Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 12: Vuoden kokeilu

Suunnilleen vuosi sitten, tai oikeastaan vasta maaliskuussa, kyllästyin Jutan temppuiluun ja panin stopin alkoholin ostamiselle vähittäismyynnistä. Tästä kerron juttusarjan osassa 1. Vuosi 2013 oli sitten historian kuivimpia ellei kuivin. Kupitettua tuli lähinnä anniskelupaikoissa ja niissäkin lopulta ihmeen vähän. Ei tätä kuitenkaan Jutan ansioksi pidä laittaa, sillä itse jokainen korkin kiinni laittaa tai kaupasta juomansa kantaa.

Lopulta kapinani lähti vähän käsistä, enkä enää ostanut edes perinteisiä saunakaljoja lähikaupasta vaan olin ilman. Loppuvuodesta sorruin ostamaan pari kolme kertaa tölkin tai pari, sillä enhän minäkään sentään täydellinen ole. Kokeilu oli hauska ja aion jatkaa sitä hieman lievemmällä tahdilla.

Tallinnasta nostin viime vuonna kyytiin pari kertaa pienehkön lastin. Moni varmaan muistaa, että suomalaisia viinanostajia on kuvattu salaa Tallinnan satamassa. Ihan totta, luit oikein. Täytyy sanoa, että jotain erikoista siinä touhussa kyllä on. Aikuiset, nähtävästi täysjärkiset, ihmiset ostavat niin paljon kirkasta viinaa, että olen itsekin nähnyt useamman kerran kun paikallinen viinakaupan myyjä nostaa trukilla täyttä eurolavaa ruosteisen hiacen perälle. Se on uskomaton näky.

Toisaalta niinhän se pitääkin tehdä. Verotus on lähtenyt täällä käsistä, enkä koe millään tapaa, että kenenkään kannattaisi enää kovin tunnollisesti näitä veroja maksella. Miksi maksaa, oikeastaan? Eikä nyt aleta lässyttämään "kun ne menevät hyvää tarkoitukseen". Niinhän ne aina menevät, joka paikassa muuallakin kun teille niin on kerrottu jo koulusta asti. Maksamalla rahoitat vallitsevaa järjestelmää ja voit itse miettiä, miellyttääkö se sinua. Jos miellyttää ja olet tyytyväinen, jatka toki maksamista.

Diggaan ajatusta, että Suomessa etenkin maakunnissa on kattava trokariverkosto viinanmyynnille. Tapasin viime vuonna muutamia "isäntiä" eri puolilta Suomea, jotka kertoivat hieman homman toiminnasta. Kartanovolvo tai hiace käy Tallinnassa, hakee lastin ja jälleenmyynti hoidetaan tutunkauppana kohtuuhintaisilla tuotteilla. Kympin olutlava myydään noin viidellätoista eurolla. Kyseessä tietenkin A-olut. Tiukka viina kulkee siinä mukana, sillä se on perinteisesti ollut mainio kauppatavara kätevän "hyötysuhteensa" takia, kuten tiedämme jo kieltolain ajoilta asian olevan.

Aidosti en usko myyjien tuosta touhusta nettoavan juuri yhtään mitään mutta hei: vain kommunistit mittaavat kaiken (toisten) rahassa. Aatteellinen toimintahan se on jalointa toimintaa. Maistoin näitä "import-oluita" itsekin muutamalla saunareissulla Suomen niemellä. Ei se pahalta maistunut.

Alkoholivero nousta napsahti muutama päivä sitten. En ole tälle vuodelle vielä juonut tippaakaan, joten sekin asia piti korjata eilen hyvässä helsinkiläisessä olutravintolassa kavereiden kanssa maailmaa parantaen!  Nyt on luonnollisesti melkoinen kanuuna eli darra mutta eiköhän tämä tästä taas lähde liikkeelle särkylääkkeiden ja rasvaisen ruuan avittamana.

Näin eilen pitkästä aikaa silmää hivelevää naiskauneutta mutta silti yksikään ei vetänyt vertoja Apteekin Kaunottarelle



----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 11: Aine helvetin esikartanosta

osa 10: Kieltolaki, missä sinä viivyt

osa 9: Demareita paossa

osa 8: Kiristyy, kiristyy

Osa 7:Virkamies tietää

Osa 6: Vapun jälkeen

Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla

Osa 4: Simaa!

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2: Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän