Kevät tulee, tutkimusryhmät kokoontuvat, teorioita syntyy - suunnitellaan maksuja. Katupöly toimii mainiona keppihevosena kohti uutta maksua itsenäisesti liikkuville ihmisille. Eivät autoilijat kippaa tuhansia tonneja hiekkaa ja pieniä kiviä tuonne kaduille. Autolla ajavat eivät tarvitse sitä hiekoitushiekkaa. Se on siellä ihan muusta syystä. Ei siellä oikeasti mitään hiekkapölyä ole vaan nastarenkaat nostattavat tien pinnasta kaikkea karmeaa tavaraa viattomien luontokappaleiden keuhkoihin kiskottavaksi. Tämä on tutkittu juttu, se luki lehdessä.
Ottamatta varsinaisesti kantaa siihen kummat ovat paremmat talvirenkaat, nastat vai kitkat, täytyy todeta, että ratkaisut Helsingin kaupungilla ja sen vihreillä päättäjillä ovat aina samat: pannaan ne maksamaan. Parempi ratkaisu olisi kokeiluluontoinen nastarengaskielto koko maahan alkaen 2017 syksyllä ja asiallinen teidän kunnossapito kesät talvet. Ei kaiken tarvitse aina olla niin lopullista muutenkaan, eivät nämä asiat niin vaikeita ole. Lainaan Lexaa ja itseänikin: kyse on vain poliittisesta priorisoinnista.
Jos maksamalla maailma pelastuisi, niin kaipa tässä jo paratiisissa saisi tallustella sulassa sovussa luonnonvoimien ja ihmisten kanssa. Kaverini Karhu keittäisi meille pannukahvit kosken rannassa ja onkisimme yhdessä harjuksia, jotka grillaisimme ja söisimme nuotion äärellä. Suolaa ja voita laittaisin siihen pinnalle, tuore kalansaalis oikein vaatii sitä. Karhu muistaisi varoituksen: "suola ja rasva ovat sinulle, Tikka, vaaraksi. Sinulla on sitä kolesteronia niin paljon". Karhu on enemmän kansanmies ja hienot kaupunkilaisten termit menevät välillä miten sattuu.
Nauraisimme yhdessä ja nauttisimme joen antimista kera parin rantakiven kolossa viilentyneen oluttölkin, joiden avautuminen olisi kuitenkin se paras ellei ainoa viikon luontoääni hyttysparvia lukuunottamatta. "Joka tölkin äänen kuulee, kokee hienon ensipuraisun", veistelisi Karhu muistellen lapsuutemme sankaria Vaeltavaa Aavetta. Soittaisimme Lexankin mukaan, vaikka ei se jaksaisi kuitenkaan fillaroida Helsingistä asti. Vai oliko se sittenkin niin, että nuotiotakaan ei enää saa polttaa ja siitä keskioluestakin tuli niin kallista, ettei sitä viitsi enää ostaa.
"Entä minne nämä loputtomat vanhat ja uudet veroluonteiset maksut menevät?", kysyisin minä Karhulta. Karhu empisi vastausta. Ei taida otso tietää. Hän laskisi oluttölkin kivelle sitä varovasti asetellen ja sen kaatumista peläten, laittaisi sitten tekstarin Lexalle mutta hänkään tuskin tietäisi, vaikka on käynyt kouluja ja työskentelee merkittävän järjestön jonkinlaisena pääjehuna...
Itsehän olen ajanut ongelmitta ympäri Suomea sekä kitkoilla että nastoilla kaikissa talvikeleissä useina talvina. Muutamat viime talvet olen ajanut pelkästään kitkarenkailla. Minkäänlaisia turvallisuuteen tai ajettavuuteen vaikuttavia merkittäviä eroja en ole havainnut. Suurimmat erot mielestäni ovat siinä, että kitkat ovat maantienopeuksissa pehmeämmän tuntuiset, mikä tekee ajamisesta hieman huteraa. Kaupungissa ne ovat erittäin miellyttävät ja hiljaiset.
Nämä tuntemukset perustuvat täydellisen luotettaviin persdyno-mittauksiin, joita on tehty valvotuissa olosuhteissa ympäri valtakuntaa. En keksi syytä rouhia tien pintaa metallitapeilla kuukaudesta toiseen näillä taajamanopeuksilla. Jos minä niillä pysyn hengissä niin pysyvätkin muutkin. Olen varma siitä. Taidoiltani olen Kankkusen Juhan ja Suomen surkeimman kuskin välimaastossa, niinkuin ovat kaikki muutkin. Ajoaikakin kitkarenkailla on oikeastaan syyskuusta vappuun ilman sen kummempaa tuskailua renkaiden vaihtoajasta. Ympärivuotisesti en niillä kuitenkaan itse ajaisi. Nastat mokomat meluavat ja kuulostavat epämiellyttäviltä, mihin auttaa, jos laittaa autoksi jomman kumman suuren johtavan saksalaisvalmistajan premium-luokan kulkupelin. Jo vain loppuu rengasmelu.
Helsingin kaupungin tilaamiin tutkimuksiin en yksinkertaisesti enää luota. Hesarin artikkelissa mainitaan nimeltä tunnettu radiopsykologi Pekka Sauri, mikä kertoo aivan tarpeeksi siitä, millaisesta maksusta ja teoriasta tässä on kyse. Katujen ja teiden talvikunnossapito vaikuttaisi huonontuneet viime vuosina jatkuvasti, mikä on käsittääkseni Saurin itsensä vastuualuetta.
Sitäkin olen miettinyt, onko hiekoitushiekkaa todella kylvettävä lukemattomia kuorma-autolasteja kaduille ja pihoille joka talvi. Liukkaus on ikävä asia, mutta niin on liioittelu hiekoituksenkin kanssa. Entä onko tutkittu tai edes ajateltu, mitä tonnien painoiset bussit tekevät kaduille nykyisellä bussiliikennemäärällä. Tuskinpa on.
Kuvassa yksi lajinsa edustaja suoraan jostain yhdeksänkymmentäluvulta (vanhat rekisterikilvet poistuvat 2001 alkaen). Hienon sinisen savun saattelemana lähti tämä maailmanpelastusväline liikennevaloista, joku taisi olla jopa kyydissäkin tällä kertaa . Taustalla sattumalta Hanasaaren kivihiilivoimalaitos, mutta ei nyt mietitä sitä, koska se on Hyvää Energiaa, keskellä kaupunkia, se ei pilaa ilmaa. Sitä paitsi ne mustat vuoret siinä rannalla ovat ihan näyttäviä. Voi kuvitella ajavansa ulkomailla.
Suomessa on huonot tiet. Nastarenkaat jyrsivät tietä ja se näkyy ja tuntuu, vaikkei se ainoa syy ole tietenkään. Tiet ovat todella karkeita. Parhaiten sen huomaa ajamalla Ruotsin läpi ja ihmettelemällä miten hyväkuntoisia tiet siellä ovat.
Lisäksi suomalaiset autotkin ovat mitä ovat. Kuvassa on yksi sellainen, melko tyypillinen suomi-auto. Uutena raskaasti verotettu, sittemmin kalliisti käytetty ja huollettu. Valtion kauneimpia lypsylehmiä ikäluokassa 20 ja vähän päällekin. Laatulihaa, sillä eurooppalaiset ikätoverinsa paalattiin jo toistakymmentä vuotta sitten. Tiedättehän Herra 47:n sanonnan ettei liian ronkeli kannata olla. "Ikähaarukkani on laaja, 20-30..... -40-50." Puhe taisi olla muusta kuin autoista nyt kun tarkemmin muistelen.
Samoin myös tuttu näky, urat, ovat mukana kuvassa.
Vielä on matkaa täydelliseen maailmaan. Varsinkin niillä, jotka sinne tahtovat niin kovasti, että muut on pakotettava mukaan.
-------------------------------------------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti