Snookerissa 10 000 lyöntiä on vasta alku ja pöytää on kierrettävä tuhansia kertoja. Jokainen, joka on nähnyt pätkänkään Led Zeppelinin esiintymisestä varajeesus-Geldofin järjestässä Live Aid -konsertissa tietää, että edes mestaruustasolla ei harjoittelua voi jättää pitkäksi aikaa väliin.
Miten tämä liittyy ihmisten katsastamiseen? Eipä oikeastaan mitenkään. Haluaisin pystyä kuvaamaan niitä tuntemuksia ja kaikkia näitä päässäni viliseviä ajatuksia paremmin. On suunnattoman turhauttavaa, etten kykene siihen. Jo se turhautuminen on yksi syy siihen, että suunnittelen tämän kirjoittelun lopettamisesta 300. blogitekstin kohdalla.
Sosiaalidemokratia on syöpä. Sen tuhovoimaa on vähätelty koko sen olemassaolon ajan. Nyt se sitten on voitolla; on saatu mitä on tilattu ja kassa on tyhjä. Kansa, kuviteltu tai todellinen, on pumpattu tyhjiin ja lannistettu. Ei siihen ole sädehoitoa eikä leikkausta tarjolla; ei ole pilleireitäkään. Se, mitä se tekee ihmiselle on julmaa väkivaltaa. Se lannistaa, uuvuttaa, vie elämänhalun, ihmisten rahat ja mahdollisuuden tavoitella parempaa elämää - se tekee sen hymyillen. Sinun omaksi parhaaksesi. Kuin kodin ryöstäjä lähettäisi vielä kiitokseksi joulukortin Tyynenmeren saarelta.
Se vie ilon ja tekee nautinnollista asioista paheksuttavia. Se tunkee kotiisi, haluaa jopa katsastaa sinut, oman lypsylehmänsä, koska sinähän saatat lakata elättämästä sitä. Sen pahin vihollinen on itsenäinen, ajatteleva ihminen. Ihminen, joka haluaa itse päättää rahoistaan, asioistaan, arvoistaan ja elämästään. Omituisinta on, että tuo aate ei suostu kuolemaan. Sen kuolemattomuutta on muissakin blogeissa pohdiskeltu. Sitä pitäisi itseasiassa pohdiskella enemmän.
Miksi ihmiset kannattavat itselleen tuhoisaa aatetta, joka kalvaa elinvoiman kaikesta mihin se kylmät, punertavat näppinsä kiinni saa tarrattua? Harva kaivannee sisäelimiä kalvavaa syöpääkään saati järjen vievää tautia. Mutta ihmiset, etenkin Suomessa, rakastavat sosiaalidemokratiaa. Sen seurauksena käytännössä jokainen suomalainen on demari. En ole koskaan ollut ismien suurin ystävä, mutta tavallaan Suomi on eräänlainen kommunistimaa. Sellainen Suomesta tuli. Ja tulikin nopeasti, jos minulta kysytään. Huvittavinta on, etteivät ihmiset itse sitä tiedä ja monet itseasiassa kiroavat itseään haukkuessaan sosialisteja milloin missäkin. No onhan se erikoista kuultavaa pienen metsäneläjän pienille korville.
Muita kuin demaripuolueitahan meillä ei enää ole, eikä niitä tule. On tietysti tultava siihen tulokseen, että minussakin asuu pieni demari. Mitäpä sitä kieltämään; tunnistan ne ajatusmallit vieläkin, kun ne nousevat pintaan. Mutta väittäisin ja haluaisin uskoa, että minussa on demari on todella huomattavan pieni ja olemassa vain sen takia, että se minuunkin iskostettiin ensimmäisen noin 20 elinvuoden aikana. Nykyään, kun huomaan "demariajatuksen" tulevan, tunnistan sen ja karkoitan sen mielestäni. Mutta minä muistan sen; muistan sen miksi näin ajattelen. Minut opetettiin ajattelemaan niin. Se ajatuskuvio on se suomalainen oikea tapa ajatella. Itse itseni siitä irti opetin, tai aika opetti. Aika antoi luvan ajatella niin kuin olin aina ajatellut. Jo lapsena mietin lähes kaiken kohdalla miksi. Olo olikin usein ulkopuolinen ja tukala. Näistä tuntemuksista olen kertonut tässä kirjoitussarjassani Alkoholiverokapinallisen elämää. Se sarja kertoo minusta ja parhaasta ystävästäni alkoholista.
Ne tunteet, mitkä Filatovin ehdottelema ihmisten katsastus aiheuttaa haluaisin nimittäin saada kirjattua tähän blogitekstiin. En minä siihen kykene; taidot eivät riitä. Olen vain tavallinen kuolevainen. Camus´kin kuoli aikoja sitten, tuo absurdismin ja autojen ystävä. Ajoi Facel Vegalla itsensä hengiltä.
Tiedämme, että olemme olemassa vain valtiota ja virkakyöstejä varten. Jos tylysti sanon, ei sinulla tai minullakaan juuri muuta virkaa ole. Työllä ei täällä voi vaurastua ja ne vähät rahat mitä tällainen, omasta mielestään Filatovinkin maalailema, pienituloinen mies saa... ne viedään sinulta ja minulta pois. Ei ole tarkoituskaan, että työnteko olisi kannattavaa ja siitä saisi kerrytettyä itselleen omaisuutta. Sellainen toiminta ei nimittäin kuulu vallitsevaan aatteeseen. Poislukien tietenkin puolue/virkaeliitti, jolle se tietenkin on mahdollista meidän muiden maksamien veroluonteisten suojelurahojen muodossa.
Olen todennäköisesti elämässäni nyt jonkinlaisessa risteyksessä. Tauti, johon sairastuin, on pakottanut miettimään asioita. Ei, minä en tästä mitään myönteistä löydä. En myöskään saa voimaa siitä, että joillain muilla tauti on pahempi. En käsitä, miksi saisin voimaa muiden murheista. Minäpoika saan voimaa muiden iloista ja onnistumisista. Ne kannustavat minuakin pyrkimään parempaan ja yrittämään itsekin olla parempi ihminen. Kuinka epäsuomalaista ja paheksuttavaa.
Sosiaalidemokratian ihmisiin tunkema suoranainen ihmisviha väsyttää minua. Oma ihmiskuvani on positiivinen. Jos minulla olisi varaa ja mahdollisuuksia, auttaisin mielelläni ihmisiä ongelmissaan juuri sellaiseen amerikkalaiseen tapaan, jolle täälläkin usein naureskellaan. Hyväntekeväisyys on hieno asia, kun se tapahtuu omilla rahoilla. Meillä Suomessahan se tapahtuu ryöstetyillä rahoilla ja virkakyöstin päättämänä. Kaikenlaiset NGO-puljut lasketaan tässä yhteydessä valtioon kuuluviksi, koska ilman yhteistä ryöstörahaa niistä tuskin pyörisi yksikään. Tämänpä takia en itse laita euroakaan minnekään hyväntekeväisyyteen: joku muu tekee sen jo puolestani.
Sosialistit voivat tästä katsoa montako suomalaista järjestöä joukkoon mahtuu, kun listataan suurimmat hyväntekeväisyysjärjestöt. Oman rahan voima on uskomaton. Se antaa ihmisille mahdollisuuksia ja tuo vastuuta itsestä ja muista.
Olen suoraan sanoen miettinyt työnteon lopettamista kokonaan. Taudin aiheuttama uupumus on nyt käsittämättömän voimakasta. Viimeinen asia mitä minä tähän kaipaan on, että minun pitäisi vielä tämä keskellä kantautua katsastettavaksi paikalliseen arvauskeskukseen.
Jos ihmisillä olisi suurempi oikeus omiin rahoihinsa, he voisivat pitää tietenkin myös parempaa huolta itsestään. Eivät pienituloiset tai köyhät tahallaan esimerkiksi syö huonolaatuista ravintoa vaan sen takia, että rahat eivät parempaan riitä. Suomalaisen ostovoima on niin surkealla tasolla, että eihän täällä edes pysty palveluita käyttämään. Tarkoitan elämänlaatua parantavia palveluita, kuten ravintolat, siivouspalvelut, erilaiset terveyspalvelut ja vaikkapa liikuntamahdollisuudetkin. Kaikkea on kyllä tarjolla mutta "sattuneesta" syystä asiat maksavat täällä huimasti. Pelkästään jo auton pitäminen tässä maassa syö motivaatio tehdä yhtään mitään. Niin järjettömän kalliiksi se on keinotekoisesti tehty.
Minä en enää usko, että meininki täällä paranee. Minulla on siihen noin 2 prosentin usko jäljellä mutta aikavälistä, jolla tämä pareneminen tapahtuu, en osaa yhtään mitään. Tulevaisuuden ennustaminen muutenkin on juuri niin turhaa kuin se on.
Kun ihminen ei voi elää arvojensa mukaista elämää, ihminen alkaa kärsiä. Joku lopulta saattaa sairastuakin. Vaikken usko mihinkään kohtaloon tai muuhunkaan yliluonnolliseen on minulla viime aikoina käynyt mielessä olenko jotenkin voinut itse edesauttaa tämän sairauden syntyä. Virallisesti tähän ei ole mitään syytä mutta en voi välttyä sitä ajattelemasta.
Mielenkiintoista onkin ollut lukea stressin merkityksestä sairaudelle. En sitä ole aiemmin ajatellut. Stressitilassa, tai suomalaisittain voimakkaassa vitutuksessa, ihmisen ruumiissa toden totta tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat... no, kaikkeen. En ole lääkäri, joten en osaa näitä tämän paremmin selittää. Jos joku tietää artikkeleita aiheesta, niin linkatkaa, kiitos.
Jostain syystä koen usein sunnuntaisin suurta alakuloa ja voimattomuuden tunnetta elämän edessä. Syytä siihen en ole vielä keksinyt.
------------------------------------------------------------------------------------
Sarjan aiemmat osat luettavissa:
Osa 19: Viinalasti
Osa 18: Kiihtynyt kulutus
Osa 17: Ihan hyvä juttu
Osa 16: Sairasta, sairasta
Osa 15: Uudet vitsaukset
Osa 14: Mitä lääkäri tekee työkseen
Osa 13: Parhaalle ystävälleni
Osa 12: Vuoden kokeilu
Osa 11: Aine helvetin esikartanosta
osa 10: Kieltolaki, missä sinä viivyt
osa 9: Demareita paossa
osa 8: Kiristyy, kiristyy
Osa 7:Virkamies tietää
Osa 6: Vapun jälkeen
Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla
Osa 4: Simaa!
Osa 3: Suomalainen demari
Osa 2: Tuttu tunne
Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän
Mulla varmaan poksahti joku verisuoni päässä kun luin tuon Filatovin jutun. On se oikeasti hullu ämmä. Ihan aikuisten oikeasti. Mitä sitten jos ei läpäise pienituloisen miehen vuotuista katsastusta? Piikki hanuriin ja krematorioon?
VastaaPoista"Harva kaivannee sisäelimiä kalvavaa syöpääkään saati järjen vievää tautia. Mutta ihmiset, etenkin Suomessa, rakastavat sosiaalidemokratiaa. Sen seurauksena käytännössä jokainen suomalainen on demari."
VastaaPoistaJoanne Nova:n blogissa oli mielenkiintoinen juttu konsensuksesta. Konsensushakuisuutta oli tutkittu asettamalla koehenkilö muutaman valekoehenkilön kanssa vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen.
Kysymyksessä koehenkilön piti sanoa mikä esitetyistä viivoista on pisin. Koehenkilön tietämättä tutkimuksessa ei tutkittukaan ihmisen kykyä arvioida pituuksia, vaan miten ryhmäpaine vaikuttaa ihmisiin. Tutkijat huomasivat mielenkiintoisen – ja erittäin rohkaisevan – asian.
Kun koehenkilön lisäksi ryhmässä oli kolme tai useampi henkilö jotka äänestivät väärää viivaa pisimmäksi, koehenkilö vastasi myös väärin. Ryhmän paine sai hänet epäilemään itseään, eikä hän halunnut vaikuttaa oudolta. Olihan todennäköisintä että kun kerran muut olivat yhtä mieltä, he olivat oikeassa.
Mutta sitten paljastui jotain huomionarvoista. Riippumatta siitä montako väärin vastaajaa ryhmässä oli, valekoehenkilöiden joukossa ei tarvittu kuin yksi oikein vastaaja ja koehenkilö rohkaistui myös vastaamaan oikein.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Yksittäisellä kommentoijalla tai blogin pitäjällä on valtava voima. Vaikka tuntuu pitkään että hän huutaisi tuuleen, todellisuudessa hän on kuin se oikein vastaava valekoehenkilö, joka rohkaisee toisinajattelijoita uskomaan itseensä ja asiaansa.
Vielä vähän aikaa sitten overtonin ikkuna avautui vain sosialisteille, eivätkä ihmiset edes tienneet mistään muusta. Nyt suuri osa ihmisistä jo tietää että vaihtoehto – libertarismi – on olemassa. Mitä kauemmin kestää, sitä useammat oppivat vielä tietämään myös mitä se oikeasti tarkoittaa. Kun he tajuavat mitä se tarkoittaa, he näkevät sosialismin idioottimaisuudet uudessa valossa – vaikkeivät itse libertaristiksi kääntyisikään.
Itse olen huomannut tämän ilmastonmuutosväittelyssä. Muistan ajan kun ilmastonmuutokseen suhtautui skeptisesti vain muutama hassu hörhö netin syövereissä. Pitkän vääntämisen ja tinkaamisen jälkeen tuo määrä on vähitellen kasvanut ja jo nykyään ilmastoalarmistiset kommentit ovat vähemmistö käytännössä kaikissa nettiuutisissa.
Jokainen ilmastoalarmistiuutinen sivustolla joka tarjoaa kommenttiosion, on vain uusi mahdollisuus käännyttää lisää ihmisiä. Ei tarvita kuin se yksi vakuuttava skeptinen kommentti, joka paljastaa havainnollisesti miten ihmisten mieliä pyritään muokkaamaan nokkelilla osatotuuksilla ja taas muutama ihminen vähintäänkin lopettaa kauhistelun.
Sama juttu kahvioissa. Kun minä ilmaannun piireihin, ihmiset kauhistelevat kilpaa jokaista ikävää sääilmiötä ja kuvittelevat sen olevan merkki ihmiskunnan tuhosta. Muutama kuukausi eteenpäin ja kukaan ei pelkää enää säätä ja osa porukasta lukee Watts Up With That:iä säännöllisesti. Kaikkien mielestä ilmastonmuutostiede on naurunalainen.
Johtuuko tämä siitä että olen hyvä ja vakuuttava puhuja? En usko. Epäilen sen johtuvan siitä että nämä ihmiset jo sisimmässään epäilevät koko touhun järkevyyttä, mutta tukahduttavat sen kuvitellessaan kaikkien muiden olevan täysin vakuuttuneita asiasta. Kun minä ilmaannun kovaäänisine mielipiteineni paikalle, nämä ihmiset antavat itselleen luvan olla skeptikkoja.
Iso laiva kääntyy hitaasti, mutta kääntyminen on jo käynnissä myös sosialismin suhteen. Kiitos siitä kuuluu sinunkaltaisillesi toisinajattelijoille, jotka pakottavat vaihtoehdot näkyville ja siirtävät overtonin ikkunan vähitellen aluelle, jolta on mahdollista löytää myös järkeviä poliittisia toimintamalleja.
Musta vähän tuntuu, KT, että mä en nyt läpäise tota katsastusta. Siitä voi tulla joku viikko leiritystä palkkioksi...
VastaaPoistaHulluja noi demarit, aivan hulluja. En muuten enää pysty kommentoimaan sun blogiin, koska vaihtoehtoina kirjautua kommenttikenttään on vain google-tili. ehkä mun koneessa on joku ongelma.
Kiitos Hannuko.
VastaaPoistaMuistan lukeneeni sellaisesta laumakäyttäytymistä ja ryhmäpainetta mittaavasta testistä joka oli tehty hississä.
Ihmisethän yleensä seisovat naama ovelle päin. Tätä oli sitten testattu panemalla ryhmä avustajia hissiin ja he seisoivat aina porukalla naama samaan suuntaan, milloin minnekin. asiast tietämättömät koehenkilöt kääntyilivät hississä samaan suuntaan kuin tuo testiryhmä. erilainen ei sovi olla!
jotenkin noin se meni, en muista tarkemmin. paljonhan ihmisen käyttäytymistä on tutkittu eikä taideta olla vasta kuin alkumetreillä siinäkään.
lapsuudesta ja kouluajoilta muistan sen ryhmän paineen. se on murskaava etenki pienellä lapsella. välillä ahisti aivan helkkaristi ja useimmiten sitä toimikin ryhmän halua vastaan. sittemmin se alkoi helpottaa. minua on aina kiinnostanut se, kuka sitä valtaa lopulta siinä ryhmässä, tai Suomessa, käyttää.
olen tullut siihen tulokseen että lopulta niitä tyyppejä on vain muutamia, oli sit kyseessä Suomi tai joku koululuokka. muut toimivat niitä kohti.
mut keitä nämä vallankäyttäjät ovat. sitä minä en tiedä. ihmisiä ne ovat, ja siten ne ovat voitettavissa. eli on siis mahis, että lopulta vapaus voittaa.
Ei pienituloinen tahallansa syö heikkoravinteista evästä. Ette ehken usko miten nöyryyttävää on hakea ruoka-apu kassia. En olisi kuuna päivänä uskonut että siihen pisteeseen joutuisin. Käytännössä kerjuulle. Mitä muutakaan se on. Muistan kun pienenä kuuntelin isoäitini kertomuksia siitä miten hän 1918 joutui kuusi vuotiaana kerjäämään leipää. Hän ei ollut punikki. Sitä tautia vastaan hän sai kertahoidon. Näki kun punaiset teloittivat naapurin perheen 'porvareina'. Perheessä oli samanikäinen tyttö kuin isoäitini tuolloin. Kuusivuotias. Saattaa olla että tämä ja muutama muukin asia on vaikuttanut siihen etten ole aivan vakuuttunut vasemmalta tulevista ajatuksista. Se aate syö kaiken. Ei anna armoa kenellekkään. Lähden kesäkuun alussa katsomaan työpaikkaa ulkomailta. Jos panisi kämpän lihoiksi ja lähtisi. Pitäkööt tunkkinsa.
VastaaPoistaKarua kertomaa. "punakone" syö kaiken, jos vähän sanaleikkiä sallitaan.
VastaaPoistaItse en ole leipäjonossa käynyt, vaikka niitä tässä lähistöllä on. mullaon sellainen käsitys että ne on arkisin päivällä, jolloin olen töissä. joskus ajelin Helsinginkadulla semmosen jonon ohi; monenlaista kulkijaa siellä seisoskeli.
Toivotavan onnea työnhakuun. Sama on käynyt itselläkin mielessä mutta nyt on näitä ongelmia kohta niin paljon että tänne jää jumiin jo senkin takia. Ois mukava kuulla minne päin olet menossa.