keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Pannaanko Suomi pieneen pussiin

Päivä alkaa paremmin, kun lukee vaihteeksi jotain järkevääkin. Rahoitusasiantuntija-Heikki on tehnyt hyvän listan ja kertoo asiat juuri niin kuin ne ovatkin.

Toisaalta järkipuheet katoavat kuin kusi hankeen, kun Viherministeriumissa pohdiskellaan niiden kuuluisien "pienten pussien" kohtaloa.

Suomessahan virastoja riittää ja joskus käy mielessä, että aika ajoin sieltä lasketaan suunnitellusti ulos erilaisia lausuntoja, että voidaan sanoa, että onpa tätäkin mietitty ja "hei täällä mekin ollaan määrärahoja kaipailemassa". Tällä kertaa lausunto koskee taksimonopolin purkua. Siinä monopoli lakanneekin heti apteekki-, veikkaus- , alkoholi-, ja muutaman muun kivan monopolin jälkeen. Eli ihan kohta!

50 euroa 18 kilometrin matkasta on kyllä kokemus, joka kannattaa kokeilla. Ota joskus taksi Helsinki-Vantaalta Helsingin keskustaan niin koet senkin.

Taksilupien hinnat pyörivät "esson baarin tarinoiden" mukaan pääkaupunkiseudulla pitkälle yli 100 000 euron hintaluokassa ja ovat erittäin haluttuja. Toki lupia ei saa kuka tahansa vaan ne hyväksytetään alan sisäpiiriläisillä. Jossain vaiheessa piti käsittääkseni olla 10 vuoden renkikokemus, että voi edes hakea omaa lupaa Helsinkiin.

Kuvaavaa on, että tiedän nimeltä tasan 3 taksi-isäntää Helsingistä. Jokainen asuu pääkaupunkiseudulla omakotitalossa.

Laulu on silti sama kuin suomalaisella maanviljelillä uutta Passattia pihassa vahatessa: ei tämä kannata.

 

 

17 kommenttia:

  1. On hyvä kun joku jolla on jalat maassa kykenee kertomaan miten asiat olisi tehtävä. Mutta. Me tiedämme että ei se auta. Ei meitä kukaan kuuntele. Ei hallitus, ei eduskunta, ei mikään virasto ole meitä varten. Itseään varten vain. Ei kansa kapinaa kuitenkaan tee. Joutuisi ehkä nostamaan perseen sohvalta ja jättämään telkkarin ja pitsan sikseen..

    VastaaPoista
  2. Juu. Ei se auta että joku tai jotkut tietää mitä pitäs tehdä. Massoille kun saisi myytyä tämän aatemaailman mitä monilla täällä on jo onkin, niin meno muuttuisi. mutta eipä semmosta saa myytyä kun se vaatisi oma-aloitteisuutta ja itsenäisyyttä Valden rahoista.

    VastaaPoista
  3. Suomessa ei kyllä viitsi taksilla paljon ajella. Vaikka tuloni olisivatkin vähemmistövaltuutetun tasolla, pitäisin silti taksilla ajelut minimissä, on se hinta vedetty keinotekoisesti sen verran kohtuuttomaksi. Jokunen vuosi sitten taksikartellien reaktio spontaanisti syntyneeseen kilpailutilanteeseen oli väkivalta ja asiakkaiden repiminen kilpailijoiden autoista ulos.

    VastaaPoista
  4. Taksista on etenkin helsingissä kehittynyt pienen porukan rahasampo. tarinan mukaan sitä suojelee yksi hyvin voideltu iso virkamies jossain virastossa.

    se, että käydään väkivaltaisiksi kertoo monesta asiasta. yksi on se, että kuskin palkka on suomen surkein.
    ei missään hommassa ikinä joudu töihin enää nykyään tietämättä mitä tienaat. arkipäivän tai arkiyön ansio voi jäädä muutamaan kymppiin ja maksat siitä verot. varsinainen yrittäjä nukkuu samaan aikaan kotosalla ja kuski kantaa riskit. päivät on ympäripyöreitä, alle 8 työtunnin tuskin kukaan saa edes kympin tuntiansiota vastaavaa tienestiä kasaan. siinä missä kaupan kassa kiskoo sunnuntai-iltana yli 20 egen tuntiansiota voi taksikuski olla neljällä eurolla tunti hommissa jos oikein surkea ilta sattuu.

    hommahan sopii just eläke-ukoille tai ajankuluksi opiskelijoille mutta jos tuntipalkka alkaa pyöriä vitosen ja kybän välillä ilman mitään lisiä (vaikka ne lakipykälälissä onkin) niin eipä voi kuin ihmetellä miten kuskeja löytyy ajasta aikaan.

    toki homma sopii juopoille koska voi olla ajamatta jos sattuu kanuunapäivä sekä erilaisille elämäntapaintiaaneille ja niille joiden tausta on "hämärä".

    uskomaton ala. kuski ei saa paskaakaan siitä kassasta ja silti 50 euroa kertyy mittariin kun vetäiset ns "laidalta laidalle" täällä Helsingissä.
    joku vetää välissä.
    valtiohan siitä ottaa 10 pinnaa matkan hinnasta itselleen.

    VastaaPoista
  5. Ei ole taksiala sellainen rahasampo, kun näytätte luulevan.

    Ala ei ole myöskään mikään monopoli tai kartelli vaan kysessä on sosialisoitu ala.

    Kovin harvalla muulla alalla on niskassaan yhtä kahlitsevaa lainsäädäntöä. Hinnoittelu ei ole vapaata ja päivystysvelvoitekin on sisällytetty lakiin.

    Nuo puheet taksilupien myymisestä ovat enimmäkseen paskapuheita, niin kuin suurin osa muistakin "Esson baarin" jutuista.

    Lain mukaan sitä lupaa kun ei voi myydä. Poikkeuksena ovat ne luvat, jotka ovat myonnetty ennen vuotta 1991. Sen jälkeen myönnettyjen lupien myyminen on laillisesti aika hankala homma.

    Se summa, mikä siinä mittarissa näkyy, on liikevaihtoa, ei tulosta. Valtio ym. muut välistäjävetäjät muuten ottavat siitä suurimman osan.

    Alan palkkaus on huono, mutta tulijoita tuntuu silti riittävän, mutta laatu kyllä jättää toivomisen varaa ihan kuten muillakin matalapalkka-aloilla.

    Olisi alalle ehdottomasti terveempi ratkaisu, jos työvoimaa olisi vähemmän tarjolla. Itse en ole käyttänyt kuljettajaa kuin ihan satunnaisesti. Ajan itse sen minkä ajan ja sillä siisti.

    Olisi hauska kuulla, että millä perusteella nykyinen taksa on liian suuri?

    VastaaPoista
  6. Hinta on liian suuri kun asiakas ei halua sitä maksaa vaan välttelee viimeiseen asti.

    Kyyti Helsingin keskustassa, sanotaan tommonen perus baarisiirtymä muutamia kilsoja, ajoa joku 10 minsaa, saattaa maksaa 15-20 euroa ilta-aikaan. sehän on älytön summa rahaa. kuskille jää siitä se 5-6 euroa palkkaa. loppu varmaan menee minne menee. tiedän että ne vakuutukset on kovat taksiautolle. renkaat kuluu, tankata pitää, maksaa kaikenmaailman maksuja. kertyyhän siitä kaikenlaista.

    tää on tunteita herättävä juttu, minkä huomaa hyvin Taloussanomien aihetta käsittelevissä kommenteissa. itse ajan taksilla todella harvoin, oikeastaan vain silloin kun on "pakko". muuten ajaisin lyhyitä matkoja vaikka useinkin, jos hintaa saataisiin alemmas.

    se, että keskustasta lentokentälle ei kohta enää 50 euroa riitä on jotain ihan uskomatonta. sit jos vielä ennakkona tilaat sen auton niin ei riitä kohta 60 euroakaan, etenkään yöaikaan. että enemmin tosiaan maksan sen vitosen seutulipun ja menen bussilla. tietenkään ne ei ole suoraan vertailukelpoisia kyytejä, kyllä minä sen tiedän mutta selitäpä se tavalliselle tallaajalle.

    eniten minua surettaa sen kuskin osa. se palkka on jotain niin surkeeta ettei siitä edes lehtiin kirjotella. ei työaikoja (virallisesti tietty on), ei ole lisiä, liekö sairasajan palkkaakaa, entä työterveyshuolto.... liekö niinku yhtään mitn muuta ku provikka. yrittäjänä olet vaikka pitäs palkallisena olla duunissa.

    jos se ei tosiaan isännille kannata niin luvat ja auto myyntiin vaan.


    Helsingissä ainakin on "ostetaan taksilupa"-ilmoituksia lehdessä.

    voihan sitä verrata että ois säännelty parturitoiminta. pitäs eka kymmenen vuotta olla vuokratuolilaisena että sais perustaa oman parturin ja virkakyösti päättäs montako parturia tähän kylään mahtuu keskusteltuaan ensin paikallisen parturiliiton hyvävelikerhon kanssa. ja julkasis kerran kuussa listan mihin aikaan parturin pitää olla auki ja ketkä saa olla mihinkään aikaan leikkaamassa.

    itse leikkaaja sais sit liksaa sitä mukaa käykö asiakasta vai eikö käy. isäntä tarjois vain sen tuolin. no tommosta se kai tavallaan onkin...eipä silti.

    mulle käy toi Tallinnan tyyli. on monenlaista taksia. voi ottaa tolpalta keltasen vähän kalliimman tai soittaa johonki pikkufirmaan josta tulee vähän myöhemmin käsiveivattava vanha Nissani ja vie perille kolmella eurolla. ihan laillisesti. on vaihtoehtoja, se on hienoa.

    VastaaPoista
  7. Eihän se taksikyyti voi olla "tavalliselle tallaajalle" liian kallista, kun ne ihmiset kerran ottavat sen taksin vaikka 2 kilometrin matkalle, jonka kävelisi ihan ilmaiseksi.

    Itse asiassa ainakaan tällä Jyväskylässä hyvin harva asiakas valittaa hinnoista. Se oli paljon yleisempää silloin kun aloitin 13 vuotta sitten. Kertonee varmaan siitä, että tosiasiassa taksa on noussut hitaammin kun muiden palveluiden hinta samassa ajassa.

    Tämä muu julkinen liikenne on sangen hyvin subventoitua ja verorahoilla kustannettua. Taksissa asiakas maksaa sen todellisen hinnan ilman yhteiskunnan rahallista tukea.

    Jos haluat kuulla realistisen arvion niiden kulujen määrästä, jotka siihen mittarin hintaan sisältyy, niin tässä on yksi kohtuulisen paikkaansapitävä nyrkkisääntö:

    Jos mittarissa on 10 euroa, nettotulos on 2 euroa.

    Ennen vanhaan, kun maksut hoidettiin käteisellä ja taksamittarista ei tullut mitään kirjanpitoon meneviä raportteja, tulos tehtiin verottajan kustannuksella. Se ei enää onnistu.

    Laki edellyttää lisäksi, että luvanhaltijan pitää ilmoittaa Ely-keskukselle vuosittain liikevaihto ja ajetut kilometrit.

    Eli veroissa ei nykypäivänä voi paljon säästää.

    Yleinen harhaluulo tuntuu olevan, että jos ajettaisiin halvemmilla autoilla, niin taksaa voitaisiin tiputtaa. Käytänössä valinta tehdään sen välillä, kannatko rahasi autokauppaan vai verottajalle. Ei sitä erotusta saa kokonaan itselleen.

    Mullekin sopii Viron malli ihan hyvin. Se sikäläinen taksa ei ole viron palkkatasoon suhteutettuna paljonkaan kotimaisesta poikkeava.

    Toivottavasti tekevät tämän uudistuksen liikenneministerin ajamalla tavalla:

    http://www.uusisuomi.fi/raha/68340-liikenneministeri-taksilaki-vanha-ja-estaa-innovaatiot

    Odotukset hintojen laskusta tuskin toteutuvat, jos kustannusrakenteelle ei tehdä mitään.

    VastaaPoista
  8. Hyvää pohdintaa. Mun kanta on, että vapautetaan toiminta ja katotaan miten käy.
    jos tulee kalliimmaksi asiakkaalle se ajelu niin ei luulis Helsingin taksilordien valittavan ja suojelevan kerhoaan niin kuin nykyään.
    en tiedä miten maakunnissa yleensä renkinä elää, että onko sitä ajoa.

    mä voisin mennä Tampereelle kuskiksi. se on yks mun pakosuunnitelma tästä viherkylästä. jos ei joskus huvita lähtee radalle niin jään kotiin makaamaan. sanoo isännälle suoraan että tykkään välillä ottaa kuppia mutta muuten olen särmä jätkä ja pidän auton siistinä.

    VastaaPoista
  9. "Ala ei ole myöskään mikään monopoli tai kartelli vaan kysessä on sosialisoitu ala."

    Taksiala täyttää kartellin määritelmän tismalleen.

    "Eihän se taksikyyti voi olla ”tavalliselle tallaajalle” liian kallista, kun ne ihmiset kerran ottavat sen taksin vaikka 2 kilometrin matkalle, jonka kävelisi ihan ilmaiseksi."

    Aivan totta, miksi yrittäjä alentaisi tuotteen/palvelun hintaa jos kauppa käy nykyisinkin hinnoin. En minä ainakaan alentaisi.

    "Jos mittarissa on 10 euroa, nettotulos on 2 euroa"

    Joku vetää silti välistä, koska todelliset kustannukset 18 kilsan matkalla eivät ole lähellekään 50€. Asiakas tässä maksaa sen taksiherran katteen, joka on tarjontaa rajoittamalla hilattu kattoon.

    VastaaPoista
  10. Vapailla markkinoilla eniten kysyntää olisi sillä taksilla, joka ajaa halvimmalla (tietysti maine luotettavuudesta vaikuttaisi aikaa myöten kysyntään ja sitä myöten hintaan). Hinta vakiintuu joka tapauksessa aina sille tasolle, jolla se on taksille kannattavaa mutta jonka asiakkaat suostuvat maksamaan. Nyt se hinta on hilattu keinotekoisesti kattoon, niin kuin kaikissa kartelleissa. Eli ilman nykyistä kartellia ihmiset kulkisivat taksilla useammin kuin nykyisin joka tarkoittaisi lisää kysyntää koko taksialalle.

    Syy, miksi taksikartelli vastustaa kilpailua, on se että, taksikartellilla ei ole tässä asiassa mitään voitettavaa. Ja kukapa haluaisi menettää jotain ilman mitään kompensaatiota?

    VastaaPoista
  11. Ahdistaahan se varmasti kun parhaimmillaan sukupolvelta toisella siirtynyt taksilupa ja sitä myöten varma elanto on uhattuna.
    olen Lipon kanssa samaa mieltä: kyllä se ajalle kannattava ja asiakasta miellyttävä hintataso sieltä löytyy vapailla markkinoilla.

    nyt se on katossa tosiaan eikä asiakkaalle jää kuin maksajan rooli. et voi valita, et käytännössä edes autoa valita, et kuskia et mitään. otat sen jonka kartteli sattuu lähettämään tai tolpalla ekana on.
    tiedän että teoriassa voit soittaa "sille tietylle" kuskille
    mutta kuka niin nyt tekee.

    vapailla markkinoilla eri firmat voisivat hinnoitella palvelunsa eri tavalla. olisi arvokkaita s-mersuja niille jotka niitä kaipaa ja sit joku veisi opiskelijoita nissanilla bileisiin.
    niinhän se menee ihan joka ikisessä muussakin asiassa parturista baariin.
    ei siinä tarvita baariliittoa päättämään saako tuo kaveri perustaa tähän pubin ja onko se nyt varmasti ollut 10 vuotta hanan takana että voidaan sille se lupa myöntää jos meitä huvittaa.

    VastaaPoista
  12. käyhän se kauppa kun ei voi valita ja kuitenkin takseja tarvitaan. paremmin se kävisi jos vois valita. ja se olisi "oikeudenmukaisempaa" heh heh.

    kyllä nuo taksilordien omakotitalot kertoo tasan omaa kieltään siitä miten kannattamatonta toi toiminta täällä on. niiden hintoja voi katella vaikka etuovi.comista.
    parhailla useampi iso saksalainen kärry parkissa pihassa.
    mikäs siinä, ei se minulta pois ole jos ajoa riittää.
    mutta se tarvitseeko noita porukoita suojella virkakyöstien avulla ja estää kilpailu...... no ei tarvitse.
    kaikki vaan ajamaan ja firmaa perustamaan, kelpasi se taksiherroille tai ei.

    huvittaa toi lehdissä mainittu "tulee päällekkäinen systeemi".

    oishan se kauheeta. että ois vaikka 2 kauppaa, tai kaksi nakkikiskaa. ravintola. ajatella. on "päällekkäiset systeemit".
    miksei ole nakkikiskaketjua joissa kaikilla on samat hinnat. halvemmalla saa myydä jos haluaa mutta makkaraperunoiden maksimihinta on määrätty.

    no, katotaan nyt vihdoin toi vapautus-kortti.
    olen kantani ilmaissut.

    pääsiäistä kaikille.

    VastaaPoista
  13. Minä nyt en vaan voi ymmärtää, miten on kyse kartellista, jos viranomainen hallinnoi lupia ja määrittelee aukioloajat ja hinnat?

    Niistä lupien myöntämisistä kun eivät todellakaan päätä mitkään "taksilordit". Jos teillä on jotain faktaa, että lupia myöntävä viranomainen on oikeasti lahjottu, niin siitähän saa aika makean jutun aikaan...

    Se että paikallisella taksiyhdistyksellä on mahdollisuus ilmoittaa mielipiteensä ei tarkoita sitä, että lupaviranomisen tarvitsee ottaa sitä mitenkään huomioon. Ainoa syy sille, että luvansaantiin tarvitaan vuosien työkokemus on se, että viranomainen käyttää tätä tapaa laittaakseen luvan hakijat järjestykseen. Jos haet lupaa sellaiselle paikkakunnalle, jossa ei ole muita luvanhakijoita, voit saada luvan vaikka ilman työkokemusta.

    Tämä oletus hintojen laskusta ei tule toteutumaan, jos kaikki yrittäjät edelleen maksavat veronsa tms. lakisääteiset maksunsa niin kuin pitääkin.

    En minä tosin ihmettele, että te ette ymmärrä taksin kustannus-rakennetta, kun ei sitä ymmärrä moni alalla toimivakaan.

    Minun veikkaukseni on, että kun lupasääntelyä puretaan, niin aluksi taksien määrä lisääntynee sellaiset 30 prosenttia.

    Osalla tästä porukasta on tarkoituksena toimia kuten "ähläm-pizzerioilla", eli ajetaan kaikki pimeänä ja jätetään verot maksamatta niin kauan kunnes verottaja viheltää pelin poikki. Tässä vaiheessa pesässä ei toki ole enää mitään ulosmitattavaa ja seuraava viplaaja on jo aloittanut liiketoiminnan samalla kalustolla.

    Aluksi hinta voi hieman laskea, kun nämä "vierailevat" yrittäjät keräävät rahaa. Tästä muutaman vuoden päästä lupamäärät laskevat rajusti ja taksat nousevat sellaiset 30 prosenttia.

    Tämän alan kustannusrakenne kun ei oikein kestä edes taksan nykyistä tasoa. Jos kuljettajien palkkauksen kulut otettaisiin täysmääräisenä huomioon, niin taksa olisi nykyisinkin korkeampi. Sitä pidetään keinotekoisesti alhaalla, koska yhteiskunta on kuitenkin loppupelissä aika suuri taksipalveluiden ostaja.

    Eikö Helsingissä muilla ole omakotitaloja kuin taksareilla?

    Osalla tästä porukasta voi olla takanaan muitakin tuloja tai ehkäpä perintökin on joskus saatu? Verotettavat tulot lienee nykyisin julkista tietoa, että sieltä vaan tarkistamaan.

    VastaaPoista
  14. Pidän itsekin tuota omakotitalo-pointtia huvittavana sattumana enkä ole sinänsä kiinnostunut mistä ihmiste rahansa ovat saaneet. Näkyyhän ihan netistäkin taksifirmojen (osakeyhtiömuotoiset) vuoden lukemat. se mitä jää viivan alle, sitä minä en tiedä. Suomessa työllistäminen ja työntekeminen on arvokasta hommaa. taksialan etu on ettei mitään tuntipalkkoja ole. vähän sama kuin ennenvanhaan oli tarjoilijoilla provikka. jos asiakasta ei ollu niin etpä saanu liksaa. sittemmin sekin ammattiryhmä kiskoo sunnuntaisin liksaa yli 20 euroa tunti.

    ei tässä kateudesta ole kyse eikä katkeruudesta vaan vapaudesta valita ja kilpailusta. kilpailua ei nyt ole minkäänlaista. joku iso-K täällä vähän kilpailee lähinnä laatuun liittyvillä mielikuvilla ja autovalikoimalla. muut katoaa massaan.

    kartelli nyt on vain yksi sana tässä, lehdistökin käyttää monopolia. tottakai se sitä on jos on näin rajusti säännelty kuin nyt. virkamies päättää hinnat ja kuka ajaa ja missä. tosin nythän saa ajaa vuorottomana, mikä on kyllä vähän kuin muiden leipää söisi jos ajoa on vähän.

    Helsingissä on muuten ihan älyttömästi omakotitaloja. sitä ei moni tule ajatelleeksi. niitä on jopa huonomaineisessa itä-helsingissä metsiköt täynnä.

    vapautetaan markkinat kaikille halukkaille niin saadaan se oikea hintataso selville oli se mikä tahansa.

    lopuki on sanottava että olenpa itsekin muutaman vuoron ajanut Helsingissä takavuosina. erikoista hommaa oli se.

    VastaaPoista
  15. "Minä nyt en vaan voi ymmärtää, miten on kyse kartellista, jos viranomainen hallinnoi lupia ja määrittelee aukioloajat ja hinnat?"

    Sillä, kuka määrää säännöt, ei ole merkitystä kuluttajalle, joka loppupeleissä maksaa kaiken, joten kyse on de facto kartellista. Maksajalla pitäisi minun mielestäni olla suurin osa vallasta koska hänellä on myös suurin osa vastuusta. Jos lähdettäisiin purkamaan ongelmaa siitä suunasta, että pitäisi käsitellä taksiliittoa ja heitä valvovia viranomaisia (joiden intresseissä on ensisijaisesti varmistaa oma työpaikka) omina yksikköinään, tähän hulluuteen ei tulisi loppua ikinä.

    Viime kesänä Munchenissä (suurimman turistirysän aikaan) taksi veloitti noin 10 kilsan matkalta muistaakseni noin 12€ tolpalta otettuna. Miksi siellä ajetaan taksia noilla hinnoilla jos täällä se ei mukamas kannata kun ostovoima muilla kuin vähäistä osaamista vaativilla aloilla on samaa luokkaa?

    Minulla herää tässä sellainen kapinamieliala, että menen mielummin vaikka resiinalla lihasvoimin kuin suomalaisen mafian omistamalla taksilla.

    VastaaPoista
  16. Aivan varmasti kulkisin taksilla ueammin jos se olisi kohtuullisen hintaista!

    VastaaPoista
  17. Tallinnassa on takseissa kilpailua. On useita pikkufirmoja mikä tietty on tilanne täälläkin. siellä vaan on tapana soittaa suoraan siihen firmaan ja tilata se taksi. no, firmat sitten on hinnoitelleet siten että lähtömaksu pyörii parin euron tuntumassa ja kilsan hinta on noin 50 senttiä. auto voi sitten olla vanha nissani.

    toki voi maksaa vaikka kybän lähtömaksun jostain hienosta firmasta ja autosta. mahtavaa toimintaa, voi valita.
    tolpaltakin auton voi ottaa, niinku pitääkin. en tiedä vaihteleekö siinä se lähtömaksu, ehkä ei, koska osa firmoista ei kai saa ajaa tolpalle.

    mutta onpa vaihtoehtoja, nyt niitä ei käytännössä ole.
    toki voit soittaa suoraan "sille taksikuskille" mutta tuskinpa kukaan niin tekee.

    aihe on kuitenkin sellainen että tästä voitaisiin jatkaa vaikka viikkoja.
    vapautetaan ne markkinat ja katsotaan miten käy.

    VastaaPoista