Olet kulkenut mukanani jo ainakin parikymmentä vuotta joka päivä. Joskus olet ollut kauempana mutta useimmiten silti mielessä ja sitä kautta lähellä joko ajatuksissa tai teoissa, tai molemmissa. Kanssasi olen juhlinut, surrut, kestänyt arkea, kestänyt Suomea tai oikeastaan suomalaisia, muun maalaisia myös, kylmää (muistatko sen yhden hiihtoretken nuorempana, kun yövyimme vanhassa tukkikämpässä ja tarjosit lämmikettä kilometrien erämaahiihdon jälkeen kovassa pakkasessa). Kesähelteellä kannoin sinua selässä Patvinsuolla ja kirosin samalla hirvikärpäsiä.
Seurassasi tapasin kauniita naisia (se yksi brunette niistä yhä kaikista kauneimpia koskaan, tai se yksi blondi) ja joskus tuntuu, että olisinko ilman sinua heitä tavannutkaan. Teini-iässä ohjasit ottamaan kontaktia vähän enemmän kuin osasinkaan; saati uskalsin. Saavutimme yhdessä asioita, joista joudun sinua kiittämään,vaikka aiheutit pahaa oloa ja häpeää sekä seuraavan aamun vältteleviä katseita. Fyysisiltä ruhjeilta vältyimme, mikä näin jälkeenpäin tuntuu suorastaan ihmeelliseltä.
Tutustuin muutamaan hyvään kaveriinkin, kun vietimme aikaa kaikki yhdessä. Kannoin sinua repussa tai rinkassa itärajan erämaissa, Egyptin helteessäkin löysin sinut jostain, Roomassa jouduimme sanaharkkaan paikallisten kanssa, Englannissa sinä olet ollut joka kerta mukanani ja Tanskassa aiheutit minulle hirveän laskun baari-illasta. Irlannissa olit siellä pienessä kylässä vaikka olin ihan varma, ettet sinä sinne asti ole ehtinyt, koska satoi ja koko kylä oli kiinni. Sieltä sinut löysin takan äärestä kun ulkona myrskysi. Ruotsissa sinua ei niin näkynyt mutta aina joku tiesi missä olet. Lopulta niissä kesäjuhlissa oli siellä varsin hauskaa, sillä pidit seuraa svenssoneillekin ihmeen hyvin. Amerikassa välttelin sinua, mutta kyllähän me melkein joka päivän tapasimme sielläkin. Viime vuonna kävimme yhdessä Virossa, Italiassa, Unkarissa ja muuallakin: aina sinä siinä olet. Et ymmärrä lähteä.
Ensimmäisen kerran tapasimme kauan sitten, kun minä olin vielä nuori ja tietämätön. Tunnuit sellaiselta, jonka kanssa ei tylsää olisi ja joka olisi hyvä kaveri vähän aralle ja epävarmalle nuorelle, joka räpiköi vasta omille siivilleen maailman tuuliin. Isommat pojat kertoivat juttuja sinusta ja vanhemmat miehet muuttuivat jotenkin, kun viettivät aikaa seurassasi. Muistatko, kun vilvoittelit rantavedessä sinä yhtenä juhannuksena ja nousit sieltä sitten taas saunaan muiden seuraan. Jotain erikoista sinussa oli, niin päättelin, koska tuo kerta on jäänyt erityisesti mieleeni lapsuudesta. Olit taikaa.
Meillä on viha-rakkaus -suhde. Varmaan sen takia tämäkin iltapäivä on meidän.
Suomessa sinusta ei pidetä. Ihmiset kyllä pitävät mutta valtio ei.
En minä sinua jätä koskaan. Olet paras ystäväni. Vihattu ja niin monen rakastama.
Kaveria ei jätetä.
Sarjan aiemmat osat luettavissa:
Osa 12: Vuoden kokeilu
Osa 11: Aine helvetin esikartanosta
osa 10: Kieltolaki, missä sinä viivyt
osa 9: Demareita paossa
osa 8: Kiristyy, kiristyy
Osa 7:Virkamies tietää
Osa 6: Vapun jälkeen
Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla
Osa 4: Simaa!
Osa 3: Suomalainen demari
Osa 2: Tuttu tunne
Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän
Kun ei vaan tilanne mene näin pitkälle :
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=ogGMlM6ZNMc
Kiitos kommentista.
VastaaPoistaEi se enää mene. Olen nimenomaan entinen päihdeongelmainen. Tuskin se mistään näkyy, tai tulee kenellekään mieleen. Saavutin oman pohjani jo vuosia sitten. Ei sen jälkeen ole ollut kuin selvää noususuhdannetta ja enenevästi selviä hauskoja hetkiä.
En silti hylkää nuoruuden parasta kaveriani kokonaa.
Surullinen kappale tuo. En muista sitä aiemmin kuulleeni.
Alkoholista voisi joskus kirjoittaa jotain hyvääkin, tai neutraalia. SItä tässä olen yrittänyt joskus tehdä.
Harvemmin kuultu Irwinin kappalehan tuo on.
VastaaPoistaParhaimmillaan sopiva määrä alkoholia on positiivinen asia. Ongelmahan vaan on, että se "sopiva määrä" vaihtelee ja ongelmakäyttäjäksi taitaa päästä melko helposti.
Hyviä lauluja viinan iloista ja suruista on kuitenkin tehty paljon.
Ei virallinen päihdeongelmaisuus vaadi paljoa, jos siis uskomme terveydenhuollon ja THL:N tätejä ja setiä. Vetäiset kännit 3-4 kertaa viikossa vaikka puolen vuoden, vuoden ajan niin siinähän se on. Eipä silti, minustakin se on liikaa. Itse suunnilleen tuota tahtia mutta pitempään.
VastaaPoistaPää siinä ensin hajoaa ja sitten tulevat ruumiin oireet. Töissäkäynti onnistuu ja lopulta veikkaan, että hyvin harva edes tajuaa miksi kaveri on väsynyt tai ärtynyt. Toki joskus aamuisin oli vielä päissäänkin, ne kerrat hävettää eniten näin jälkeenpäin.
Ei silti, ei kukaan mitään sano ja se on näitä Suomen ihmeellisyyksiä. Monet sanovat samaa.
Nyt tietty toivoo, että joku olisi sanonut jotain.
Nykytahti on jo vuosia ollut sitä että jurrissa olen ehkä 10 kertaa vuodessa jos sitäkään ja annosten määrä jää pienemmäksi. 5-6 annosta, se riittää useimmiten ja silloin vielä tajuaa mitä ympärillä tapahtuu.
En oikein itse jaksa uskoa alkoholiin ihan niin koukuttavana aineena kuitenkaan vaan painottaisin psykologisia ja ympäristöllisiä tekijöitä. Mutta enpä minä ole lääkäri, saati psykiatri. Aineen vaaroja ei käy kiistäminen. Väärinkäytettynä se on aito ja tappava myrkky.