sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Homomerkki

Aiemmin mainitsin, etten sano homohommista enää sanan sanaa. Tämä nyt menee tällaisena sunnuntain lyhyenä huomiona läpi kuitenkin.

Tavallaan tietty tavoite on saavutettu,kun homot ovat jo postimerkissäkin. Harmittaa, ettei ole ketään, kelle lähettää kortteja noilla merkeillä niihin maihin, joissa homostelu ei ole niin pop kuin täällä meillä.

Homous on kuin Vihreys. Molemmat tulivat parissakymmenessä vuodessa ja levittäytyivät kaikkialle. Rauhallista oli näiden kansansuosikkien kanssa vielä 90-luvulla. Telkkarissa oli ehkä yksi vähän hintahtava kaveri mutta siinä se taisi olla.

Vihreä kehitysministeri kertoo miksei viime vuonna Jääkäriliike-aiheinen postimerkki ollut niin pop.

Laulukin sanoo, että "jokainen on vähän homo".

Minä en ole. Jompikumpi on väärässä. Sävellänkin tässä parhaillaan konseptialbumia teemalla Jokainen on ihan oikeesti demari.

Suomessahan ei ole taiteilijaa, joka ei olisi vasuri. Julkivasemmistolaisten taiteilijoiden listalta tulee heti mieleen muutama nimi. Aatteen miehiä ja naisia lienevät pitkälti jokainen, kuten tietysti Suomessa kuuluukin olla.

Ja kun tuli tänään aiemmin mainittua noita kansallisia erikoisuuksia, niin löytyypä Suomesta sellainen erikoisuus kuin poliittisesti sitoutumaton Vasemmistotaiteilijat ja -kulttuurityöntekijät toimintaryhmä VATAK. Linkkiä en tähän laita, koska siitä menee tieto noille Wordpressin kautta. Kannattaa guuglettaa. Heti etusivulla on mainio kuva ja on siellä muutama tv:stä tuttu naamakin.

Suomihan on kauttaaltaan ja läpeensä sosiaalidemokraattisen aatteen kyllästämä. Ja sinänsä jo valmis korvattavaksi paremmalla asenneilmapiirillä ja toimintamalleilla. Onkin melkolailla järjetöntä kouluttaa sukupolvesta toiseen uusia vasureita sössimään asioita ja samaan aikaan ihmetellä kun homma ei toimi.

Mutta semmonen mesta tää Suomi on. Täällä sitä ollaan ja ihmetellään. Mikäs siinä, ellei se kävis niin vietävän kalliiksi.

Kotitehtäväksi jokainen vasuri katsoo nyt tästä videon Kuinka yhteiskunta toimii.

 

Kieltämättä vasuriläheisyydessä on jotain herkkää:

Breznev-Honecker_1979

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

huomautus vasemmistolaisille: jos et tiedä, keitä nämä kuvan oppi-isät ovat, olet sisäistänyt aatteesi harvinaisen huonosti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti