keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Kurjuus on jaettava tasan

Vasemmistodemokraattisessa tasa-arvo -utopiassa elävät ovat keksineet uuden ahdistuksen aiheen itselleen. Ja yrittävät nyt olettavasti kikkailla, miten ne, joilla on vielä varaa hieman valita, saataisiin erilaisilla maksuilla ja "ohjauksilla" yhtä surkeaa asemaan, kuin ne, joilla ei ole niin paljoa mistä valita.

Kuten olen jo vuosia sanonut, epäilen Oikeamielisten tarttuvan yhä hanakammin ruokaan lähitulevaisuudessa.

Nyt ongelmana on, että " parempiosaiset syövät pienituloisia terveellisemmin, liikkuvat enemmän ja elävät pitempään." eikä siinä vielä kaikki vaan "varakkaat perheet ensinnäkin ostavat ruokaa suurempia määriä, ja samalla hävikki kasvaa. Lisäksi nämä kuluttajat ostavat korkealaatuisempia pihvejä ja esimerkiksi gourmet-juustoja, joilla voi olla jopa 10-kertainen ympäristövaikutus tavanomaisiin tuotteisiin verrattuna"

Ei käy. Samaa keskusohjattua, muovikelmutettua S&K-moskaa pitäisi jokaisen syömän. Sinne menevät kauniit periaatteet pientuottajista, lähikaupasta, lähiruuasta, omaperäisyydestä... kaikesta paitsi tasapäistämisestä. Tämä kaikki tietenkin puetaan ympäristöystävällisyyden kalmanhajuiseen kaapuun Teidän Omaksi Parhaaksenne. Jos ette usko niin lukekaa asiantuntijalausuntoja HYVINVOIPA-selvityksestä.

Jostain virastosta on kesken pitkän kahvitunnin kaivettu esiin yllättäen kaksiosaisen tehonimen haltijanainen, joka tietää että
 Politiikan tehtävänä on huolehtia siitä, että kestävät valinnat olisivat jokaiselle helpoin, houkuttelevin ja edullisin vaihtoehto eli itsestäänselvyys, huomauttaa Helmi Risku-Norja, MTT:n erikoistutkija.

"Syökää paskaa kansalaiset", kuuluu todellinen viesti. Risku-Neuvostoliitto zu und vom Itä-Saksa tietää mikä sinua eniten houkuttelee.

Vähän samoin kuten demokratia ja vapaus pelottaa vasuria enemmän kuin mikään, myös ajatus siitä, että ihminen saisi itse päättää mitä syö, aiheuttaa virastotädille monia unettomia öitä.

Toteamuksessa
 Elintarvikkeiden kulutuksen ohjaaminen verojen korotuksilla on osoittautunut hankalaksi – tarvittaisiin myös taloudellisia kannustimia, suosituksia ja normiohjausta, kuten rajoituksia sokeri- ja suolapitoisuudelle

on kieltämättä jotain hauskaa: ne kansalaisenperkeleet voivat vielä valita jotain! Asiaan täytyy saada muutos.

Normiohjauksen rikastamaa keskiviikkoa kaikille.

3 kommenttia:

  1. Gulaheilla syötiin terveellisesti perusruokaa. Eikä maksanut paljoa. Ihmiset jaksoivat työskennellä tuottavasti julmissakin sääoloissa.

    VastaaPoista
  2. Miten olis vaikka sokerin ja suolan verotuksen kymmenkertaistaminen? Ja rasvan. Kun ihmiset rahtais naapurimaasta margariinia takavuosien malliin ja vielä sokeriakin, ei enää mahtuis viinaa niin paljon kyytiin...

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista, Sanna ja KT.
    Totta tosiaan: Gulagilla kaikki saivat ansionsa mukaan ja saman verran. Vesivelliä ja leipää. Mitä muuta ihminen lopulta tarvitseekaan. Syöminen ei ole velvollisuus, joten älkäämme valittako sitten piikkilanka-aitojen taaksen jouduttuammee.

    Ehdotan itseasiassa nykyisin 100 prosentin verotusta ansiotuloihin ja Valtion leipäjakelun perustamista. Sitten olemme valmiita.

    VastaaPoista