torstai 23. tammikuuta 2014

Tanja valmistelee lakia

Kuten tiedämme, alkaa Suomi hiljalleen sulkeutua.. Joku voisi sanoa Suomen sulkeutuvan omanlaiseensa reaalisosialismiin, sillä kovin todellista tämä on. Virkamiesten, ja etenkin naisten, suurimpaan unelmaan -Kieltolakiin- siirtyminen ottaa vielä aikansa. Sitä ennen nöyristelemme mäyräkoirat ja viruvalkeat kourassa Länsisataman peltiparakissa todistelemassa ja pyytelemässä anteeksi olemassaoloamme ja janoamme, kuten jo syksyllä mainitsin.

Virkakyöstit ovat nyt istuneet kunnolla iltaa ja tulleet siihen tulokseen että "omaan käyttöön" voi tuoda ulkomailta alkoholia 10 litraa väkeviä ja 110 litraa olutta. Sitä ei kerrota miten noihin lukuihin on päädytty. 10 litraa on todella vähän. Sitä ihmeellisemmät määrät on pystyttävä, jotenkin, perustelemaan kyöstille.

Oikea pointti on tietenkin, mitä ihmettä se kyöstille kuuluu, paljonko ja mihin käyttöön ihminen viinaa hankkii.

Ministeriöstä haastatelluiksi kesken kahvitauon kaivetut Merja ja Tanja (nimiä ei muutettu) eivät oikein itsekään tiedä mitä tekevät ja miksi.

Etenkin ne vakuuttelut, perustelut ja vannomiset, ettei se 11. litra kirkasta mene sille naapurin Sepolle, ovat hankalasti määriteltävissä. Varmaan jonkinlaisella taikaloitsulla saattaa saada haalarisedän pään käännettyä sataman jonossa. Jäämme vielä odottamaan mitä nämä loitsut tarkemmin ovat.

Senpä takia lakia kuukausipalkalla kirjoitteleva Tanja on itsekin vähän pihalla:
Lakia valmistelevan neuvottelevan virkamiehen Tanja Nurmen mukaan asia on mahdoton kirjoittaa lakiin.

Se, että britit ja monet muut tunaroivat samassa asiassa ei nähtävästi riitä vaan mukaan on päästävä myös pienen Suomen.

photo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti