maanantai 24. kesäkuuta 2013

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 8: Kiristyy, kiristyy

Harvoin tulee enää kupitettua. Juhannusaattona otin kaverin kanssa muutamia oluita. Käytiin oikein Hard Rock Café´ssa katsomassa miltä meno maistuu. Oli siellä muutamia slaavilaisia kaunottaria ja pari erittäin nuorta suomineitoa.

Oikeamielinen hallitus kiristää, taas vaihteeksi, alkoholiveroa.

Itsehän en enää vähittäismyynnistä osta suomi-juomia vaan jätän ne janoisemmille. Eikä oikeastaan jaksa enää yllättyäkään näistä hallituksen ja oikeamielisten tempauksista, sillä realiteetit ovat tästä Suomi-nimisen valtion touhusta olleet monilta osin kateissa jo vuosikausia.

Ihan rehellisesti sanoen minä jo hieman odottelen kieltolakia. Tosin verotulothan siinä ehkä pienenisivät, mutta pitää sitten korottaa ja kiristää jostain muualta.

Sitä ennen Tallinnaan, jotta terve!. Jos siis oikein suuri jano yllättää. Kaveri kävi pari viikkoa sitten ja osti minulle laivalta olutlavan hintaan9,90. Tuossa se on avaamatta vieläkin. Pahin jano lienee siis jo sammunut, vaikka kauan sitä kesti.

Ja mahdollisimman usein muutenkin ulkomaille käymään, hivenen vapaampiin, sivistyneisiin länsimaihin.

------------------------------------------------------------------

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 7:Virkamies tietää

Osa 6: Vapun jälkeen

Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla

Osa 4: Simaa!

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2: Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän

[contact-form][contact-field label='Name' type='name' required='1'/][contact-field label='Email' type='email' required='1'/][contact-field label='Website' type='url'/][contact-field label='Comment' type='textarea' required='1'/][/contact-form]

Verotus tappaa, sanotaan

Suomessahan tunnetusti on pikkasen kireän puoleinen tuo autoverotus. Kiitos siitä kaikille sossuille ja muille viheriäisille siellä vasemmalla.

Ihmisiä kuolee sen takia.

Sen voi ehkä kuulla ammattipelastajan sanomana, rivien välistä .

"Jos he olisivat olleet liikkeellä vanhalla autolla, he olisivat saattaneet kuolla jo törmäyksen voimasta", Ryhänen arvioi.

 

 

torstai 20. kesäkuuta 2013

Kohta ei naura enää...

Kuten tiedetään, on Oikeamielisiltä rahat loppu. Kupattavaa ei riitä enää kovinkaan paljoa.

Otetaan apuun VTT (Valtion Turha Tutkimuskeskus) ja rahantuloa ei voi estää.

Aiemmin olen jo todennut, että Sampo on hivenen yskinyt, joten taonnassa olleita vikoja on korjattava.

Tämä uutinen on kyllä lähes mykistävä. Samalla se on aitoa suomalaista nouhauta, nimittäin autoilijan rahastusta. Siitä se vientituote lähtee jos mistä.

Tiedä sitten mitä siitä pitäisi ajatella, että uutisen poliisia harmittaa, että Suomessa yksityisyydensuojasta on vielä rippeet jäljellä. Ja jos sinulla ei ole alkolukkoa, olet rattijuoppo.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Lisää veroja, kiitos

Muistan joskus jonkun Pohjois-Korean diktaattorin kuoleman aikaan, kun monet ihmettelivät, miksi ihmiset itkivät kaduilla julkisesti, siis Pohjois-Koreassa. 

No mitäpä sitä ihmettelemään. He uskoivat asiaansa ja siihen mitä heille on kerrottu ja mitä heidät on opetettu ajattelemaan.

Aika vähän se minusta eroaa siitä tosiseikasta, että jokainen suomalainen on enemmän tai vähemmän demari, suurin osa aivan loppuun saakka. Kukapa vastustaisi hyvinvointivaltiota tai oikeudenmukaisuutta. 

Lisäverotusta toivovien toive toteutunee hyvinkin pian.

Kuva

torstai 13. kesäkuuta 2013

Elämme jännittäviä aikoja

Latteudet kunniaan, vaikkakin uutismaailma tarjoaa jännitystä monin otsikoin.

Jyrki aikoo hyökätä, jokin valiokunta haluaa vähentää ruuan hävikkiä ja tieliikennelaki uudistetaan lähivuosina.

Onko luvassa sääntelyä, lisää maksuja ja veronkorotuksia? Uusi virasto valvomaan ruuan hävikkiä?

Ken elää, se näkee.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Suomalainen haluaa holhousta

Onhan näitä tutkimuksia jos jonkinlaisia mutta 

nähtävästi suomalainen kaipaa holhousta.

Ei se minua yllätä yhtään. 

Ja kyttäystä, valvontaa ja sääntelyä meille kyllä tarjoillaankin;  toiveenne on toteutunut.

Missä se kieltolaki viipyy?

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Enemmistö tekisi sitä ja tätä

Taloussanomat tietää kertoa, että enemmistö helsinkiläisistä tekisi autoilusta kalliimpaa. Ei ole varmaan kovinkaan monelle yllätys, ettei enemmistö helsinkiläisistä tiedä yksityisautoilun kustannuksista yhtään mitään. Sitäkin harvempi yllättynee, jos todetaan, että on aina mukava ideoida maksuja ja kieltoja muille, kunhan vain itselle ei koituisi mitään vastaavaa.

Päivänä muutamana tässä viime viikkoina jouduin julkisen liikenteen käyttäjäksi. Kokemus tulikuumasta ja tunkkaisesta bussimatkasta oli kyllä sinällään arjen extremeä. Matka sisälsi myös vartin verran raitiovaunun odottelua muutaman kymmen muun kyllästyneen näköisen odottelijan kanssa, sekä loppuhuipennuksena raitiovaunumatkan läpi keskustan. Tällä kertaa vältyin Grande Finalelta, jonka olen kokenut jo kerran: harva tietää tunnetta kun housuissa on jonkun toisen kuset - minäpä tiedän.

15 kilometrin matka kesti ovelta ovelle tunnin ja 15 minuuttia (eli lähes puolitoista tuntia).

Normaalioloissa ajan tuon matkan autolla noin 20-24 minuutissa.

Tekisin julkisesta liikenteestä huomattavasti kalliimpaa. Mutta minäpä en olekaan enemmistö.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Tahatonta uuskieltä

Minusta on erityisen huvittavaa, että suomalainen yhteiskunta, ja etenkin poliisi osana turvallisuuskoneistoa, vaikuttaa olevan täysin polvillaan ja valmiina kuopan reunalla muutaman kymmenen ulkomaalaisen rikollisen edessä. 

Joskus aikoinaan naureskeltiin, kun autovarkaudesta tuli virallisesti luvan käyttöönotto. Jotain samanlaista uuskieltä on käytössä myös "laiton rahankerääminen" -käsitteessä silloin, kun vanhus käytännössä ryöstetään näyttämällä hänelle jotain "lupalappua".

En minä ainakaan tiedä, miltä näyttää virallinen keräämislupa eikä asia minua edes kiinnosta. Vaikea kuvitella oikealla asialla rahaa keräävän ihmisen tai ihmisjoukon aiheuttavan minkäänlaista ahdistusta "kohteessaan", sillä oikeista kerääjistä päässee yhä eroon sanomalla kiitos ei.

Oikea ratkaisu näihin ongelmiin on rikollisten maahantulon estäminen mutta siihen tämä riistoverotuksella toimiva oleskeluvaltio ei enää kykene. 

Voimme todeta monikulttuurin toimivan ja rikkauksien lisääntyvän kesä kesältä.

 

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Edistyksellisiä huomioita

Niin sanotut älypuhelimet ja niiden swype-kirjoitusmenetelmä aiheuttavat joskus omituisia tuntemuksia. Eläessämme vasemmistoedistyksellisen aikakauden oletetulla loppusuoralla, on tehtävä päätelmä, että edistys on tullut myös älypuhelimiin.

Lähetin kaverille tekstiviestiä ja kirjoitin sanan "huomis", jolloin edistyksellinen puhelimeni tarjosi minulle vaihtoehdoksi sanaa "homous". 

Suoraan sanottuna ei tuntunut kivalta näin perusheteron näkökulmasta.

Homous tunkee, %/(/&¤, joka paikkaan nykyään. 

 

 

 

 

 

 

 

torstai 6. kesäkuuta 2013

Onneksi on valvontaa - ja lisää tulee

Mietiskelin tuossa työmatkalla aikani kuluksi, että eipä ole vähään aikaan ollut uutisia mistään uusista valvontamenetelmistä. Usein olen myös mietiskellyt, mitä erilaisia uusia valvonta- ja rahastustapoja voisikaan vielä keksiä autoilijoille, tai miksei muillekin.

Ja johan pomppasi: "rukouksiini" vastattiin Aamulehden uutisen muodossa.

Sieltähän on tulossa kuulkaapas vaikka mitä! Uusilla älypöntöillä voidaan valvoa esimerkiksi "turvavyön käyttämistä, liian lähellä ajamista, joukkoliikennekaistojen väärinkäyttöä, läpiajokiellon rikkomista, autojen katsastamista, ajoneuvojen rekisteröitymistä ja vakuuttamista sekä sitä, onko ajoneuvo käyttökiellossa."

Minulla olisi tarjota vielä muutamia valvontaideoita, mutta en kerro niitä tässä.

Kirjoitin jo aikoja sitten Sammon taonnasta. Se alkaa kai olla jo taottu valmiiksi. Teho oli välillä vähän laskenutkin mutta virhe on korjattu uudemmalla firmiksellä ja vaihtamalla muutamat osat, jos näin leikkisästi asian muotoilee. Työryhmä lienee istunut pitkään ja hartaasti ja kahvia ja pullaa on viraston neukkarissa kulutettu muutamalla satasella per lärvi. Ehkä on tehty jokin pieni seminaarimatkakin maailmalle ja haettu sieltä vähän ideoita Sammon päivitysprojektiin.

Haluaisin itse laajentaa kameravalvontaa puistoihin, pyöräteille sekä ihmisten asuntoihin. Se tekisi maailmasta turvallisemman paikan elää. Jos jollain on jotain lisävalvontaa vastaan, on hänellä silloin jotain salattavaa, ja silloin häntä sietääkin vähän tarkkailla.

Ja laskuttaa.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Mikä siinä on?

Mikä siinä on, että ratkaisu oikeastaan ihan mihin tahansa Suomessa on veronkorotus?

Mutta niin vain ihmiset hyväksyvät kiltisti hymyillen kaiken paskan mitä valtio jaksaa niskaan vaan kaataa. Sitä saa mitä tilaa.

Semmoinen asia kuin menojen leikkaus on tietenkin tuntematon käsite.

Toisaalta taas kun perusteluna on seuraavanlainen lausahdus: "yleinen ekonomistikanta asiaan Vartiaisen mukaan on, että ruuan kaltaisten hyödykkeiden verotuksen ei ole syytä olla erityisen lievää, koska ihmiset joka tapauksessa syövät, " niin on vain todettava, että homma selvä. Vedetään seuraavaksi verotus tappiin ja olkoon veroprosentti kaikille 100. Joka tapauksessa on syötävä.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Omaa lääkettä

Vasureilla, ainakin joillakin heistä, napsahti nyt oma lääke väärään kurkkuun, kun paikoitellen jotkut koulut nähtävästi ovat kieltäneet lapsilta pyöräilyn koulumatkoilla. Syythän ovat meille autolla liikkuville kovin tuttuja: on tilanpuutetta ja se turvallisuuskin tuppaa kärsimään ja eikö kukaan ajattele lapsia. Muitakin syitä saattaa olla.

Mutta sitä saa mitä tilaa, toimii se kieltely toisinkin päin. Ideoin jo hetken Kieltopäivääkin, joka olisi Anarkiapäivän, Siivouspäivän ja Ravintolapäivän kanssa useamman kerran vuodessa järjestettävä hauskanpitotempaus. Kieltoja saisi keksiä miten päin vain ja sakkomaksut saisi periä tarvittaessa voimakeinoin.  Hauskaa, eikö!

Pyöräily kielletty -aiheesta tietenkin veti ohjaustankot sieraimiin itse Helsingin Totuus, tuo Cityvihreyden ja Globaalin Vastuunkannon airut, joka laati pääkirjoituksen otsikolla Pyöräily kielletty.

Loppuun heitän ajatuksen; miten me nykynuoria vanhemmat ihmiset selvisimme tänne saakka näin sankoin joukoin hengissä, kun vielä markka-aikaan ei erilaisia kieltoja ollut läheskään näin paljon. Lapsi sai ostaa jopa tupakkaa vielä muistaakseni 90-luvulla, eikä aski ollut täynnä "kuolet kohta" -tyyppisiä varoituslauseita. Fillaroida sai ilman kypärää, enkä tunne ketään, joka olisi tavallista naarmua ihmeemmin onnistunut itsensä pyörällä loukkaamaan.  Olisiko kuitenkin niin, että vahinkoja sattuu ja ihmiset tekevät virheitä kielloista huolimatta.