perjantai 10. toukokuuta 2013

Toukokuussa tollot tiellä, kesäkuussa jo oltavat kovin kusiset

Kevät on jo ehtinyt varsin pitkälle. Jotkut huomannevat sen luonnon heräämisestä ja alkavan vehreyden ensimmäisistä merkeistä. Itselleni paras merkki on jo vuodesta toiseen ollut polkupyörillä Helsingissä hölmöilevät ihmiset. On vaikea päästä pyöräilijän pään sisälle, joten minulle on jäänyt täydellisiksi arvoituksiksi parikin asiaa, joita tässä yritän pohdiskella.

silta1

1. Jalkakäytävillä ajo.

On vaikea käsittää, kuinka päivästä toiseen aikuiset ihmiset, jotka varmasti pitävät itseään hyvinkin järkevinä olentoina, ajelevat jalkakäytävillä ja aiheuttavat jatkuvia vaaratilanteita kanssakulkijoille. Tilannenopeus liene pyöräilijöille tuntematon käsite. Tätä voi seurata helposti vaikka Hakaniementorin ympäristössä. Oikeastaan harmittaa, ettei ole hyvää videokameraa, sillä fillarihölmöilystä saisi mahtavaa tallennetta liikkumalla ympäri Helsinkiä.

Oletettavasti jokainen aikuinen suomalainen tietää, ettei jalkakäytävillä saa ajaa pyörällä. Samoin kuin autollakaan ei saa jalkakäytävällä, eikä moottoripyörällä, eikä pääsääntöisesti skootterillakaan, tai mopolla, vaikka kahta jälkimmäistäkin valitettavasti näkee Helsingissä aivan liian usein myös siellä, missä sitä ei erikseen ole sallittu.

Ratkaisut:  valistus ja asioiden selkeyttäminen. Asiasta on järjestettävä tiedotuskampanja ja jalkakäytävien liikennemerkkeihin on selkeästi laitettava kyltti "Ei polkupyörille" samaan tapaan kuin niissä nykyään usein lukee "sallittu mopoille".

Mopoista, ja itse Pääperkeleestä eli mopoautosta mainittakoon, että moposta on tehtävä liikenneasetuksissa sellaisia välineitä, ettei niillä saa ajaa missään tilanteissa jalkakäytävillä eikä pyöräteillä vaan ainoastaa muun moottoriliikenteen mukana. Eihän tämä sen vaikeampaa ole, kuulkaapas tytöt ja pojat. Mopojen nopeudet on nostettava sellaisiksi, että ne kulkevat 60km/h, minkä ne jo rakeenteellisesti nykytekniikalla kestävätkin. Silloin niillä pärjää siinä käytössä mihin ne on tarkoitettu, eli pääasiassa taajamassa liikkumiseen. Pelleily kuristimilla ja muilla tehonrajoituksilla on lopetettava. Mopoautot on kiellettävä vaarallisina leluina. Vaikken kannata juuri mitään kieltoja, on tässä asiassa minunkin tehtävä poikkeus.

2. Tappajan asenne.

Filosofisesti ajatellen on pyöräilijöillä, joilla tässä yhteydessä tarkoitan helsinkiläisiä pyöräilijöitä, nähtävästi jonkinlainen oikeassa olemisen ja hyväntekijän suojaviitta päällään, joka vaikuttaisi poistavan kaiken vastuun omasta ja muiden liikenteessä olijoiden turvallisuudesta. Olen miettinyt, johtuuko se siitä, että Oikeamieliset usein ovat fanaattisia pyöräilijöitä. Tilannenopeudet, jälleen kerran, aivan käsittämättömiä, päivästä toiseen. Tähän ei ole muuta syytä nähtävissä kuin välinpitämättömyys itsestä ja muista.

Ratkaisut: pyöräkypäräkielto. Kyllä, aivan oikein. Taas joudutaan ottamaan käyttöön Oikeamielisten omat aseet, eli kiellot ja verotus. Myös muiden suojavarusteiden käyttö on kiellettävä. Psykologisesti ajatellen suojavarusteet antavat pyöräilijälle liioitellun turvallisuudentunteen, joka ulosmitataan kaistapäisenä käytöksenä. Samaa voisi ajatella tapahtuneen aikoinaan ensimmäisten haarniskojen ilmaantuessa taistelukentille, jolloin sotilas teki tekoja, jotka muuten jäivät takuuvarmasti tekemättä. Tutummat vastaavat tapaukset liittynevät jääkiekkoon, joka olisi ilman suojavarusteita ratkaisevasti erilainen peli.

Verotuksella tarkoitan polkupyörien saattamista rekisteriin, katsastusta ja pakollista liikennevakuutusta, jolla korvataan syyttömän osapuolen kulut ja vahingot.

2013-05-10_07-41-06_586

Kuvissa matkustan niin sanotussa aamuruuhkassa kohti Espoota, kellon ollessa noin varttia vaille kahdeksan aamulla.

Samalla kuvittelen mielessäni tietullin tuohon sillan alkupäähän ja näen jo kojelaudallani gps-paikantimen vastaanottimen muovisen lätkän laskuttamassa jokaisesta työajoa ajamastani metristä. Kuka elää, se näkee. Ellei sitä ennen kuole polkupyöräilijän yliajamana.

2 kommenttia:

  1. On niin usvaista ettei näy kunnolla nuo aamuruuhkat.

    VastaaPoista
  2. Suattaapi olla. Sumu peitti valtavat jonot...
    Tämähän on kuin ilmasto(innin) lämpeneminen. Se on totta ja vakava asia vaikkei sitä mistään huomaa.
    Samalla tavalla tietokonemallit osoittavat ruuhkien kiihtyvää kasvua.

    Turunväylällä on ollut aidosti jonoja viime aikoina mutta taitaapa siihen syy olla Veikkolan siltatyömaa...

    Yhtäkaikki: kun ruuhkia ei ole niitä on alettava tekemään, että saadaan ruuhkia "kun muuallakin on niinku metropoleis kaikkii sellasii maksui ja muit juittui".. ja sit niistä voidaan valittaa = rahastus ja ruuhkamaksut voidaan panna taas alulle.

    VastaaPoista