Näytetään tekstit, joissa on tunniste fasismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fasismi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Siellä Mengele missä syötetään

Siellä paha missä mainitaan. Pahuus asuu monessa muodossa mutta täällä Helsingissä sen kylmä ja verinen ydin on, kuten HS:kin jo nykyään kuvaa, vihervasemmistossa. Blogissani on jo jonkin kerran mainittu Käpylän Nero, Kylmien Puurosuihkujen Isä, Leo "Mengele" Stranius. Eipä viime kerrasta ole kuin pari päivää, kun jo taas, aivan kuin gaia´iskusta, Mengele saapuu näytöillemme.































Pakkosyöttö on gai´isteille samankaltainen henkinen taisto kuin Malmin lentokenttä tai Hämeentien pyöräkaistat. Järki, sekin vähä, on heitetty nurkkaan joutavana, kun gai´istit käyvät taistoon aatteensa puolesta. Fanaattisuudessa saattaisi joku jo nähdä jotain ihaltavaakin. 

Yksi näiden emmakarien ja leokivekkäiden perusteemoista todella on pakkosyöttää lapsia Aatteen ja Gaian nimessä. Kirjoittelin tästäkin ensimmäisen kerran jo ties kuinka kauan sitten; toista vuotta ainakin (Syö Vihreää aatetta, 5.4.2015)

Taisto jatkuu vegaaniuteen pakottamiselle. Tämän pakon maksaisivat tietenkin Virheiden perusmaksajat - me muut. Päiväkotilapsille on tarkoitus pakkosyöttää vegaaniruokaa. Vegaanius on lyhyesti kuvattuna oman egon kiillottamista aatetovereille tekemällä omasta syömisestä todella hankalaa ja vaivalloista. Toki jokainen saa syödä tai olla syömättä mitä huvittaa, mutta muilta vaatiminen tai muille pakkosyöttäminen, saati touhun maksattaminen muilla on mielenvikaista toimintaa.

Sellainen toiminta on vihervasemmistogai´isteille luontaista kuin - kaksoskokeet Mengelelle.

Tämäkin vegaaninen ihmiskoe onnistuu siinä missä Malmin lentokenttä, Hämeentie ja verenpunaiset, tyhjyyttään routautuvat fihadismikaistat.

Muutama järjen ääni ei tässä kylässä kuulu minnekään.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Kolmisen vuotta Vihreyttä ja gai´isteja

Hieman yli kolme vuotta sitten naputtelin ensimmäiset blogimerkintäni. Nyt, kun asiaa jälkeen päin tarkastelen, en keksi mikä olisi Suomen tai Helsingin kohdalla mennyt parempaan suuntaan. Ainoana mieleen tulee kauppojen aukiolon vapauttaminen.

Tämä blogihan on Helsinkiä zuumaava kanava. Keskityn etenkin gai´ismin ja fihadismin käsitteiden kansantajuistamiseen. En ole siinä onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut. Verotus, tarkemmin nimettynä kyöstitys, on toinen pääteemani. Usein ja yhä enemmän nämä nivoutuvat nykyään yhteen. Gai´istit käyttävät virkakyöstejä apunaan tavoitteidensa saavuttamiseksi etenkin Helsingissä.

Nastasankareiden urat Itäväylällä. Tässäkin kulkee tulevaisuudessa ehkäpä gai´ismin ansiosta aito kaupunkibulevardi

Vihreiden, eli kivekkäiden, aiheuttamaa tuhoa ja loputonta vahinkoa tälle kaupungille ja sen sadoille tuhansille viattomille kärsijöille täytyy dokumentoida. Näiden kolmen vuoden aikana gai´ismin ja kivekkyyden aikaansaamat muutokset ovat olleet lähinnä liikeenten ja ihmisten liikkumisen haittaamista ja kantakaupungin vetovoimaisuuden tuhoamista. Fillarikaistaa on vedetty tyhjän takia. Muutama trikoosankari kokenee sen ansiosta uskomatonta ylemmyydentunnetta. 

Puuhun on ripustettu roskia



Uusimpana vitsauksena ja tuhansien ja taas tuhansien liikkuvien ihmisten riesaksi tulee "yksityisautoilijoiden" läpiajokielto Hämeentielle Kurvista Hakikseen saakka. Samaista saastekuilua vetävät tonnien painoiset bussit tauotta 24/7 syösten mustaa savua ja kuolemaa pakoputkistaan neukkuaikaisella tekniikallaan. Keskiverto kivekäs ei tätä edes tajua. Osa busseista on viime vuosisadalta. Rekisterikilvestä sen näkee jos tietää mitä katsoo. Mutta: kun se bussi ei saastuta, koska "julkinen on pyhää". Sanomattakin on selväjärkiselle selvää, että noin kolmen kuukauden mittainen fihadismin vuosittainen elinkausi ei tällaista erityiskohtelua tarvitse. "Yksityispyöräilijöillä" sen sijaan on vain etuoikeuksia.

Täysin tyhjä "kivekkyyskaista. Niin keskellä Helsinkiä kuin olla ja voi. Tätä se on.






Suomalaisen autoilun verotuksen kiristyessä ajasta ikuisuuteen ei ole näkyvissä mitään merkkiä siitä, että tavalliset ihmiset pystyisivät hankkimaan nykyaikaisempia ja ennen kaikkea turvallisempia autoja. Toki ne uudet vähemmän myös saastuttavat, kuin vanhat ruostepurkit, joilla Suomi ajaa.

Gai´ismin tavoitteena on tunkea ihmiset kanikopin kokoisiin luukkuihin Helsinginniemelle. Kaikki mahdolliset havaintoni puhuvat sitä vastaan, että ihmiset sellaisissa haluaisivat asua. Helsingissä ehkä halutaankin asua, mutta kanikopeissa ei. Mitä kalliimpa ja rangaistusverotetumpaa eli sanalla sanoen hankalampaa liikkumisesta tehdään, sitä vähemmän ihmiset itse voivat vaikuttaa aikatauluihinsa - elämäänsä. Valintamahdollisuudet kivekkyys karsii minimiin, kunnes jäljellä on enää Kivekkään itsensä Sinulle tarjoama "vaihtoehto".

Helsingin Vihreä tulevaisuus. Autiokaupunkina. Tätä Vihreät sinulle tarjoavat.


On vaikea käsittää sitä, kuinka pieni ekofanaatikkojen joukko syöksee Suomen pääkaupunkia kohti elinkelvottomuutta ja taantumista.

Loppuun pöllitty kuva kaupungin todellisuudesta. Tätä ei voi liikaa korostaa. Ylläolevat kuvat ovat omiani. Niissä näkyy se tulevaisuuden "enempi kaupunki", jota niin kovasti tänne kaivataan.


lauantai 26. lokakuuta 2013

Verotuksen edelläkävijä

Ilahduin huomatessani olleeni jo alkuvuodesta visionääri ja oikeudenmukaisuuden katukiitäjä neljällä pyörällä. Maaliskuussa ideoin polkupyörille veroa, katsastusta ja muita autoista tuttuja maksuja. (Polkupyörävero, 24.3.2013)

Nyt samantapaisen ajatuksen on esittänyt ilmoille Autoliiton Helsingin osasto. Tietenkin tällainen ehdotus aiheuttaa raivoa, ellei suoranaista vihaa, niissä vihervasemmistolaisissa, jotka eivät ole tottuneet maksamaan siitä mitä käyttävät. Kyseessä on kai paljolti sama porukka, joille sähkö tulla tupsahtaa pistorasiasta ja vesi hanasta. Rahakin tulee seinästä.

Sama maksuhaluton joukko tietenkin itse hokee koko ajan tuttua "käyttäjä maksaa"-periaatetta.

No, esimerkiksi minä en halua maksaa euroakaan pyöräteistä. En niiden rakentamisesta enkä ylläpidosta. Töölöön on nähtävästi vedetty jotain pyöräkaistoja parkkipaikkojen kustannuksella tänä kesänä. Käykää katsomassa Nuurdensöldinkatua, niin huomaatte. En ole kenenkään nähnyt niissä vielä fillaroivan.  Entä mitä näille punaisille viherkaistoille tapahtuu talvella, kun Suomi on puoli vuotta pyöräilykelvottomassa kunnossa? Sama tilanne Manskulla Stokkan ja Vanhan kohdalla.

Missä käytössä nämä kaistat ovat, kun lunta on maassa ja fillarit laiduntavat talvet lämmitetyissä varastoissa, joita on kalliilla rakennettava uusiin rakennuksiin. Hyvä esimerkki tästä järjettömän kalliista idealismista löytyy Teollisuuskadulta eräästä uudesta kerrostalosta. Kannattaa sitäkin käydä katsomassa. On suurta lasi-ikkunaa ja korkeaa tilaa, jonka takana säilyttää sitä viidenkympin ruosteista mankelia lämpimässä. Käyttäjä ei maksa sitäkään. Jokainen asunnon siitä yhtiöstä ostava osallistuu kustannuksiin, halusi tai ei.

Ehkä oikeudenmukaisuus ei kuitenkaan lopulta käy viheriäisille. Siinä kun joutuisi itse kustantamaan omaa elämäänsä.

Pakollinen liikennevakuutus ja katsastus polkupyörille heti 1.1.2015 alkaen. Ajovalopakko heti ensi kuun alusta.

Ja maailma pelastuu!

Nopeammin se pelastuu, kun julkinen liikenne etuoikeuksineen vähennetään olemattomiin ja 24h-eliittikaistat poistetaan: ihmiset pääsevät liikkumaan edullisesti omilla aikatauluillaan ja itse valitsemillaan välineillä ilman pelkoa ihmisvihaa lietsovan aatteen keksimistä rangaistuksista tai maksuista.

Jyrkkä EI julkisen liikenteen  ja polkupyöräilyn pakkotukemiselle.

perjantai 31. toukokuuta 2013

T-paidalla tappeluun, osa 2.

T-paita on 1900-luvun hienoimpia keksintöjä. Se on käytännöllinen ja sillä voi julistaa erilaisia sanomia kaduilla ja toreilla. SDP ja Jutta ovat nyt hoksanneet, että suunnilleen kaikki hyvä mitä Suomessa on, onkin SDP:n aikaansaannosta. Vaatimattomuus ei demaria kaunista ainakaan tässä asiassa.

Joku paitoja painava firma voisikin tehdä "Ei kiitos, SDP" -paidan ja selkäpuolelle painettaisiin  sirppi ja vasara.

Mutta kuten aiemmin todettua, saa jokainen pitää päällänsä aivan mitä paitaa tahansa.

Kuva

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 7. Virkamies tietää

Panimotuotteiden myynti notkahti viime vuonna 6,2 prosenttia. Sehän on oikeastaan aika paljon, eikä lehtitietojen mukaan vastaavaa pudotusta ole aiemmin nähty. Jutta ja kaverinsa eri virastoissa ovat todella panneet toimeksi ja verotus on alkanut purra.

Jonkin ministeriön virkamies-Isto tarinoi Taloussanomissa, että " alkoholihaitat ovat vähentyneet ihan silmissä, valtio on saanut lisää verotuloja, matkustajatuonti ei kasva ollenkaan ja kulutus on vähentynyt".

Minä en tiedä miten tuo yhtälö on laskettu mutta minäpä en olekaan valtion virkamies tai hallintoneuvos.

Oma linjani on pitänyt. Panimotuotteiden, eli omalla kohdallani keskioluen, ostaminen on vähentynyt rajusti ja vähittäismyynnistä ostaminen on loppunut kokonaan aiemmissa tarinoissa mainituista syistä. Eilen innostuin kyllä kumoamaan muutaman tuopin paikallisessa pubissa. En jaksanut tällä kertaa edes hintaa miettiä, vaikka kieltämättä 8 euroa tuopista tuntuu kovalta hinnalta, etenkin kun niitä illaan mittaan muutamia menee kurkusta alas. Työmies voi nykyhinnoilla kipata päiväpalkkansa illan aikana. Erikoistahan se on, että Tallinnan-laivalta saa yhä kympillä 24 tölkkiä olutta.

Tänään tietenkin on pieni pöhnä ja heikottaa mutta ei anneta sen nyt häiritä sunnuntain viettoa. Olut oli hyvää ja jopa kahdeksan euron hintainen I.P.A. maistui erinomaiselta, "kuin kotona Englannissa".

Kuulin hauskan tarinankin tällä viikolla. Maakuntien toimintaa kai se enemmän onkin, mutta ymmärrettävää ja taatusti Jutan ja kavereidensa haluaman linjan mukaista. Eräälläkin paikkakunnalla on kuulemma tapana, että pieni piiri järjestää aina vuoronperään "hakijan" joka sitten lähtee Tallinnaan pakettiautolla tai jollain kartanovolvolla ja hakee sieltä kerralla juomat useammalle kuukaudelle. Kympin lavoja myydään 15-20 euron hintaan tutuille ja tuntemattomille.

Kartanovolvoon oli yhdellä keikalla saatu tungettua tarinan mukaan 80 lavaa olutta. En tiedä onko tuo tottakaan mutta täytyy sanoa, että suomalaisella on asenne kohdallaan kun jano yllättää.

Nostakaa vaan lisää niitä veroja, Jutta ja kaverit.

Hymyä huuleen!

Kuva

------------------------------------------------------------

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 6: Vapun jälkeen

Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla

Osa 4: Simaa!

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2: Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 4 – Simaa!

Kun tässä nyt jo kohta neljä kuukautta on ollut ostamatta alkoholia vähittäismyynnin puolelta, niin ei se janokaan sillä tavalla enää vaivaa. Pari tölkkiä ostin maaliskuun alussa, siinä se on tämän vuoden saldo. Anniskelupaikoissa olen jonkin verran kipannut, mutta vähentynyt sekin on. Kyllästyin kertakaikkiaan koko ajan kallistuviin hintoihin, veronkorotuksiin ja yleiseen holhoamiseen.

Viimeiseisin käsittämätön tempaisu Kasarmintorin S-marketin simainen "hassuttelu", jossa keski-ikäiselle naiselle ei myyty simaa.

Aidosti: minä lopetan käymisen S-marketissa, S-liikkeissä ja kohta varmaan kaikissa muissakin liikkeissä, jos tämä pelleily jatkuu. Esitän tässä vaiheessa vain yhden kysymyksen: kun tässäkin mielettömyydessä on tarkoitus käsittääkseni suojella lapsia, kuinka se estää sitä lasta saamasta alkoholia jos minä, tai kuka muu tahansa, näytän paperit kaupan kassalla ostaessani kymppikassin bisseä ja sen jälkeen kuljetan sen kassin sille alaikäiselle, joka silmät kiiluen odottaa kaupan nurkalla, ja otan vielä "hakuja" päälle.
Silloin kun minä nuori olin, sai "hakija" palkaksi "hakuja". Todennäköisesti kaikki muut paitsi valtion sossutädit ja -sedät tietävät, mitä tarkoitan.

Miten määritellään "alle 30-vuotiaalta vaikuttava"? Miltä "vaikuttaa" 30-vuotias, entä 31-vuotias?

Onko sima edes alkoholituote alkoholilainsäädännössä?

Mikseivät näiden järjettömyyksien keksijät tule omilla nimillään ja kasvoillaan ihmisten eteen perustelemaan näitä alati lisääntyviä kyykytys- ja holhousasetuksia?

Suositukseni kaikille: lopettakaa alkoholin osto Suomesta. Tilatkaa netistä ulkomailta, käykää Virosta tai muualta, tai kerätkää vaikka isompi porukka, joka siten hakee "kuorman" ulkomailta. Alistumalla saa vain lisää paskaa niskaansa.



Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2 Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän



 

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Maistuis varmaan sullekin

Yksi suursuosikeistani, eli alkoholi, ja sillä tehtävä politiikka sekä kansalaisten kyykyttäminen saa sekin yhä hauskempia piirteitä. Netti on vapauden vihollinen, minkä myös virkamiestyöryhmät ovat huomanneet. Aamulehti tietää kertoa että nyt sorvataan lakia alkoholin nettitilausten suitsimiseksi.

"Yksityishenkilön maahantuonti" on EU:ssa vuonna 2013 aika vekkuli käsite sekin. Koska olen suuri matkailun ystävä, pidän matkustamista Suomen parhaana puolena: täältä pääsee pois! Jo Euroopassa reissatessa voi vain ihmetellä, kuinka sadat miljoonat ihmiset ylipäätään selviävät hengissä viinan ja muiden vaarojen kanssa, kun viinaa saa joissain maissa ostaa kellon ympäri kioskeista. On tarjolla halpaa ja hyvää viiniä, kirkkaita viinoja ja suomalaisittain täysin ilmaista olutta.

Kevät on Ajajan aikaa. Voi suunnitella matkoja, fiilistellä kesää ja selata kesärengastestejä. Moottori lämpenee nopeammin, samoin hameet lyhenevät hyvää vauhtia nekin. Tytöt hymyilevät nätimmit ja saattaapa joku hippi jo teroitella avaimiaan ja odotella kesän autonnaarmutuskauden alkua.

Ikkuna auki, luu pihalle ja aurinkolasit silmille - ja radalle. Kyllä se sieltä tulee, se kesä! Alkoholi sen sijaan vaikuttaisi menevän yhä syvemmälle Valtion hellään verotukselliseen huomaan.Kuva

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Vettä, vettä!

Uutisesta tulikin mieleeni ihmetellä, miksi uimahallit ovat vielä sallittuja? Niissähän käytetään vettä! 

Joku voi saada itselleen uimalla myös hyvän mielen tai muuten olla hetken kärsimättä.

30 sekunnin ajastimella varustettuja kotisuihkuja voisi ehdottaakin pakolliseksi kotitalouksiin heti ensi kesäkuun alusta alkaen. Poislukien vihreitä äänestävät, joiden vesikin on parempaa, tai menee vähintään parempaan tarkoitukseen ja oikeudenmukaisemmin, kuin meidän vääräuskoisten käyttämä vesi.

Kuva