Ensipuraisu

Ensipuraisu on hieno asia. Kirjoitin aiemmin ensipuraisustani parhaan ystäväni alkoholin kanssa. Tänään koin vaatimattomamman mutta pitkästä aikaa uuden puraisun, kun ajoin elämäni ensimmäistä kertaa niin sanottua pikku-dieseliä eli pienellä diesel-käyttöisellä moottorilla varustettua henkilöautoa. Niin omituista kuin se oikeastaan onkin, olen tähän asti ajanut vain isoilla dieselmoottoreilla sekä järkyttävällä määrällä erilaisia bensiinimoottoreita.

En ole autojen suhteen varsinaisesti ennakkoluuloinen kuin ehkä ainoastaan VAG-konsernin vehkeiden kanssa. Oletukseni oli, että jonkinmoiseen nuhapumppuunhan sitä kiivetään, kun kotteroon sisälle astuin. Heti ensimmäisillä metreillä auto kuitenkin vakuutti minut erinomaisuudestaan omassa luokassaan. Pikkukippo olikin sitkeä etenemään eikä ihan niin mopokaan kuin ehkä voisi kuvitella.

Maantieajo oli vähän heppoisaa, sillä lyhyt akseliväli ja korkeat mutta kapeat renkaat tekivät ajamisestä vikuroivaa ja levotonta. Oli ohjattava lähes tauotta ja auto pyrki menemään milloin mihinkin suuntaan. Kaupungissa moottori oli sen sijaan kuin kotonaan. Päivän aikana Kehäkolmosen sisällä ajetun noin sadan kilometrin lenkin polttoaineen keskikulutuksen jäädessä 4,6 litraan ei voi kuin ihmetellä nykyaikaisen tekniikan hienoja ominaisuuksia.

Kahta varmemmaksi sen sijaan käy se, että valtio ja oikeamieliset neuvokset virastoissaan ovat aidosti suuressa hädässä: lehmä ei lypsä enää entiseen malliin. Ja kuten tiedetään on valtion verotulot taattava.

Oletettavissa siis polttoaineen hinnannousua ja olliloiden virittelemiä uusia maksuja meille lypsylehmien omistajille. Ja kun aikanaan autoilu loppuu oikeamielisten vaatimuksesta, tulevat vastaavat maksut muille kulkuvälineille, sillä virkamiesarmeija ei kuole koskaan. Ainoastaan sen vaatimat elatusmaksut muuttuvat ja kustannukset nousevat. Virkakyösti saa omansa aina.