Demariaatteen vimoset hetket

Satakuntavuotias demariaate on kuolinkorinoissaan. Niin se on alettava minunkin jo ajatella. Holhoushölmöily on saavuttamassa loppunsa. Hyvähän se on. Tarkennuksena sanon, ettei se nyt tietenkään viikoissa tapahdu, vaan veikkaan kuten ennenkin, että vuosikymmeniä tässä vielä menee. Loppua en itse ehkä näe eikä sekään tule sekunnissa, kuten ei ennenkään ole "maailmanloput kuten me ne ymmärrämme" tulleet. Asiat enemmänkin kuihtuivat pois ja yksittäinen ihminen harvoin kokee mitään sen kummempaa aatteen kuolemista. Ehkä jokin Neukkulan tai Itä-Saksan romahdus saattoi ollakin varsin nopea yhteiskunnallinen murros, muttei nekään nyt aivan päivässä tapahtuneet.

Se mikä minua on jo pitempään vaivannut, on, että demarius puuduttaa. Ehkä se onkin sen yksi perusase väärinajattelijoita vastaan. Kun holhous ja hölmöily tarjoillaan pieninä annoksina lapsesta asti, tuo väkivaltainen aate turruttaa meidät emmekä jaksa enää pyristellä vastaan. Samaan aikaan tuo kavala holhouskelmu tarjoillaan kerros kerrokselta ympärillesi maailman parhaana ja siihen kannustetaan liittymään. Mitä enemmän sen puolesta liputat ja siihen kääriydyt, sen parempi ihminen olet.

On hyvä huomata, että sosiaalidemokratian omituisiin ominaisuuksiin kuuluu myös Jatkuva Taistelu™ taantumuksellisia voimia vastaan. Jatkuvalla Taistelulla™ tarkoitan sitä, että maailma ei ole "valmis" demareille vaan sitä on väkisin väännettävä tauotta muottiin; mitä nopeammin, sen parempi. Suomesta löytyisi useita esimerkkejä mutta otetaan nyt vaikka klassikkoaiheena Viinaralli. Tupakka on toinen. En tiedä montako sataa tuhatta ihmistä jäisi vaille elantoa jos viimeinen tupakka sammuisi maailmasta tänään. Koittaisi aika, jolloin pitäisi löytyy Uusi Vihollinen. Älkää erehtykö kuvittelemaan, että se olisi vaikeaa Aatteelle.

Olen viinarallista itsekin kirjoittanut ja muut ovat kirjoittaneet paremmin. Viinapykäliä, kuten kaikkia muitakin pykäliä Suomessa hinkataan jatkuvasti; "ketään" ei tiedä mitä ensi viikolla tulee puhumattakaan lähivuosista. Mitä vaan idiotismia voidaan tarjoilla vaikka jo ensi vuonna, koska typeristä ideoista ei virkakyösteillä puutetta ole. Kukaan ei esimerkiksi tiedä autoverotuksestakaan, millaista se ensi vuonna on. Tai mistään muustaan. Jatkuva Taistelu™ vie toivon ja sumentaa ja lamaannuttaa. Uskon sen olevan tarkoituksellista ja kuuluvan vasuriaatteeseen. Sallittuja hyveitä ovat sen sijaan muun muassa kateus, katkeruus ja muiden omaisuuden ja elämänalueiden mahdollisimman kokonaismittainen haltuunotto niin verotuksella kuin henkisestikin.

Aiemmin tänä vuonna viinarallista elantonsa repivät kyöstit ideoivat sinänsä täysin laillisen ja moraalisesti oikein olevan ulkomaan tavaratuonnin suitsimiseksi vihkipapin nimen kyselemistä. Nyt on väläytelty vieraslistan vaatimista, jos juomat tulevat juhliin. Oikeastaan tämä surullisen hilpeä yksityiskohta toi mieleeni ajatuksen koko naurettavan järjestelmän lopusta. Touhu on mennyt niin älyttömäksi leikkipaikkojen keinulaudankorkeuksien ja -ketjujen lenkkikoon mittaamisineen, että ei tämä enää naurata vaan masentaa.

Demari ei ymmärrä, ettei hänelle kuulu hitonkaan vertaa, miksi, millä tai minne eli mistä ihminen juomansa tai yhtään minkään muunkaan tavaransa hankkii. Tai montako senttiä keinulaudasta on Äiti-Gaian herkän ihon pinnalle. Niin yksinkertaista se on. Tämä ei tietenkään vasemmistoaatteelle sovi, sillä tavoitteenahan on totaalinen kontrolli. Kontrollin kaipuu, joka kyösteissä vahvana velloo, verhoillaan usein tuttuun turvallisuuden tai yhteishyvän herttaisen punaiseen lahjapaperiin, joka pahaa aavistamattoman kuluttaja-äänestäjän on mukavampi vastaanottaa.

Moni vastaanottaakin paketin hymyillen, ja onpa suomalaiset ajettu siihen mielentilaan lammasmaisuudessaan, että ihmiset tästä paketista jo kiittävät ja typerimmät sitä suorastaan vaativat. Kyösti hymyilee kalmankelmeää hymyään ja vastaa vaateisiin. Vaatimus on samalla lupaus siitä, että kyösti tarttuu toimeen virka-aikaan, mikäli nyt ei satu olemaan koulutusmatkalla, pitkällä lounaalla, kurssilla, kahvilla, taksissa matkalla virastoon, tai muuten vaan viraston ulkopuolella esimerkiksi huiman pitkällä vuosilomalla.

Sateisen sunnuntain ja käsittämättömän vetisen kesäkuun aikana olen alkanut aiemmasta poiketen vakuuttua, että vasurien epätoivoinen sähläys onkin merkki aatteen väistämättömästä kuolemasta ja vapauden aikakauden alusta.

Pienestä se alkaa ja kunhan punapatoon tulee tarpeeksi iso halkeama, se mokoma romahtaa ja katoaa ikiajoiksi kuin kusi hankeen.