Näin yön hämärässä näistä aiheista välittyy lähinnä virkakyöstien onneton epätoivo ja rahantarve. Jotain, niitä viimeisiä rippeitä, on vielä yritettävä kerätä väistämättömän romahduksen edessä. Rajat vuotavat kuin seula, kassa on typötyhjä, kyöstien viinerit uhkaavat kuivua leipomon tiskille... talvikin tulee. Ei hymyilytä mutta tuskinpa virastossakaan pitkien vuosilomien odottelua täysin naama näkkärillä jatketaan. Nyt alkaa olla tosi kyseessä.
Olen tehnyt yhä enemmän tarvittavia järjestelyjä, joilla valmistaudun perikatoon. On mahdotonta sanoa varmuudella, tuleeko se vai eikö, tai huomaako sitä edes, jos ja kun se tulee. Ehkä se meni jo... On varmistettava velattomuus, jonka olen nostanut keskeisimmäksi teemaksi omassa strategiassani. Työpaikan menetys tässä tilanteessa olisi katastrofi. On yritettävä repiä irti, mikä vielä revittävissä on.
Tavallaanhan minäkin elän kyösteilystä. Hyödyn siitä suoraan, kun valtio pumppaa rahaa työpaikalleni. Mutta tämähän on kyösteilyn tavoitekin; tehdä jokainen riippuvaiseksi hyvinvointivaltion kalmankalpeasta kourasta.
Every pizza counts, sanoisi amerikkalainen. "Älkää jättäkö lättyäkään kääntämättä!".
Erilaiset poliisien some-kampanjat kertovat, kuinka turhaa työtä osa paskalakeista tekee. Vaikea sanoa ovatko talousrikostutkijat edes oikeita poliiseja eikä lopulta asialla ole merkitystä. Pizzakuittien ja parturien kyttäämiseen ei kannata koulutusresursseja kenenkään tuhlata. Pasilan miehetkin on pidettävä jotenkin leivässä, ja puhelin kengässä, sekä ennen kaikkea kulissit kunnossa.
Toki julkinen salaisuus on, etteivät niin sanotut karvakädet tai kinkitkään pelaa samoilla säännöillä ruuan myynnissä, mutta nyt olen alkanut ajatella, onko asialla lopulta niin merkitystäkään. Veromuotoisen ryöstämisen ovat virkakyöstit vieneet jo niin pitkälle, että oikeastaan hyvä, jos jostain vielä saa jotain selkeästi halvemmalla, tai edes hieman edullisemmin sen ansiosta, ettei jok´ikistä pykälää jakseta noudattaa.
En tiedä, millaiselta tuntuu olla velanperijä, koronkiskuri tai väkivaltainen perijä, mutta tuntuu, että yhä merkittävämpi osa kytistä joutuu tuollaisiin tehtäviin. Muistan eräänä kesänä tulleeni hivenen surulliseksi, kun maakunnissa ajellessani näin kesäillassa hyttyspuskassa tienvieressä paskalakin tutka ojossa. Että eikö todella ollut mitään muuta tekemistä senkään kylän reinikaisilla. Eipä kai.
Joutuvat teräämään vastentahtoisestikin rahaa vastentahtoisilta "asiakkailta". Onnea valitsemallanne tiellä. Toivotaan, että munkit kuitenkin ovat pehmeitä ja kahvi tuoretta, kun rankan Facebook-työpäivän lomassa niitä nauttivat, kytät ja muut virastosankarit.
Unohtaa ei kannata sitäkään tosiasiaa, että kaikenlaisen kyttäämisen yksi suurimpia tarkoituksia rahastuksen lisäksi on työllistää ne kyttääjät. DDR:ssä Stasin ilmiantajina oli jossain vaiheessa, muistaakseni, suunnilleen joka toinen innokas itä-saksalainen. Ainakin paperilla asia taisi olla näin mutta saattoipa tuo olla ihan tosielämässäkin. On irvokasta luoda kyttäämisen ja ilmiantamisen ilmapiiriä aikana, jona miljoonia pumpataan elintaso-partalapsiin sen enempiä kyselemättä.
Suomen suurin ongelma on yhä, yhdellä sanalla, verotus. Muita ongelmia ei juuri edes vielä ole. Verotuksesta on tehtävä niin kevyttä, että sitä ei enää huvita kiertää. Suurin osa ihmisistä maksaa mielellään jonkinmoista "perusmaksua" perusasioista. Niihin eivät kuulu esimerkiksi kyttääjät ja ilmiantopalvelut, monikulttuurisuusläänintaiteilijat ja satoja ihmisiä notkumassa pitävät erilaiset virastot ja laitokset, eivät sadat tuhannet muut kyösteilyyn liittyvät asiat. Myös ne kampaviinerit.
Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa. Suomalainen talous, sysimusta tulevaisuus.
