maanantai 28. huhtikuuta 2014

Vähän toistoa

Kertaus on opintojen Gaia. Taloussanomat osaa kertoa, että myyjien työt keskustoissa katoavat kohti automarketteja peltojen reunoille. No sitähän se on. On sitä tässä itse kukin jo hyvän aikaa toistellut. Ehkä se kuulostaa vakuuttavammalta erikoistutkijakyöstin sanomana jopa gai´istin korviin.

Suomen ainoa kaupunki Helsinki (No, suosikkikaupunkini Tampere voidaan myös laskea tähän) saa nauttia tästä ilmiöstä vielä kiihtyvään tahtiin, koska Viherväki hankaloittaa autoilua sen minkä pystyy ja kykenee.

Vihreä aate - kuollut kaupunki. Helppoa kun sen ymmärtää.

Mutta hiton harmihan se on. Kaupungit on hienoja mestoja.

Tämän blogin Tulevaisuudentutkintajaosto sai käsiinsä Vihreiden vision vuoden 2047 Keski-Pasilasta. Hiljaista pitää, ihmisten päivittäinen ulkonaliikkumisaika on rajoitettu kahteen tuntiin ja viiteentoista minuuttiin.

Vasemman puolimmaisen talon kolmannen kerroksen ikkunassa  joku toisinajattelija yrittää epätoivoisesti lähettää kirjekyyhkyllä viestiä kaverilleen. Internet on sammutettu jo ajat sitten, sähkö todettiin turhaksi ja se sai niskaansa sellaiset Gaian vihat, ettei siitä todennäköisesti toivuta koskaan. Earth Hour laajennettiin sananmukaisesti koko "öörthin" hetkeksi. Viimeinen valo sammui tältä pallolta syyskuun 13. päivä vuonna 2042 joskus iltapäivällä. Sen jälkeenpä kellotkin kiellettiin. Ja maailma oli valmis.

Suomen motoksi oli valittu "ihmettelen, miksei tänne kaavoiteta asuntoja"

chi

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti