Helsinki on jalankulkijan painajainen

... minkä takia täällä maakunnissa elämä onkin monella tapaa parempaa laadultaan. Liikkuminen maakunnissa, välineestä riippumatta, on sujuvampaa kuin Viher-Helsingissä.

Jonkun kotkalaisen Hesariin kirjailema mielipidekirjoitus on poikinut hyviä kommentteja.

Samaa olen itse jauhanut tässä blogissa jo vuosia. Nyt muutettuani pois vihermädätetystä fihadismin pesästä, en ole jaksanut enää paljoa kirjoitella. Aika aikaansa kutakin. 

Voi olla, että koittaa aika, jolloin tämä blogi kaivetaan historian arkistojen hämärästä esiin ja ihmetellään "eivätkö he muka tienneet", tai jotain muuta sellaista. Voin sanoa, että kyllä "me" tiesimme ja olimme eri mieltä kuin kovaääniset vihreät fihadistit. 

Äänemme ei vain kantanut kovin kauan aikana, jolloin vegaaninen fihadisti Kallion kaduilla oli se henkinen univormu, joka puettiin Fjällräven repun ja parkatakin lisäksi päälle matkalla yliopistokahvilaan pohtimaan muinaiskehitysmaalaisen kansanviulunrakennusfilosofian jatkokurssin antia paremmille ja oikeassa oleville ihmisille samalla, kun pihalla seisoi fixipyörä ja kahvikin oli niin spesiaalia, ettei sen nimeä suurin osa suomalaisista osannut edes käsityöolut-huuruissaan kirjoittaa oikein. Kaiken kruunasi suussa maistuva nyhtökaurainen lihaton lihapiirakka, tai mikä se vegaanien feikkituote nyt nimeltään onkaan.

Veganismi on gai´ismin tämän hetken korkein uskontunnustus, jonka suurimmat gurut kehittelevät ja tunnustavat vain tuotteet, jotka näyttävät ja maistuvat eniten esikuviltaan sisältämättä mitään niiden alkuperäisten esikuvien raaka-aineista. Melko kieroa, voisi joku sanoa.

Mutta kyllä: meitä fihadismin nousun todistaneita oli muutama. Sen nousun ja valtakauden hintana oli elinkelpoisen Helsingin tuho mutta sen vihersakki maksatti muilla ilomielin prideissa marssien.

Hei, me pyöräillään

Nyt, kun tiet ovat sulaneet ja Helsingissäkin pääsee taas eteenpäin hikoilematta ja hermojaan menettämättä muutenkin kuin maastoautolla, ne tulevat taas: Kriittiset pyöräretket.

Fillariaktiiville kaikki on taas hetken ajan kuin "kotona Damissa".  Kesän lämpötila, sademäärät ja maan pinnanmuoto vähän vaihtelevat mutta tärkeintä on visioda. Mitenkään turhan vaatimattomista visioista ei ole kyse, kuten kuvasta näkyy. Pyöräjengillä on polkimet tukevasti pari senttiä maan pinnan yläpuolella.



Yhtä tällaista "aktivistien" joukkoa olin katsomassa Hämeentiellä, muistaakseni vuonna 2011. Kieltämättä se tehokkaasti sekoitti liikennettä hetken ajan. Ajoivat kesäillan jo pimetessä suurin osa ilman valoja Kurvista etelää kohti kahden kaistan leveydellä. Valottomalla fillarilla ajelu keskellä autotietä on vaarallista touhua, mutta aktivisti ei sitä ajattele, koska toimii jalomman asian puolesta. Voisi jopa sanoa, että vasemmisto ryhtyi väkivaltaiseksi; estämällä muiden normaalin liikkumisen omien utopioidensa edistämiseksi. Itse katselin pyörien ohilipuvaa laivastoa keskiolutkuppilan terassin aidan takaa - kuin olisi tuntemattomien valloittajien joukkiota seurannut. Kiitän Ukko Ylijumalaa ja muita metsänhenkiä, ettei kulkue minua suojaisen aidan takaa huomannut.

Kuningas Talvi nujertaa joka vuosi hipit takaisin koloihinsa. Olkoonkin, että sama sakki sitä on joka vuosi perumassa. Talvella lumi tekee fillaroinnista todellisen hard core -lajin, pakkanen vie herkkähipiäiset hippitytöt kukkasin koristeltuine pyöräkoreineen ja rastatukkaisine poikaystävineen sisätiloihin energiansäästölampun hitaasti syttyvän ja kelmeän valon luo,  raitiovaunuihin tai lentokoneella Aasiaan chillaamaan.

Talvella Helsinki on hetkisen varsin rauhallinen paikka.  Käpylän ja Kumpulan puutaloeliitti matkaa järjestötyöpaikoistaan kiltisti bussilla ja kolisevilla raitiovaunuilla takaisin subventoituihin kaupungin vuokrataloihin nauttimaan edullisesta vuokrasta ja suunnittelemaan mistä ensi kesänä valitetaan ja ennen kaikkea mitä rakennussuunnitelmaa päästäisiin vastustamaan. Jalkakäytävillä voi taas kävellä turvallisemmin pelkäämättä jäävänsä "fillariaktivistin" , umpijurrisen teinin tai trikookiitäjän yliajamaksi. Kohtalo, jonka liian moni tuttu koira on valitettavasti kokenut.

Lumen laskeutuessa kaupunkipyöristä osa ongittaneen hipeille niin rakkaasta ja heikossa hapessa olevasta Itämerestä tai rapistuvien siltojen alta. Osa niistä saa kenties uuden elämän etelämpänä Euroopassa, kiitos monikulttuurikeskusten ja vapaiden liikkuvuuksien. Hajotetut ja hajonneet mankelit korjataan lähes varmasti veronmaksajien piikkiin. Vitsikästä onkin, että fillaristit, jotka ihmeen usein suitsuttavat suvaitsevaisuuden imelää henkistä savuverhoaan muiden naamalle, joutuvat ehkäpä itse eniten kärsimään pyörävarkauksista. Sitä saa mitä tilaa - kierrätys kunniaan.



Aktivistien talviset ongelmat ovat käsittämättömän suuria. Niistä ei pääse yli eikä ympäri vaan paikalle on soitettava sankka pelastajien joukko.

--------------------------------------------------------------------------