tässä on kyse. Katujen ja teiden talvikunnossapito vaikuttaisi huonontuneet viime vuosina jatkuvasti, mikä on käsittääkseni Saurin itsensä vastuualuetta.

Sitäkin olen miettinyt, onko hiekoitushiekkaa todella kylvettävä lukemattomia kuorma-autolasteja kaduille ja pihoille joka talvi. Liukkaus on ikävä asia, mutta niin on liioittelu hiekoituksenkin kanssa. Entä onko tutkittu tai edes ajateltu, mitä tonnien painoiset bussit tekevät kaduille nykyisellä bussiliikennemäärällä. Tuskinpa on.

Kuvassa yksi lajinsa edustaja suoraan jostain yhdeksänkymmentäluvulta (vanhat rekisterikilvet poistuvat 2001 alkaen). Hienon sinisen savun saattelemana lähti tämä maailmanpelastusväline liikennevaloista, joku taisi olla jopa kyydissäkin tällä kertaa . Taustalla sattumalta Hanasaaren kivihiilivoimalaitos, mutta ei nyt mietitä sitä, koska se on Hyvää Energiaa, keskellä kaupunkia, se ei pilaa ilmaa. Sitä paitsi ne mustat vuoret siinä rannalla ovat ihan näyttäviä. Voi kuvitella ajavansa ulkomailla.

2013-04-04_09-24-43_46

Suomessa on huonot tiet. Nastarenkaat jyrsivät tietä ja se näkyy ja tuntuu, vaikkei se ainoa syy ole tietenkään. Tiet ovat todella karkeita. Parhaiten sen huomaa ajamalla Ruotsin läpi ja ihmettelemällä miten hyväkuntoisia tiet siellä ovat.

Lisäksi suomalaiset autotkin ovat mitä ovat.  Kuvassa on yksi sellainen, melko tyypillinen suomi-auto. Uutena raskaasti verotettu, sittemmin kalliisti käytetty ja huollettu. Valtion kauneimpia lypsylehmiä ikäluokassa 20 ja vähän päällekin. Laatulihaa, sillä eurooppalaiset ikätoverinsa paalattiin jo toistakymmentä vuotta sitten. Tiedättehän Herra 47:n sanonnan ettei liian ronkeli kannata olla. "Ikähaarukkani on laaja, 20-30..... -40-50." Puhe taisi olla muusta kuin autoista nyt kun tarkemmin muistelen.

Samoin myös tuttu näky, urat, ovat mukana kuvassa.

2013-04-04_09-30-52_179

Vielä on matkaa täydelliseen maailmaan. Varsinkin niillä, jotka sinne tahtovat niin kovasti, että muut on pakotettava mukaan.

-------------------------------------------------------------

torstai 4. huhtikuuta 2013

T-paidalla tappeluun

Sattuipa nettiä selatessa löytymään hauska puskuritarra suoraan Amerikan ihmemaasta.

Epäilen vain, että autoni muotoiltaisiin yön hämärässä uuteen uskoon alle viikossa, jos kiinnittäisin tämän tarran takapuskuriin.

view

Tämä t-paita päällä puistoon ja suvaitsevaiset käynevät päälle alle kolmessa minuutissa.

greenisred

En lähde kokeilemaan onneani. Vasemmistolaiset saattaisivat kokea nuo aggressiona, sillä heidän sumeassa logiikassaan kai jokainen eri mieltä oleva on heitä vastaan. Olen itse vanha nonaggressioperiaatteen kannattaja monilta osin. Jopa niin vanha, että vasta pitkälle aikuisiällä kuulin koko käsitteestä ensimmäisen kerran, vaikka sen perusperiaatteet tuntuivat oikeilta jo lapsuudesta saakka.

Vaikken vaatteillani julista mitään aatetta, olen kerran saanut palautetta eräästä  ostamastani t-paidasta. Paidassa luki erään eurooppalaisen valtion nimi. Tämän valtion naapurimaan pari kansalaista eivät asiasta pitäneet ollenkaan. He eivät olleet suvaitsevaisia. Tapauksessa selvittiin suullisella palautteella puolin ja toisin. Pienikin siinä tilanteessa ylimääräinen "avautuminen" olisi todennäköisesti johtanut full contact -tyyppiseen kulttuurivaihtoon.

Omasta puolestani jokainen saa pitää päällään mitä tahansa julistuksia tai olla niitä pitämättä. Olen aidosti suvaitsevainen ihminen.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Hiljaiseksi vetää

Helsingin Sanomat tietää kertoa, että Vihreät on suosituin puolue alle 25-vuotiaiden keskuudessa. Nuorisossa piti olla tulevaisuus. Onkin varmaan, mutta millainen? Haluavatko vihreät sitä lopulta itsekään? Onko se jotain niin ihanaa, että ihmiset täytyy pakottaa siihen?

Jostain ne tulivat laajempaan tietoisuuteen, muistaakseni 90-luvulla. Kun olin koulussa oli Kekkonen, Neuvostoliitto, opettajan mielestä jääkausi tulossa ja uskonnonopettaja sanoi, että taudit ja sairaudet johtuvat synneistä. Lapselle nuo olivat kaikki yhtä todellisia asioita. Sittemmin jossain vaiheessa kuoli Kekkonen, vähän sen jälkeen kyykkäsi Neukkula, jääkausi (ja väestöräjähdyskin) peruttiin.

Huomasin varsin nopeasti, että taudit ja sairaudet johtuvat ihan muista asioista kuin synneistä eikä mitään syntejä olekaan, minkä lopputuloksena erosin kirkosta, mikä oli yksi elämäni vapauttavimpia hetkiä. Ei tullut salamaa otsaan eikä Jeesusta ole näkynyt, vaikka jo 30 vuotta sitten revittiin "Jeesus tulee oletko valmis" -lappuja puhelintolpista irti. Osa minusta odottaa yhä, myönnän. Olisihan se näky. Taisivat valehdella koulussa useammastakin asiasta.

Sitten ne tulivat jostain ja alkoivat käydä taisteluaan milloin mitäkin vastaan mutta useimmiten lähes kaikkea vastaan yhtä aikaa. Luontoa piti suojella, mikä kyllä oikeastaan kaikille tapaamilleni ihmisille oli sitä ennenkin itsestäänselvyys. Aloittivat taistelunsa varmaan rasvasta ja suolasta, minkä seurauksena ruoasta tuli lähes mautonta. Tupakka kulki siinä mukana ja on nyttemmin jo lähes nujerrettu.

Sitten piti kierrättää, tuli biojätettä, lajittelua, sittemmin pakollista lajittelua. Valtava kuorma-auto hakee banaaninkuoret tuosta pihan perältä. Eko-sitä ja eko-tätä. Vesikin kuulemma loppuu. Sähköä piti säästää. Ydinvoimasta ne aina jaksavat pauhata. Ne ovat tulevien sukupolvien asialla siinäkin. Ihmisten, joita ei ole edes olemassa.  Alkoholia viedään takaisin Alkoon sitä vauhtia, että heikkopäistä hirvittää. Harmittaa, koska välillä janottaa, enkä tarvitse valtion apua siinä asiassa.

Avasivat rajatkin, mokomat. Mukavahan se on matkustella ja olenpa itsekin käynyt maailmalla. Varsin rauhallista ja hauskalla tavalla tunkkaistahan täällä olikin ennen monikulttuuria. Vaan ei ole enää, nyt värisee ja väpättää etnisesti. Luomua piti syödä. Kallistahan se on kuin mikä, joten en syö. Ruokakin oli loppumassa ihan kohta koko maailmasta. Varmaan tajusivat itsekin ettei se lopu, vaikka väestöräjähdys tavallaan tulikin, kun afrikkalaiset tuplasivat väkilukunsa noin 20 vuodessa; taitavat tuplata jatkossakin. Mahtuuhan tänne, tervetuloa.

Öljyhän niiltä loppuu joka toinen torstai. Ensi viikolla pumpataan viimeiset pisarat Äiti Maasta. Lihaa älä syö, eläinten ystävä. Liha on murha, kuulemma. Joskus luulin, että ei niitä niin tuo seksikään kiinnosta. Väärässä olin, ohjeet viherseksiin on olemassa jo vuodelta 2002. Porukan miehille lieneekin nakki varma, kun värisevin äänin saarnaa ylikansallisten yhtiöiden riistämistä luonnonvaroista  kesäleirillä. Kesäyössä on taikaa, tiedän. Suomessa vieläkin ekologisempaa jyskytellä kesäisin ulkona, kun valoja ei tarvitse polttaa. Energiansäästöä, nähkääs. Viidakossa kaikki on toisin, monesti paremmin, koska siellä on sitä "luontoa".

Seuraavaksi ne alkoivat pelastaa koko maapalloa. Kehitysyhteistyötä, kummilapsia, feissareita, jotka ahdistelee kaduilla, mitä kaikkea Maailmaa kylässä -  ja bongorumpu soi. Keksivät, että jos jostain saa valkoisen syntisen miehen kiinni, niin autolla ajamisesta.  Julkista liikennettä pitäisi suosia. Polkupyörällä ajamaan heti, koska kotona Damissakin ne ajavat.  Siihen ne ovat panostaneet kyllä.

Hiilijalanjälkikin minulla kuulemma on, vaikkei minulla ole hiiltä jalkapohjissa. Verotus toimii ja tappaa romuautoilla ajelevaa kansaa. Hiilidioksidi oli ovela veto. Erittäin ovela. En muista, koska se tuli, mutta nyt se on kaikkialla. Talvenkin peruivat, kiitos siitä. En ole talven ystävä. Lumi on muisto vain, jäähyväiset lumelle.  Eniten harmittaa, ettei sitä huomaa muusta kuin siitä ettei Helsingin lumisia katuja enää nähtävästi tarvitse aurata talvisin.

Ne lisääntyivät ja täyttivät maan monella tapaa. Sukupuolia ei enää ole, voit valita itse. Aina ne kuitenkin tietävät, mikä minulle on parasta. Niillä, jos kellä, on ratkaisut asioihin. Saat ne selville kysymättäkin, sillä ne kertovat kyllä.  Ne tietävät mitä minä tarvitsen ja varsinkin sen, mitä en tarvitse.

Mitähän ne vielä keksii. Se minua oikeastaan eniten tässä jännittää. Nyt niillä nimittäin on kannatusta.

----------------------------------------------------------

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Muutunko vihreäksi

Yhdessä asiassa taidan olla vasemmistolainen, ellen peräti vihreä. Vasemmisto on tainnut aina olla kiihkeä asevelvollisuuden vastustaja. Asevelvollisuus on aina tuntunut itselleni Suomen suurimmalta epäkohdalta, oikeastaan niin kauan kuin muistan. Nyt Facebookiin on perustettu ryhmä nimeltä Kansalaisaloite asevelvollisuuden lakkauttamiseksi.

Hyvä aloite, vaikka en usko vain miehille, väärällä alueella Suomessa asuville kivesten kantajille ja erääseen uskontokuntaan kuulumattomille suunnatun "yleisen" asevelvollisuuden koskaan poistuvan Suomesta. Jokainen suomalainen on jossain määrin "sotavanki". Suomi käy talvista sotaansa yhä uudestaan ja uudestaan. Käytännössä jokainen mies joutuu yhä valitsemaan puolensa tässä asiassa. Itse olen sanonut itseni irti näistä ajatuskuvioista jo kauan aikaa sitten.  Nykyisellään kaikki mikä maanpuolustukseen jotenkin liittyy on minulle merkityksetöntä.  En siis ajattele asiaa. Ajoittain on kuitenkin hauska itsekin mietiskellä myös näitä kuvioita: "mitä tekisin nyt jos..."

Aiheesta on varsin nokkelasti sanaillut ainakin Vihreä Otto Lehto blogissaan. Lisäksi Kansalaisaloitteen Facebook-sivuilta voidaan lukea: "Tällä hetkellä aloitteen suunnittelussa on ollut mukana edustajia Vihreästä miesliikkeestä, Vihreistä nuorista, Loviisan rauhanforumista, Sadankomiteasta, Aseistakieltäytyjäliitosta, Miesten tasa-arvo ry:stä, Vasemmistonuorista, Edistyspuolueesta ja Avoimesta Ministeriöstä".

Tässähän tuntee itsensä jo suorastaan vihervasemmistolaiseksi, kun kerrankin on tuon joukon kanssa jotain yhteistä. Edistyspuolue ei taida olla varsinaisesti vasemmalla ja Avoimesta Ministeriöstä en ole koskaan kuullutkaan.

En ole aseistakieltäytyjä tai pasifisti sinänsä. Väkivalta on joskus hyvä keino ratkaista ongelmia, ampuma-aseillekin on paikkansa, Suomen aselait ovat liian tiukkia ja ampuminen on välillä hauskaakin. Pakottamalla vain hyvin harvoin saa kovin motivoitunutta joukkoa kasaan, enkä usko itse enää määrän korvaavan laatua sotimisessakaan. Jätän asian niille, jotka siitä ovat kiinnostuneet.  Asia on minulle henkilökohtaisesti todellakin yhdentekevä.  Tuskinpa tässä siis  kuitenkaan tarvitsee liittyä Vihreään miesliikkeeseen.

Ja kun nykyään tuntuisi olevan muotia, että sukupuolikin on vain oma kokemus, tulkinnanvarainen asia ja voi ehkä muuttua iän myötä niin kuka on enää asevelvollinen, jos miehen perinteiset tuntomerkit ovat menettäneet merkityksensä.

Jos kutsuntapäivänä olisin ilmoittanut kokevani itseni teinitytöksi olisin säästynyt monilta ongelmilta ja säästänyt vuoden elämästäni. Nykykatsannolla siihen ei olisi kenelläkään mitään sanomista.  Niin se maailma muuttuu.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Trikookiitäjä

Kevään heittäessä talven niskalenkillä muistojen osastolle alkavat muuttavien lajien laumat saapua myös Suomeen. Yksi näistä lajeista on trikookiitäjä (Spandexia rapidae).

Kuva

Koko ja ulkonäkö


Lajin tuntomerkkihin kuuluvat kireät trikoot, jotka pullottavat haaroista. Perustuntomerkkeihin on luettava myös taisteluhanskat, virtaviivainen kypärä sekä erityisen värikkäät ajopaidat. Uroksia näkyy enemmän kuin naaraita. Kooltaan kiitäjä on usein hoikka ja melko lihaksikas. Naaraista on hyvin vähän havaintoja.

Elinympäristö ja elintavat


Laji pesii runsaslukuisimpana Etelä-Suomessa mutta onpa rohkeimpia yksilöitä tavattu aina pohjoista Suomea myöten.

Trikookiitäjän tunnistaa yleensä keskivertoa arvokkaammasta kulkupelistä, jonka hinta voi nousta tuhansiin euroihin. On esitetty teorioita, joiden mukaan kulkupelin arvo korreloi ajonopeuden ja ennakoivan ajotavan kanssa niitä vähentäen.

Luonne


Erikoistapauksen suhteessa muihin muuttaviin lajeihin trikookiitäjästä tekee sen erikoinen luonne. Tiellä tavattaessa ja suorituksen keskeytyessä kiitäjä on usein vihainen, joskus jopa aggressiivisuuteen asti. Tämä ei koske kuitenkaan jokaista lajin yksilöä. Usein aggressiivisuus ilmenee suusanallisena palautteena lajityypille kilpahenkisen suorituksen katketessa muiden tielläliikkujien läsnäoloon. Jotkut lajin edustajat käyttävät värikkäitä ajolaseja, joiden epäillään helpottavan metsästystä saaliin suojavärien tehon laskiessa lasien läpi katsottaessa.

Talvehtiminen


Trikookiitäjä ei talvehdi Suomessa. On kuitenkin raportoitu tapauksia, joissa yksittäiset lajin edustajat ovat metsästäneet talviasuihin pukeutuneena muita tielläliikkujia. Talvisin lajin aikuiset yksilöt ovat toistuvasti ajaneet jalkakäytävillä etenkin pääkaupunkiseudulla, usein huomattavan suurin ajonopeuksin. Erikoisvarusteena on raportuitu akkukäyttöisiä LED-ajovaloja, joiden kiilat pyyhkivät maastoa talven pimeydessä saalista etsien. Talvella metsästyksen keskeytyessä lajin urokset saattavat olla vaarallisia ympäristölle.

Lajin tulevaisuus


On ennustettu, että kiitäjien määrä Euroopassa on pienoisessa nousussa tällä vuosikymmenellä.