perjantai 24. toukokuuta 2013

Geneettinen virkamiespiirre

Onko se totta vai ei? Virkamiesgeeni on löydetty!

Tein itse nopeahkon testin ja muistelin mitä ikätovereista on tullut.

Varsin monesta kunnan virkamiehen (naisetkin voivat olla virkamiehiä) tenavasta tuli, kappas vaan, virkamies ja tai viranhaltija. Klassisimpia ovat olleet opettajapariskuntien lapset, joista todella monista on tullut opettajia tai muita kuntaoksalla notkuvia mukatieteilynmaistereita mitä ihmeellisimmissä viroissa. Yks tyyppi sai jonkin Alahikiän kunnan kulttuuritaiteenmestarin virankin jokunen vuosi takaperin. Voi vain kuvitella sitä työtaakkaa, minkä päivän lehtien lukeminen ja kahvin ryystäminen veronmaksajien piikkiin hänellekin aiheuttaa.

Etenkin tuo opettajuus tuntuisi periytyvän useammassakin sukupolvessa. Ehkä pitkät lomat ja lyhyet päivät maittavat sukupolvesta toiseen. Kai siellä joku tekee pitkääkin päivää mutta se taitaa olla ajanhallinnan puutetta. Yksi kaveri kehuskeleekin usein opettavansa noin parikymmentä tuntia viikossa ja niistäkin osa menee liikuntatunneilla pallopeleissä tai uimahallissa räpiköidessä. Rankka laji varmasti - jos on huonokuntoinen. Ja perjantaina puolilta päivin sitten mökille, tai "radalle".

Ei ole sellaista rahallista korvausta olemassa, että alkaisin opettajaksi. Ei ole, eikä tule. Tekisi mieli sanoa, että tyhjänpäiväisempää hommaa saa hakea, mutta joku voisi suuttua siitä ja kiskaista liidun sieraimeen.

Tyttöjen suosikkiammatti kautta aikain: sairaanhoitaja. Tiedän useita sairaanhoitajia, joiden äidit ovat olleet arvauskeskuksessa erinäisissä hoitotehtävissä. Poliisien pojista tiedän muutamat poliisit. Parista teiniajan tutusta on tullut lääkäreitä ja molempien vanhemmat olivat jonkinlaisia ylempiä kunnan virkamiehiä. Veikeä sattuma.

Sitten on se porukka, joka haaveili pääsevänsä töihin Yleen tai vastaavaan (töihin, ihan totta), mitä näitä on Rahanjakoautomaattiyhdistyksiä ja Veikkauksia ja muita kioskeja. Kunhan se työpaikka vain olisi "varma" ja lomat pitkät, sekä palkankorotukset taattu.

Ja minä hölmö yksityisen palveluksessa yhä. Vaan niin ne olivat vanhemmatkin.

Eihän yhden ihmisen otannalla voi mitään sen kummempaa sanoa tuosta virkamiesgeenistä mutta ajatusleikkinä tämä on hauska.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti