Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 5: Kun jano ei lähde juomalla

Rakkain harrastukseni juominen on vähentynyt vuosi vuodelta. Siitä on enää muistot jäljellä. En tunne itseäni enää siksi samaksi ihmiseksi, joka nuorempana keskitti kaiken energiansa juomiseen. Sitä se käytännössä oli, tajuan sen nyt vuosien kohtuukäytön ja kliseisesti "uuden elämän" jälkeen. Anonyyminä se on helppo myöntää. Juominen oli tavoite, päämäärä, syy, tarkoitus. Sen ympärille rakennettiin oikeastaan kaikki muu tai kaikki muu jotenkin tuki sitä. Se oli ensimmäinen asia mielessä aamulla herätessä ja varmaan myös viimeinen illalla ennen nukahtamista. Kovin paljoa en liioittele, kun näin sanon.

Elämäni hienoin kokemus on, yhä, ensimmäinen känni tai humala, tai millä nimellä sitä sitten kutsuukaan. Varmaan se useimmille, etenkin miehille, on ensimmäinen tai toinen kerta eri tavalla kosteissa merkeissä mutta minulle ei: minä olen kokenut voimakkaimman ensikertani Kuningas Alkoholin kanssa. Mikään koskaan sen jälkeen eikä varsinkaan sitä ennen ole tuntunut niin hyvältä ja oikealta. Se oli paras kaverini ensi tapaamisesta lähtien. Rakastuimme toisiimme välittömästi, etenkin minä alkoholiin, sillä tuskin juoma sinänsä minusta piittasi. Kuljettuani jollain tapaa jopa pitkän ja monivaiheisen tien nykyhetkeen alan nähdä syitäkin sille, miksi etanolista lopulta tuli niin keskeinen asia elämässäni varsin pitkäksi aikaa. Toki osa asiasta voidaan panna geenienkin tilille, mutta tuskinpa ne ovat koko totuus.

Nykyäänkin, kun olen jo lopettanut säännöllisen kippaamisen ja keskittynyt muihin asioihin, joudun myöntämään, ettei mikään näistä nykyisistä mielenkiinnon kohteista aiheuta yhtä voimakasta tunnetta tai tunnu muutenkaan, rehellisesti sanoen, niin hyvältä ja mielekkäältä kuin juominen. Mutta kuten sanonta kuuluu: "näillä mennään". Toinen vaihtoehto olisi niin paljon karumpi, että on tyydyttävä tähän rooliin - on elettävä. Pidettävä pää kasassa ja huolta itsestä ja ympärillä olevista.

Tänään olenkin ollut kaksi viikkoa tipatta. Ei se vaikeaa ole enää. Kerron joskus, miten tähän on tultu ja kuinka tie lähti viemään eri suuntaan. Itse matkankin varrelta on lukuisia tarinoita. Ne ovat hauskojakin monet, sattumuksia on eri mantereiltakin, olen tavannut lukuisia hienoja ihmisiä pitkälti alkoholin ansiosta, jos näin voidaan sanoa. Toki siellä on muutamia tapauksia, joita en mielelläni muistele, mutta kokonaissaldoa tarkastellessa niitä on yllättävän vähän.

Viikonloput tuntuvat selvin päin pitkiltä. Mutta en minä tästä maasta enää alkoholijuomia osta kuin poikkeustapauksessa. Minulle riittää tämä holhous ja verotus jo muutenkin. En maksa enää yhtään ylimääräistä euroa alkoholiverotuksessa. Jos joskus juonkin, kumoan muutaman tuopin lähibaarissa ja muistelen miltä tuntui teini-ikäisenä, kun elämä oli edessä ja nousuhumala alkoi potkia nuorta mieltä eteenpäin. Sitä tunnetta en koskaan sen jälkeen enää saavuttanut, vaikka niin kovasti yritin.

Jos joku teistä lajitovereista painii juomisen kanssa ja haluaisi vähän hillitä sitä janoa, voin sähköpostilla kertoa tarkemmin jotain omista kokemuksistani. Raivoraitista saati absolutistia minusta ei tullut, sillä ei sekään tuntunut omimmalta tieltä, mutta kohtuukäyttöön pääsin. Siitä olen todella ylpeä.

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 4: Simaa!

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2: Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän