sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kun demari tienaamaan lähti

Suomalainen demarihan ei ole mikään... no, Ajatusten Tonava eikä edes Vantaanjoki, vaikka mielellään sellaisena toimii horistessaan muun muuassa, että
yhdenvertaisen täyden kansalaisuuden saavuttamiseksi ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseksi on rakennettava paitsi tapoja jakaa talouden tuotokset oikeudenmukaisemmin kaikkien taloudelliseen tuotantoon ja vaihdantaan osallistuvien kesken, myös laajaa julkiseen vastuuseen perustuvaa hyvinvointivaltiota joka tarjoaa tasa-arvoisia elämän eväitä luokka-asemaan katsomatta kaikille.

Ja tapahtui niinä päivinä, että erilaisten demarien harjoittama toisten rahojen kauhominen omiin liiveihin kusahti eli autoveron tuotto petti - taas.

Tarkemmat luvut löytyvät linkin takaa avautuvasta uutisesta.

Ei hätää, sillä "me" tienataan tällä, kuten kulunut latteus kuuluu. Ja niinpä
valtio aikookin kehysriihen päätöksien mukaisesi korottaa jälleen vuotuista ajoneuvoveroa ja polttoaineveroja.

Katsotaanpa miten käy tällä kertaa.

Itse olen aloittanut yhden miehen kapinan tässäkin. En vaihda autoa näillä näkymin enää "koskaan" jos tämä meininki jatkuu.

Liity sinäkin mukaan Ajan nykyisen autoni loppuun -kampaajani.

12 kommenttia:

  1. Itse olen päättänyt ajaa 240 Volvolla loppuelämäni. Ajakoot muut vaikka lentävillä lautasilla.

    Olen haaveillut rakentavani sähköttömän auton siihen mennessä kun seurantalaitteet tulevat ajankohtaisiksi. Paineilmastartti, valopetroolilla valot, vanhan mallin diiselkone rivipumpulla jne... Siinähän se alkaa olemaan jo. Sopii seurata sitten. Teoriassa mahdollinen ja ehkä laillinenkin. :D

    Polttoainetta voisi keittää itämeren hylkeestä. Niitä on ihan riesaksi asti. Rantakaupungin ammattikalastajat myyvät varmaaan mielellään rysään uineiden hallien ruhot kohtuu hintaan.

    Eikös tuota se ilmastonmuutoskin hidastanut diiselkoneiden aiheuttamien pienhiekkausten takia? Tiivistymishiukkasia säteilyä heijastaville pilville ja diipadaapa seliseli? Siinä olisi täydellinen auto sitten. Liikkuu täysin hiilineutraalisti ja syöttöpumpusta säätää voimasavut täysille niin saadaan terveellisiä pienhiukkasia ilma täyteen. Youtubeen video vielä kun hylkeestä tehdään löpöä. :)

    Terv. Herra Y

    PS. Tikalle pointsit hyvästä ja hauskasta blogista.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Herra Y kommentista ja kehuista. Hauskanpitoahan tämä on ja huumoriterapaia. Väitöskirjoista voi lukea kuivaa asiaa viitteineen, jos sellaista kaipaa. Tämä on yhden miehen asennesota vallitsevaa mädätystä vastaan.

    Itsekin ajan tosiaan ton oman kipponi loppuun ellen nyt EuroJaskassa voita miljoonia. Maksaa se vuositasolla jo nyt toi nykyinen aivan tarpeeksi kuluineen, joten vaihtaminen toisi vain lisää maksettavaa. Lisäksi mietin jos toi menee esmes lunastukseen jostain syystä niin pitää laittaa joku kolmen tonnin vanha räikkä tilalle sitten. Aion ajaa niin kauan kuin paikannuskyttäys tulee. Sit lopetan ja yritän saada duunia ulkomailta.

    Yksi ensimmäisiä tekstejäni oli kahvilla käyvä auto. Sellainen on jo tehty.
    http://tikkablog.wordpress.com/2013/03/03/palavat-autot-vihreille-ja-kuppi-kahvia-kiitos/

    sähköttömässä autossa on kyllä ideaa! etenki toi paineilmastartin toimintaperiaate on kiinnostava.

    Vihreille ei aidosti ole merkitystä millä auto kulkee, niitä ahdistaa se että se yleensä on olemassa ja liikkuu. Kyse on vapaan tahdon ja valinnan aiheuttamasta vihasta Vihreillä. Kunhan autot käy kahvilla niitä rajoitetaan ja verotetaan aivan samalla tavalla kuin nykyäänkin.

    Touhu ei Suomessa muutu koskaan.

    VastaaPoista
  3. No siis, mullahan on kolme autoa, joiden keski-ikä on vaatimattomat 27 vuotta. Bensaa kuluu melkolailla, mutta eipähän tarvitse osallistua kahvipöytäkeskusteluun, kun porukka ihastelee autojensa vähäistä kulutusta.

    VastaaPoista
  4. heh heh... että kaikki kuluu mitä tankkiin laittaa. kulutus nyt on toissijaista mulla. ajettava on toistaiseksi vielä. varmaan joku eco-diesel meniskin aika pienellä mutta mikään ajettava ruohonleikkuri ei ole mun juttu ollenkaan.

    pitäisin varmaan ite jotain mieletöntä kokoelmaa tyyliin teemuselänne jos oisin,,, varakas amerikkalainen mies.

    vaan enpä ole. olen köyhtyvä suomalainen mies.

    VastaaPoista
  5. Ei tarvitse olla kummoinenkaan asiantuntija tietääkseen, että jos autovero leikattaisiin vaikkapa puoleen nykyisestä, niin verokertymä kasvaisi roimasti.

    Lisäksi tämä "säästetty" raha menisi muuhun kulutukseen ja valtiohan tunnetusti verottaa aina kun raha liikkuu.

    Menen muuten koeajamaan sähköautoa tiistaina, vaikka olenkin yleensä skeptinen useimpien uusien villitysten suhteen.

    Sähköauton autovero ei muuten ole kuin 5 %, mutta roima hankintahinta kyllä kompensoi sen.

    VastaaPoista
  6. No näinhän se on. Vaan kerropa se Demari Keskiverrolle. On siinä sekin puoli, jos olis pienempi autovero tai ei ollenkaan, että ihmisillä olisi paremmat ja turvallisemmat autot, jotka olisivat aidosti myös vähäpäästöisempiä, eikä nyt puhuta siitä hiilitioksiitista.
    Vaan ei, näillä metkuilla mennään.

    Jos Teslaa meet ajamaan niin laitapa pieni raportti. on se sen verran kiinnostava peli. Olen niitä livenä nähnyt Amerikassa kun kävin. Näyttävä peli. Ja mieletön voima! eikä tosiaan monta litraa kuluta.... heh heh.

    VastaaPoista
  7. Juu. Mä sen mun uudenkarhean 24 v micran joudun olosuhteiden pakosta ajamaan loppuun asti. Kun vaan ei ole rahaa. Tämän ostin ja maksoin 470e. Kolme vuotta o ny menty yhdessä. Olihan sillä ostaessa kilometrejä. Sentäs 104 tuhatta. Nyt 147 tonnia. Kone ehkä kestänee 250 tkm kohdille mutta pellit taitanee haihtua ennen sitä. Vittu tätä elämää.

    VastaaPoista
  8. Mun oma työmyyrä on Mersun hieno 508d paku vuodelta 86. Halvat verot ja vakuutukset kun se on olevinaan huoltoauto eikä kulutuskaan ihan hirveä ole, 11 l / 100 km. Puolta miljoonaa ajettua kilometriä lähestytään uhkaavasti mut on ne kuulemma ajanu puoltoistakin ilman suurempaa koneremppaa. 4 litranen diiselikone ja 70 hv ei hirveästi rasitu ja kulu. :D

    Näitä Mersuja oli joku aika sitten myynnissä kymmenittäin briteissä. Jotain Naton tuomiopäivän varalle varattuna. Söpön vihreitä ja ajettu jotain alle 2000 km. Oliko ne sitte jotain 5000 € kpl. Jos ois ollu rahaa niin ois voinu ostaa pari kappaletta niin ei ois varmaa ihan oikeasti tarvinnu miettiä sitä seuraavaa autoa enää ikinä. Erillisrunko ei ruostukkaan niin helposti.

    Ja tosiaan, eipä se paineilmastartti varmaan se monimutkaisin asia sähköttömässä autossa ole. Käynnistyyhän ne laivatkin paineilmalla. Hihnakompressorilla paineilmaa säiliöön, sähköstartin saa korvattua paineilmamoottorilla ja solenoidin tilalle mäntä mikä yhdistää startin vauhtipyörään. Tästä varmaan lisää härveli-foorumilla sitten joskus. :D

    Jopelle osaanotot. Ei se köyhyys mikään ilo ole vaikka välillä naurattaakin. Tuo vanha Micrahan on kyllä muuten ihan näppärä peli.

    VastaaPoista
  9. Yksi "keskiverto-demarin" ongelmista on myös se, että kun he haluavat ajaa sillä punaisella Golfilla tai Corollalla, niin kukaan muukaan ei sitten TARVITSE mitään muunlaista autoa moottoripyöristä nyt puhumattakaan.

    VastaaPoista
  10. Juuri näin, Ekku. Oikeastaan paras ja vanha demaritesti onkin, että jos alat tietää mitä muut tarvitsevat, olet demari. Kukaan ei ole niin tietoinen muiden tarpeista kuin suomalainen, erivärinen demari.

    VastaaPoista
  11. Jo on Mersu. pitää ihan kattoa mistä autosta on kyse. Nelilitrainen kone noilla tehoilla? no ei tosiaan käytössä turhia rasitu. kohtuullinen kulutus, kyllä.
    Vanhat mersut kestää, elleivät ruostu puhki. Uusista en ole niin varma.

    VastaaPoista
  12. Olen ajanut aika paljonkin vuoden ´89 Micralla. ykslitranen peli, kaasari. Kyllä niitä näkee täällä Helsingissä lähes päivittäin vieläkin. Hyvä kaupunkiauto, mutta ohjaustehostin saisi olla. maantiellä sillä meno on hurjaa touhua nykyään.
    En tiedä saako kaasareita enää jos semmonen menee. Toisaalta purkuautoja luulis olevan suomi täys.

    Köyhyyshän on perseestä. Meille suomalaisille se on vain liian suurilta osin tämän valtiojärjestelmän aiheuttamaa, koska "työnteko ei kannata". Noin lyhyesti sanoen.

    Demarit+muut suomipuolueet lupaa pelastaa meidät oikeudenmukaisesti pahoilta "markkinavoimilta" mutta saadakseen uskottavuutta vihapuheilleen ne tarvitsevat vihollisia, eli käänteisesti on oltava paljon köyhiä jotta voidaan syyttää niitä "markkinavoimia". mitä enemmän köyhiä, sitä enemmän vaalikarjaa. ja paketti on valmis.

    suomessa äänesämisellä ei ole mitään merkitystä, koska kaikki lupaavat samaa. kunhan joku ekan kerran sanoo mitä ei kannata, tai että emme anna teille rahaa, aloitan taas äänestämisen.

    VastaaPoista