Virastossa ahdistaa. On taas kesä ja ne äänestäjät eivät ymmärrä, että siinä &/(#¤¤ mitään hauskaa ole. Tai virastossa ahdistaisi, ellei kilpailtaisi opettajakyöstien kanssa maailman pisimmistä, muiden maksamista vuosilomista, jotka voivat olla mitä vain välillä 5-10 viikkoa. Opettajat tietty jo valmiiksi muutenkin aivan liian kauan kestävän peruskouluputken pidentämiseksi lomailevat kuukausia vuodesta.
Virkakyöstit ovat kai ennen lomakautta kehitelleet, että nyt loppuu hauskanpito kesäfestareilla. Pienellä kuukletuksella en tähän hätään löytänyt mistä ihmeen laista tahi asetuksesta on kyse, kun festareille ei saa viedä omia juomia. Tai löysin; alkoholilaista mutten tiedä miten kahvi liittyy alkoholilakiin. Ei siis vettäkään pidä alamaisen vievän festareille, ei kahvia, saati viinanpaskaa, jota nuo veronmaksajat kippaisivat kuitenkin puteleistaan löysätäkseen sosiaalidemokratian punaisia mielen kahleita edes hetkeksi. Pori Jazz vielä luulee saavansa jonkin erityisluvan tälle vuodelle. Onnea yritykseen.
Puistobluus jo tietää, että moiset keskitysleiriolot karsivat kävijöitä, mikä on tietty pykälien tarkoituskin. Osta siinä sitten vitosella pieni vesipullo puolen tunnin jonotuksen jälkeen. Tai suomalaisiin erikoisuuksiin kuuluva nollanelosen muovituoppi, jonka hinta on ehkä jotain seiskalla alkavaa.
Alkoholilakia tulkitseva Valvira (valvonta vaikuttaa) on todennut, että laki olkohon kaikille sama. Hölmöilyn kohteeksi voi joutua kahvinjuojakin, kuten mainitsin jo. Minnalta kaadettiin kahvit maahan alkoholilain ja virkamiehen nimissä ja woimassa.
Suomilammas tottunee tähänkin pelleilyyn yllättävän nopeasti ja kantaa varmasti jatkossakin rahansa leirijärjestäjille palkkioksi siitä, että pääsee metalliaidan taakse paikallisen keltaliivisen kapon kyykytettäväksi.
On tämä eri mesta tämä Suomi. Ei puutu enää kuin se, ettei autoaan saa hinauttaa pajalle ellei hinausta maksua vastaan suorittavalla taholla ole liikennelupaa. Ei... hetkinen, sellainen pykälähän on jo olemassa. Luvan tarkkailusta on vastuussa kuljetuksen tilaaja. No tässä tietenkin on kyse kilpailun rajoittamisesta, näin EU:ssa kun ollaan.
Kuten joku jossain palstalla kyseli: "jos Suomi ois nyt osa Venäjää, niin mikä siinä lopulta niin kauheeta olis"
Osaatko sinä vastata siihen?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valtiolle. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. heinäkuuta 2014
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 18. Kiihtynyt kulutus
Elämässä viime aikoina tapahtuneet melko isot muutokset ovat aiheuttaneet alkoholinkulutukseeni pienen nousun. Todettu sairaus on aiheuttanut ahdistusta, jonka kansanomaisempi nimi on kai vitutus. Olen lääkinnyt sitä wanhalla tutulla lääkkeellä eli alkoholilla. Helmikuussa oli joitain viikkoja, jolloin nautiskelin tuota lääkettä päivittäin. Annosmäärät pysyivät parissa kolmessa annoksessa, vaikka tietenkin viikonloppuisin oltiin jo selvästi juovuksissa iltana tai kahtena.
Verotus tappaa, suorasti ja epäsuorasti. Se vie monilta ihmisiltä toivon paremmasta ja tyrehdyttää halun tavoitella parempaa elämää; pyristellä eteenpäin omin avuin. Puhumme nyt siis riistoverotuksestä Finlandese. Vaikuttaahan se minuunkin. Pidän jossain määrin itseäni jo melko ulkopuolisena tarkkailijana täällä Suomessa; toisin sanoen en välitä enää vaan keskityn ihmettelemiseen ja yhden miehen asennesotaan. Asun täällä, maksan maksuni ja odotan, että tilanne kääntyisi parempaan. Eihän se näillä näkymin käänny, mikä on surullista seurattavaa. Aloittamani nelivuotissuunnitelma tähtää siihen, että sen päätyttyä olen yhä riippumattomampi päivätöistä ellen sitä ennen joudu/pääse osatyökyvyttömyyseläkeläiseksi.
Uusimmat kehysriihessä sorvatut kansanryöstötoimet aiheuttivat pariksi päiväksi kuohuntaa päässäni. No, vitutustahan sekin on, kun ihminen tulee vihaiseksi. Otin kuppia sen takia eilen. Minä en ole asioista päättäviä äänestänyt, enkä äänestä. Eikö olisi oikeudenmukaista, että Jutan ja Jyrkin äänestäjät kantaisivat sen vastuun yksinään. Mukana tietenkin muita puolueita äänestäneet suomilampaat. Suomen toivoton tilanne yhdistettynä faschismus Finlandaee -nimiseen aivo-oireeseen sairastuneisiin suomalaisiin ei, kuulkaapa kanssaihmiset, naurata enää.
Kuten monet ovat sanoneet, täytyy ihmisessä olla jotain aitoa lääketieteellistä vikaa, jos vielä aikuisiällä kannattaa vasemmistolaisuutta. Epäilenkin, että faschismus Finlandaee on levinnyt suomalaisiin tv-lähetysten ja juomaveden mukana. Niin käsittämättömäksi tämä touhu on mennyt.
Tätäkin kirjoittaessani nautiskelen kotimaisen, pienehkön panimon mallastuotteita. Panen kuitenkin hanan kiinni tämän yhden tuopin jälkeen, koska huomenna on maanantai ja on mentävä tienaamaan Jyrkille lisää rahaa jaettavaksi ympäri virkakuntaa. Huvittavaa, että poliisille usein nauretaan ja vitsaillaan sakkotulojen keräämisen olevan poliisin tärkeimpiä tehtäviä. Nyt on ilmennyt nimettömästä poliisi-lähteestä, että asia todella taitaa olla niin. Poliisilta vaaditaan "tulosta". Tiedämme jokainen kenen pussista se tulos kaivetaan. Mainitsin Sammon yskimisestä jo reilu vuosi sitten (Liikenneturvallisuus. 23.2.2013) Eksyneen näköinen pääpollari selittää, että valvontamääräykset, eli tuotto-odotus, tulee poliitikoilta. Enpä varsinaisesti sitä epäile.
Turvallisuuden kanssa yksisilmäisillä tienvarsien rosvoilla ei ole mitään tekoa. Turvallisuus lähtee asenteista ja hyvistä välineistä. Asenteisiin vaikuttavat monet asiat mutta välineet valtio rosvosi sinulta ja minulta jo aikoja sitten. Ottakaamme esimerkiksi vuosituhannen alun japanilaisvalmisteinen maastoauto, jonka Suomi-hinta on tänäpäivänä helposti noin 15 000 euroa siinä missä sen yleiseurooppalainen myyntihinta on noin 5000 euroa. Tuonti ei kannata, koska veron osuus on näiden vehkeiden kohdalla aikalailla puolet Suomen myyntihinnasta + kulut päälle. Että terve!
Autokanta vanhenee vanhentumistaan ostovoiman laskiessa täällä Autoilun Albaniassa. Vasemmistolainen ei sitä ymmärrä, mutta maailma toimii edullisella energialla ja kumipyörillä. Jos ne eivät rullaa, alkaa meno hyytyä. Liikkumisen estäminen on väkivaltaa, joka johtaa siihen legendaariseen suomalaiseen lausahdukseen: työnteko ei kannata. Suomessa ollaan nyt lyömässä lisää kapuloita rattaisiin lisäämällä eri energiamuotojen verotusta. Kiitos siitä voitaneen suurelta osin laittaa Vihreiden Hörhöjen piikkiin, kuten eräässäkin blogissa mainitaan ,vaikkei tosin aivan noin suoraan vaan todetaan, että
(jätän linkin pois, ettei taas tule pahaa silmää jostain kahvihuoneen peränurkasta)
Ei tarvitse olla yliopistolla virkaköpinä ymmärtääkseen mistä tässä touhussa on kyse.
Muutamat onnettomat ovat ne syrjäseutujen asukkaat, jotka huomaavat olevansa aikanaan hankkimansa asunnon vankeja. Suomalaisten intoa velkakiikkuun ei voi kuin ihailla vuodesta toiseen. Eroon ei pääse, pois ei kannata lähteä, eikä kohta ole varaa ajella töihinkään muutamaa kilometriä pidemmälle. Tosiaan: nyt voi olla aika lähteä.
Lähteä etsimään syytä siihen, miksi rosvolauma kaappasi kokonaisen valtion ja kuppasi sen tyhjäksi.
Toivoa sopii, että syylliset joskus joutuvat aidosti vastuuseen teoistaan.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Sarjan aiemmat osat luettavissa:
Osa 17: Ihan hyvä juttu
Osa 16: Sairasta, sairasta
Osa 15: Uudet vitsaukset
Osa 14: Mitä lääkäri tekee työkseen
Osa 13: Parhaalle ystävälleni
Osa 12: Vuoden kokeilu
Osa 11: Aine helvetin esikartanosta
osa 10: Kieltolaki, missä sinä viivyt
osa 9: Demareita paossa
osa 8: Kiristyy, kiristyy
Osa 7:Virkamies tietää
Osa 6: Vapun jälkeen
Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla
Osa 4: Simaa!
Osa 3: Suomalainen demari
Osa 2: Tuttu tunne
Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän

Vihreät, RKP ja Kristillisdemokraatit suorittivat kansalaisvelvollisuutensa takaamalla päätöksille äänienemmistön eduskunnassa. Vihreiden ansioksi voinee laskea myös energia-, hiilidioksidi-, polttoneste- ja ajoneuvoverojen korotuksen yhteensä noin 400 miljoonalla eurolla.
(jätän linkin pois, ettei taas tule pahaa silmää jostain kahvihuoneen peränurkasta)
Ei tarvitse olla yliopistolla virkaköpinä ymmärtääkseen mistä tässä touhussa on kyse.
Muutamat onnettomat ovat ne syrjäseutujen asukkaat, jotka huomaavat olevansa aikanaan hankkimansa asunnon vankeja. Suomalaisten intoa velkakiikkuun ei voi kuin ihailla vuodesta toiseen. Eroon ei pääse, pois ei kannata lähteä, eikä kohta ole varaa ajella töihinkään muutamaa kilometriä pidemmälle. Tosiaan: nyt voi olla aika lähteä.
Lähteä etsimään syytä siihen, miksi rosvolauma kaappasi kokonaisen valtion ja kuppasi sen tyhjäksi.
Toivoa sopii, että syylliset joskus joutuvat aidosti vastuuseen teoistaan.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Sarjan aiemmat osat luettavissa:
Osa 17: Ihan hyvä juttu
Osa 16: Sairasta, sairasta
Osa 15: Uudet vitsaukset
Osa 14: Mitä lääkäri tekee työkseen
Osa 13: Parhaalle ystävälleni
Osa 12: Vuoden kokeilu
Osa 11: Aine helvetin esikartanosta
osa 10: Kieltolaki, missä sinä viivyt
osa 9: Demareita paossa
osa 8: Kiristyy, kiristyy
Osa 7:Virkamies tietää
Osa 6: Vapun jälkeen
Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla
Osa 4: Simaa!
Osa 3: Suomalainen demari
Osa 2: Tuttu tunne
Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän
Tilaa:
Kommentit (Atom)