lauantai 23. maaliskuuta 2013

Helsingin Sanomat tietää mitä sinä tarvitset

Nimettömässä kirjoituksessaan Helsingin Sanomat jatkaa vihreää taistoaan autoilevia helsinkiläisiä vastaan. Kuten totuudellisten ja oikeamielisten aatteeseen kuuluu, tietää Helsingin Sanomien pääkirjoituksen takana piileskelevä ihminen mitä kukakin tarvitsee ja mitä ei.

Lehti tietää että "Helsingin kantakaupungin julkinen liikenne on sen verran kattava, että omaa autoa tarvitsee vain tavaroiden kuljetukseen. Kantakaupungissa asumisen idea on juuri siinä, että kaikki tarvittava on lähellä, jolloin omaa autoa ei välttämättä tarvitse lainkaan."

Kiitos, että tiedätte mitä minä tarvitsen. Itse en olisi tuota tiennytkään.  Minusta taas kantakaupungissa asumisen idea on se, että ei tarvitsisi omistaa maastoautoa päästäkseen paikasta toiseen, mikä viime talvina on ollut se suositeltavin vaihtoehto kaupungin lumitilanteen takia. Nähtävästi vihreät kaupunkipäättäjät ovat päättäneet, että lumitöitä ei enää tarvita, koska ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutos lämmittää niin maan perusteellisesti.  Pysäköintongelmiin ratkaisu on tietenkin pysäköintipaikkojen lisääminen, ei niiden vähentäminen tai tekeminen niin kalliiksi, että pitää olla kaupunginjohtajien tulot voidakseen asua kotikaupungissaan.

Uuden uljaan ja taatusti hiilineutraalin maailman rakentamisen aiemmista osista tällä viikolla tässä ja tässä.

2013-03-23_07-53-39_344

3 kommenttia:

  1. Kivoja valokuvia, laita niitä jatkossakin. Onko tänään otettu tuo kuva Piktältäsillalta? Kävin tänään tapaamassa vanhaa sukulaismiestä ja paluu matkalla ajoin tuosta yli ja olosuhteet olivat aivan kuten kuvassasi.

    VastaaPoista
  2. Siitähän se, aamulla vähän vaille kahdeksan. Kuvassa vihreiden pelkäämät valtavat ruuhkat joita laskuttamaan tarvitaan GPS- ja KGB-paikantimet.
    Ratin takaa Helsinki on hyvin eri näköinen kuin polkupyörän selästä tai raitiovaunun ikkunan läpi katsottuna.

    VastaaPoista
  3. [...] Ne lisääntyivät ja täyttivät maan monella tapaa. Sukupuolia ei enää ole, voit valita itse. Aina ne kuitenkin tietävät, mikä minulle on parasta. Niillä, jos kellä, on ratkaisut asioihin. Saat ne selville kysymättäkin, sillä ne kertovat kyllä.  Ne tietävät mitä minä tarvitsen ja varsinkin sen, mitä en tarvitse. [...]

    VastaaPoista