tiistai 1. heinäkuuta 2014

Hauskanpitoa rajoittamassa

Virastossa ahdistaa. On taas kesä ja ne äänestäjät eivät ymmärrä, että siinä &/(#¤¤ mitään hauskaa ole. Tai virastossa ahdistaisi, ellei kilpailtaisi opettajakyöstien kanssa maailman pisimmistä, muiden maksamista vuosilomista, jotka voivat olla mitä vain välillä 5-10 viikkoa. Opettajat tietty jo valmiiksi muutenkin aivan liian kauan kestävän peruskouluputken pidentämiseksi lomailevat kuukausia vuodesta.

Virkakyöstit ovat kai ennen lomakautta kehitelleet, että nyt loppuu hauskanpito kesäfestareilla. Pienellä kuukletuksella en tähän hätään löytänyt mistä ihmeen laista tahi asetuksesta on kyse, kun festareille ei saa viedä omia juomia. Tai löysin; alkoholilaista mutten tiedä miten kahvi liittyy alkoholilakiin. Ei siis vettäkään pidä alamaisen vievän festareille, ei kahvia, saati viinanpaskaa, jota nuo veronmaksajat kippaisivat kuitenkin puteleistaan löysätäkseen sosiaalidemokratian punaisia mielen kahleita edes hetkeksi. Pori Jazz vielä luulee saavansa jonkin erityisluvan tälle vuodelle. Onnea yritykseen.

Puistobluus jo tietää, että moiset keskitysleiriolot karsivat kävijöitä, mikä on tietty pykälien tarkoituskin. Osta siinä sitten vitosella pieni vesipullo puolen tunnin jonotuksen jälkeen. Tai suomalaisiin erikoisuuksiin kuuluva nollanelosen muovituoppi, jonka hinta on ehkä jotain seiskalla alkavaa.

Alkoholilakia tulkitseva Valvira (valvonta vaikuttaa) on todennut, että laki olkohon kaikille sama. Hölmöilyn kohteeksi voi joutua kahvinjuojakin, kuten mainitsin jo. Minnalta kaadettiin kahvit maahan alkoholilain ja virkamiehen nimissä ja woimassa.

Suomilammas tottunee tähänkin pelleilyyn yllättävän nopeasti ja kantaa varmasti jatkossakin rahansa leirijärjestäjille palkkioksi siitä, että pääsee metalliaidan taakse paikallisen keltaliivisen kapon kyykytettäväksi.

On tämä eri mesta tämä Suomi. Ei puutu enää kuin se, ettei autoaan saa hinauttaa pajalle ellei hinausta maksua vastaan suorittavalla taholla  ole liikennelupaa. Ei... hetkinen, sellainen pykälähän on jo olemassa. Luvan tarkkailusta on vastuussa kuljetuksen tilaaja.  No tässä tietenkin on kyse kilpailun rajoittamisesta, näin EU:ssa kun ollaan.

Kuten joku jossain palstalla kyseli: "jos Suomi ois nyt osa Venäjää, niin mikä siinä lopulta niin kauheeta olis"

Osaatko sinä vastata siihen?

5 kommenttia:

  1. Luin ohimennen jostain omien viinojen tuontikiellosta Puistobluusiin, ja ajattelin, että jopas ne nyt pienestä kitisee, musiikkiahan sinne mennään kuunteleen eikä istumaan viinapullo kourassa maassa tuhannen päissään. Ei siinä jutussa mainittu, että KAIKKI juotavat on kielletty! Johan se sotii ihmisoikeuksia vastaan, ettei helteellä - jota nyt ei tosin ollut eikä taida tänäkesänä juuri tullakaan - saa pitää vettä mukana, kun se kuitenkin on ensiarvoisen tärkeää ihan terveydellekin. Kaadettiinkohan siellä vauvojen tuttipulloistakin tuttelit maahan?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Tämä "nestekieltolaki" on kyllä tullut aivan puskista. En muista uutisoinnista nähneeni aiemmin. Sanomattakin on selvää, että järjetön kieltohan tässä on kyseessä. Missä oikeudenmukaisuus, jos ihmisellä ei ole varaa ostaa arvokasta juomaa festarialueella....?

    Tästähän kärsii lähinnä festariyrittäjät, sillä toivon ettei jengi enää maksa tällaisesta kyykytyksestä.

    Ne Valviran kyöstit, jotka on tästä vastuussa lomailevat nyt kuka missäkin kelohonkamökeissään ja palkka juoksee.

    VastaaPoista
  3. En osaa mutta arvaan; ei siinä mitään kamalaa olisi. Byrokratiaa löytyy, mutta venäläinen on käytännön ihminen, vaikka mikään ei toimi niin kaikki järjestyy. Oikeanlainen asiakirja (oikean suuruinen dollari/euromääräinen seteli) ja kaikki on kuten pitääkin. Olen useasti keskustellut parin venäläisen ystäväni kanssa ao maan ihmeellisyyksistä ja vaikka puolet ottaisi puheista pois, niin silti. Tässä maassa taas kaikki jämähtää jos ei muuhun niin kyöstin asenteeseen. Virkamiehen suurin ilo on kieltämisen ilo.

    VastaaPoista
  4. Tallinnan laivoilla on ollut hamstraus käynnissä, kun kyöstien uusi valvontaukaasi astuu voimaan. Oli joillakin porukoilla oikein pumaskat mukana. Näillä hääkutsuilla ynnä muilla todistettiin, että viina tulee omaan käyttöön.

    Miten tällainen on mahdollista? No, viinan tuojan tulkitaan kiertävän veroja. Verottaja on tällaisessa asiassa oletusarvoisesti oikeassa, joten verot menevät maksuun. Tuojan on erikseen todistettava, että hän tuo viinat omaan käyttöön. Käänteinen todistustaakka taas näyttää tehonsa. Mitäpä sitä tutkimaan, kun tavallinen kansalainen on oletusarvoisesti syyllinen. Kyösteiltä säästyy työaikaa tärkeämpiin asioihin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos herroille kommenteista. Hammeri; sehän on juuri näin eli olet syyllinen kunnes toisin todistat. Sairasta.

    Joppe: kysymys,jonka joku esitti palstalla vaivasi minua hetken jos toisenkin. En osaa vastata siihen.
    Ruumismäärä, jonka sodat saivat aikaan on hirvittävä. Se tuntuu jopa liian suurelta.

    VastaaPoista