lauantai 28. syyskuuta 2013

Persudemari

On hämmentävää vuodesta toiseen todeta, kuinka syvällä sosialistinen ajattelumalli on suomalaisissa; kateus velloo kaduilla ja pihoilla, ja jos jollain on jotain mitä itsellä ei ole, se on tietenkin muilta pois. Näin usein kuulen ihmisten ajattelevan. Henkilökohtainen suosikkiperusteluni kanssaihmisiltä on ollut jo vuosia "koska kukaan ei tarvii [lisää tähän jokin asia]  sitä välttämättä".

Kuten usein sanonkin, meissä jokaisessa asuu demari kun oikein silmiin katsotaan, sillä niin syvälle on tuo ideologia lähes meihin jokaiseen iskostettu vuosikymmenten aikana eri keinoja käyttäen. Viime vaaleissa kuvittelin perussuomalaisten olevan jotenkin erilaisia, vähemmän veroja haluavia ja uudistusmielisiä. En tiedä mistä nuo mielikuvat olivat syntyneet mutta vääriä ne toden totta olivat.

En aio enää äänestää. Äänestämisellä ei nykyisillä vaihtoehdoilla ole mitään merkitystä, koska valittavana on paljon lisää maksamista ja holhoamista tai vaihtoehtoisesti aivan todella paljon lisää maksamista ja holhoamista.

Tällä viikolla perussuomalaisten edustajat ovat tunnustaneet uskoaan sosiaalidemokratiaan vaatimalla verorahoin maksettujen koululounaiden myymistä 1,5 eurolla kenelle tahansa (hulppeaa PS/Vihreät ajatusyhteistyötä muuten!), tyhjänä tai muuten vaan käyttämättä olevien asuntojen verottamista (demarilogiikalla lisäverotus aktivoi, kuten tiedämme) ja viimeisimpänä joku tuntematon möllikkä ehdottaa veneille veroa (lisätuloja pitää kuulemma kerätä. Kuluistahan ei koskaan voi karsia, kun vasurit mellastavat).

On tainnut käydä niin, että ne opportunistit jotka eivät ole saaneet nostetta perinteisemmissä demaripuolueissa, ovat hypänneet persujen viimevuosina vauhdikkaasti suihkineen kelkan kyytiin toivoen sitä kautta saavansa ääntään kuuluville.

Minusta tuntuu että koko Perussuomalaisten suosio on Jussi Halla-ahon ansiota. Muuta hyvä tuossa puolueessa ei enää olekaan.

Loppuun muutamia mainioita meistä suomalaisista niin paljon kertovia kommentteja Aamulehden venevero-aiheisen artikkelin kommenttiosastosta.
 - Ei turhenpaa touhua olekkaan kun pörrätä tai tuulen työntämänä kulkea saaristoa sotkemassa

- Veneily ei ole kenellekään välttämätöntä. Ihan hyvä verotuskohde.

- Loistava ehdotus, lisäksi arvoasunnoista ja ökyautoista ylellisyysvero

jossain on aina myös järjen ääni:
- Mihin hävisi persujen alkuperäinen ideologia menojen leikkaamisesta uusien verojen sijaan?
Varsinaisia takinkääntäjiä.

Odotan sähköhammasharjaveroa. Tässä taloustilanteessa se on vain oikeudenmukaista eikä kukaan tarvitse välttämättä sähköhammasharjaa. Sitäpaitsi se kasvattaa hiilijalanjälkeä.

14 kommenttia:

  1. Persujen äänestämisen mielekkyys perustuu puhtaasti siihen tosiasiaan, että he ovat vastavoima typerämmälle sosialismille, jota kaikki muut puolueet edustavat. Mitään parempaa ei ole. Olen samaa mieltä, että persujen äänestämisessä on omat riskinsä, mutta Halla-ahon lisäksi puolueessa on Sampo Terho, joka on järki-ihmisiä. On siellä muitakin, mutta ei varmaan 20 enempää.

    VastaaPoista
  2. Unohdin Terhon, kun kaveria ei juuri uutisissa näy. Fiksu jätkähän se on. Voi olla että kun vaalit koittavat täytyy pitää vakava pohdinta viitsiikö Jussia tai Sampoa äänestää.
    Närästää nyt aika rajusti nämä viimeisimmät ps-tollot.

    VastaaPoista
  3. Persuissa ei kannata äänestää niitä tolloja, niitä on joka puolueessa, ja persut ovat saaneet oman osansa suosion mukana.

    Älä nut hössötä onhan persuissa monia suht hyvä tyyppejä.
    mm. Suomen sisun poppoo, sampo terho, jari lindström, ja maahanmuuttokriittisen manifestin allekirjoittajat, ja muut hommafoorumilaiset.

    Äänestämättä jättäminen on se kaikkein huonoin juttu, muutos 2011 poppoossa on myös monia hyviä tyyppejä.

    VastaaPoista
  4. Niin ja Teuvo Hakkarainenkin on järkimiehiä.
    Sen tietää jo siitä että media ja vasemmisto tykkää haukkua sitä.

    VastaaPoista
  5. Joo, halla-aholaiset ovat täynnä sellaisia supermiehiä kuin Immonen ja James Hintt eiku James Hirvisaari. Mamukriittiseen siipeen kuuluu sellainenkin järjenjättiläinen kuin Teuvo Hakkarainen.

    VastaaPoista
  6. Kerrankin Tomin kanssa jos ei nyt samaa mieltä niin samansuuntaista mieltä. Ei tuo persujen touho-osasto kyllä vakuuta. varmaan hyviä äijiä omilla tavoillaa mutta että kansanedustajina.....

    VastaaPoista
  7. James Hintt eiku James Hirvisaari

    Tomi varmaan vanhana koulukiusattuna oppinut tapansa kiusaajiltaan. Ihmisten nimien haukkuminen on aika... sanoisinko lapsellista.

    VastaaPoista
  8. Sitähän se on...minkä mies nimelleen mahtaa. Ja vaikka joskus tuntuu että nimi tosiaan voi miestä pahentaa, niin ei se nyt sitä kuitenkaan tee. Itsekin syyllistyn välillä nimienvääntelyyn, myönnän sen.

    VastaaPoista
  9. Niin paitsi... Tomi on kovasti homomyönteinen. Ihmetyttää, miksi hän käyttää Hirvisaaren pilkkanimestä muotoa Hinttisaari.

    Ihan oikeasti, voiko ihminen olla noin typerä idiootti?

    VastaaPoista
  10. Tomin pitäs perustaa oma blogi, jossa kerrottaisiin miten asiat on.

    VastaaPoista
  11. Mut sitten en sais lukijoita ja huutavan ääni erämaassa hukkuisi kohinaan.

    VastaaPoista
  12. Kumis, siksi, että Hinttisaari nimi ärsyttäisi paljon homovihaaja Hirvisaarta ja hänen homovihaaja kannattajiaan.

    VastaaPoista
  13. Minua ärsyttää homovihaajat. Nykyisessä duunissa on jostain syystä jatkuvasti käynnissä jonkinlainen leikkimielinen homo-läppä, vaikkei siellä ole yhtään homoa käsittääkseni. Minä taas tiedän niin monta homoa ja olen jatkuvasti muualla tekemisissä homojen kanssa, että toi duunin "hei homo"-setti ja jatkuva, erilainen siihen liittyvä vittuilu tympii. Olen alkanut ajatella, että ehkä jossain vielä tosiaan on ihmisiä jotka eivät tunne yhtään homoa tai ovat nähneet "sellaisia" vain tosi-tv -ohjelmissa.
    Usein kun noi jutut alkaa mennä överiksi sanonkin, että minäpä menen tästä tekemään töitä, ja jätän kaverit homottelemaan toisiaan.

    VastaaPoista
  14. Tomin blogi veis Kumiksen kaikki lukijat ja todennäköisesti meikäläisenkin kaikki 8,3 aktiivilukijaa.

    VastaaPoista