Joku paitoja painava firma voisikin tehdä "Ei kiitos, SDP" -paidan ja selkäpuolelle painettaisiin sirppi ja vasara.
Mutta kuten aiemmin todettua, saa jokainen pitää päällänsä aivan mitä paitaa tahansa.
perjantai 31. toukokuuta 2013
T-paidalla tappeluun, osa 2.
T-paita on 1900-luvun hienoimpia keksintöjä. Se on käytännöllinen ja sillä voi julistaa erilaisia sanomia kaduilla ja toreilla. SDP ja Jutta ovat nyt hoksanneet, että suunnilleen kaikki hyvä mitä Suomessa on, onkin SDP:n aikaansaannosta. Vaatimattomuus ei demaria kaunista ainakaan tässä asiassa.
Joku paitoja painava firma voisikin tehdä "Ei kiitos, SDP" -paidan ja selkäpuolelle painettaisiin sirppi ja vasara.
Mutta kuten aiemmin todettua, saa jokainen pitää päällänsä aivan mitä paitaa tahansa.
Joku paitoja painava firma voisikin tehdä "Ei kiitos, SDP" -paidan ja selkäpuolelle painettaisiin sirppi ja vasara.
Mutta kuten aiemmin todettua, saa jokainen pitää päällänsä aivan mitä paitaa tahansa.
Minun Suomeni on suomenkielinen
Suomen kieli on suomi. Suomi on yksikielinen maa, vaikka se paperilla olisi jotain muuta.
Täällä saa jokainen puhua sitä kieltä mitä haluaa tai mitä puhua huvittaa.
Viralliseksi kieleksi riittää suomi ja muun kieliset voivat opetella sen tai hankkia omalla kustannuksellaan tulkkauspalveluja jos kielen oppiminen tuntuu ylivoimaisen vaikealta.
Suomessa pärjää hienosti myös englannilla.
Näin tuli tämäkin varsin keinotekoinen kieliongelma selvitettyä.
Oliko muita ongelmia.
torstai 30. toukokuuta 2013
Anarkiapäivä
Erilaiset teemapäivät ovat yleistyneet viime vuosina. On ravintolapäivää ja siivouspäivää.
Mietiskelin sellaista, että olisi jännittävää tehdä pienehkö ihmiskoe, jolloin koko Suomen alueella olisi hauskanpitämisen varjoon puettu Anarkiapäivä. Saisi tehdä mitä haluaa. Mitään sääntöjä eikä seuraamuksia sinä päivänä tehdyistä teoista tai tekemättä jättämisestä olisi olemasta.
En oikeastaan tiedä mitä itse tekisin Anarkiapäivänä. Varmaan nukkuisin puolille päivin, kävisin lounaalla jos jossain olisi joku kiva ravintola avoinna ja illemmalla lukisin netistä blogeja. En lähtisi kostoretkelle tai muutenkaan varastelisi tai aiheuttaisi kenellekään mitään harmia. Ei minulla ole sellaiseen toimintaan mitään mielenkiintoa.
Miten ihmiset toimisivat, mitä tekisivät tai jättäisivät tekemättä. Mihin asti riittää sosiaalinen paine, omatunto, rangaistuksen pelko ja monet muut käsitteet. Millainen on ihminen, muuttuuko ihminen, ja mihin suuntaan.
Maampuolustajat
Olen lukenut viime viikkoina hyviä kirjoituksia ja ajatuksia aseellisesta maanpuolustuksesta ja siihen liittyvistä eri näkökulmista. On ollut hyvä huomata, että Suomeen lopulta mahtuu useita erilaisia mielipiteitä tästäkin asiasta. Netti senkin on mahdollistanut ja ehkä yleinen asennemuutos, jossa suositaan jo jonkin verran omaa ajattelua ja eriäviä mielipiteitä konsensuksen ulkopuolelta.
Elämän varrella olen tavannut melko varmasti jokaisen perustyypin ihmisistä, joihin asia eniten Suomessa liittyy, eli suomalaisista miehistä. Suurin osa tietenkin on niitä, joita asia ei kiinnosta suuntaan tai toiseen vaan mennään muiden mukana sen kummemmin miettimättä. Vähän matkalla valitetaan ja siirrytään seuraaviin aiheisiin. Joskus muistellaan inttijuttuja, miten vitutti ja miten luisteltiin siitä ja tästä tehokkaasti, ja taas otti päähän. Tämä on hyvä asenne tässä asiassa. Jos se jollain muuttuu myöhemmin mukavaksi muistoiksi ja asia alkaa saada merkityksiä, sekin käy minulle.
Se ei kuitenkaan sinänsä tee asiasta merkityksellistä, tai yhtään mitään muutakaan muille kuin sille merkityksen kokijalle. Suurin osa ihmisistä ei muutenkaan vaikuttaisi liikoja miettivän, yhteiskunnallisia asioita tai juuri muutakaan arkisista asioista suurempia linjoja. Tästä voisi ehkä olla hieman kateellinenkin, sillä liika ajattelu tekee elämästä raskasta.
Sitten on asian vakavasti ottavat maanpuolustushenkiset ihmiset. Tähän kulttuuriin kokemukseni mukaan kasvetaan. Kasvuympäristössä asia voi siis olla merkityksellinen. Myöhäisherännäisiä en itse ole tavannut, vaikka varmasti niitä on. Osa tästä porukasta odottaa Venäjän tai Neuvostoliiton hyökkäystä ihan tosissaan. Se on hivenen erikoinen ajatusmalli mutta voi aikansa käyttää ihminen paljon turhemminkin.
Perustelut tällä porukalla ovat aina ne samat: "entäs jos isoisäkin...", "joka maassa on armeija..." ja ne muut vastaavat klassikot. Mikäpä siinä, varmasti hyviä perusteluja siinä kulttuurissa. Vähän kuin uskontunnustuksia tai mantroja. Muistuttavat monella tapaa muutakin "uskonnollisuutta". Harva enää aikuisiällä lähtee mukaan jeesusteluun tai muihin vastaaviin, vaikka poikkeuksiakin toki on. Yhteistähän näissä on, että jostain on tullut mielipiteet päähän ja ne ovat siellä muuttuneet aukottomaksi totuudeksi. Sekin sallitaan, tietenkin. Ei se ole minulta pois sekään.
Sitten on kolmas pääjoukko eli armeijasta tavalla tai toisella kieltäytyvät ja sen skippaavat miehet. Sana aseistakieltäytyjä on vähän erikoinen, sillä olen muistaakseni tavannut vain kaksi, mutta aivan varmasti yhden varsinaisen aseistakieltäytyjän, joka ei siis millään tavalla halunnut olla tekemisissä minkäänlaisten aseiden kanssa uskonnollisista syistä. Se hänelle sallittakoon. On vaikea kuvitella mitä ihmettä asevelvollisuusarmeija tämän kaverin tapaisilla miehillä tekisi, mutta niin hän vain joutui vuodeksi pakkotyöhön rangaistuksena siitä, ettei elämä kasarmilla kiinnostanut. Aseethan ovat kiehtovia mekaanisia koneita lähes jokaisen tapaamani miehen mielestä ja ampuminen on mukavaa touhua, vaikkakin käy melko tylsäksi varsin nopeasti.
Suurin osa ns. aseistakieltäyjistä on kuulunut EVVK-pataljoonaan, mikä on hyvin ymmärrettävää jo ihan siitäkin yksinkertaisesta lähtökohdasta, ettei taida olla asiaa josta jokaikinen olisi kiinnostunut ja ihan jo Euroopankin tasolla on ulkomailla pitänyt monesti perustella miksi ihmeessä joku Suomessa vapaaehtoisesti lähtee sotilaaksi. Signaali on ollut että yleensä touhu jätetään hölmöille, köyhille tai niille, joista ei oikein muuhun ole. Sotimisen kutsumuksekseen kokevat tuntuvat kyllä löytävän sotansa vaikka muilta mailta vierahilta. Vapaus valita toteutuu siinä hienosti.
On toki myös siviilipalvelusta ja hullun paperien hakijaa. Energian tuhlaustahan se on tämmöistä porukkaa rankaista. Mitä ihmettä niillä armeijassa tehtäisiin, täysin vailla motivaatiota olevilla ihmisillä. Ja silti: hienoja miehiä siitä joukosta tiedän monia. Vain armeija ei napannut. Se heille sallittakoon.
Ainakin siinä pienehkössä kasvu- ja kulttuuriympäristössä, jossa minä elin lapsuuden ja teini-iän, oli näissä asioissa vain yksi mielipide. Olin varmaan jo kutsuntaiässä, kun ensimmäisen kerran edes kuulin, että armeijaan meno ei sinänsä ole pakollinen, vaikka nimenomaan pakollinenhan se oli ja on, ja menemättä jättämisestä rangaistaan nähtävästi yhä varsin ankarasti joko vankeudella tai pidemmällä pakkotyöllä lyhyemmän pakkotyön, eli itse armeijan, sijaan. Sosiaalinen ympäristö leimannee yhä aseistakieltäytyjän pahimmillaan aika pahastikin, ja jopa työnsaanti voi vaikeutua vaikkei sitä uskoisi. Tarinat valitettavasti kertovat muuta yhä.
Suomessa on muutamia asioita, jotka tuskin koskaan muuttuvat ja asevelvollisuus on yksi niistä. Kansana kai suomalaiset käyvät talvisotaansa maailman tappiin asti, mikä sekin on sallittua, kunhan kaikkia ei pakoteta mukaan näihin vanhoihin sotiin.
Suurimmat epäkohdat tässäkin liittyvät siihen, etteivät säännöt ole kaikille samat. Motivoituneet naiset joutuvat hakemalla hakemaan armeijaan siinä missä EVVK-mies pakotetaan mukaan yhä. Ahvenenmaalaiset eivät muka pysty suorittamaan palvelusta mantereen puolella, varmaan hanavesi täällä jotenkin erilaista, tai jotain sellaista. Omituinen epäkohta ovat jehovat. Jollain taivaan ukkelilla saa vapautuksen koko touhusta. Jos jehovia ei kaivata kasarmeille, mikseivät muiden mielikuvitusolennot tai olemattomuudet ole yhtä päteviä syitä. Säännöt ei ole tässäkään kaikille samat, mikä tekee säännöistä pelleilyä. Joko työpalvelus kaikille tai sitten vapaaehtoinen asepalvelus asiasta kiinnostuneille.
Entäs minä itse? Minua asia ei kiinnosta enää. Nykyisellään olen EVVK-mies. Olen irtisanonut itseni tästäkin touhusta vähän samaan tapaan kuin veronmaksusta Suomeen, vaikka siitä nyt ei täysin pääse eroon niin kauan kuin täällä asuu. Sen suurempaa kantaa en asiaan enää ota. Pitäkööt nykyisen systeemin tai keksikööt uuden, asia on yhdentekevä. Itse en osallistu millään tavalla minkäänlaiseen maanpuolustustoimintaan. Se, onko Suomi puolustamisen arvoinen, on sitten jo oma kysymyksensä.
Vastustan pakkotyötä oli se sitten puistotyötä, lastenhoitoa tai tykinrassausta suolla. Pakko on paskin motivaattori, enkä näe mitään syytä miksi asevelvollisuusarmeija eroaisi tässä asiassa mistään muusta touhusta. Joka hommaan kannattaa valita motivoituneimmat mahdolliset ihmiset ja antaa heille paras mahdollinen korvaus homman suorittamisesta hyvin.
Aikoinaan itse temppuilin järjestelmän läpi ja tein siinä mielestäni vuoden verran työtä ruokapalkalla. Sain toki katon pään päälle. Mutta niin kai työsiirtolassa yleensä saa. Jostain tuli ruskea kirje kotiin, lääkäri totesi pojan työhön kelpaavaksi, otti kusinäytteen purkkiin ja sitten mentiin. En ala siitä kiittämään, sillä olisi minulla ollut parempaankin tekemistä sinä vuonna.
Suomalaisten korkeaa maanpuolustustahtoa jaksetaan usein ihailla. Kai se on vähän sama kuin vasemmistoaatteetkin, eli niin ihanata touhua, että siihen pitää muut pakottaa mukaan vuosikymmenestä toiseen sen sijaan, että kokeiltaisiin löytyykö jostain riittävä määrä asiasta aidosti kiinnostuneita ihmisiä.
Ei taida uskallus riittää kokeilla mikä se aito puolustustahto on, kun otetaan siitä pakko ja rangaistuksen uhalla teetättäminen pois.
Mutta en minä näitä asioita mieti aktiivisesti. Tässä on mennyt jo vuosia etten ole kertaakaan ajatellut koko asiaa. Nyt kokosin lyhyen mietinnön aiheesta, joka ei siten ole välttämättä kovin täydellinen otos aiheesta. Johan tästä on aikaa kun seisoskelin kutsuntalautakunnan edessä vastailemassa kysymykseen "mihinkä tämä mies laitetaan".
Elämän varrella olen tavannut melko varmasti jokaisen perustyypin ihmisistä, joihin asia eniten Suomessa liittyy, eli suomalaisista miehistä. Suurin osa tietenkin on niitä, joita asia ei kiinnosta suuntaan tai toiseen vaan mennään muiden mukana sen kummemmin miettimättä. Vähän matkalla valitetaan ja siirrytään seuraaviin aiheisiin. Joskus muistellaan inttijuttuja, miten vitutti ja miten luisteltiin siitä ja tästä tehokkaasti, ja taas otti päähän. Tämä on hyvä asenne tässä asiassa. Jos se jollain muuttuu myöhemmin mukavaksi muistoiksi ja asia alkaa saada merkityksiä, sekin käy minulle.
Se ei kuitenkaan sinänsä tee asiasta merkityksellistä, tai yhtään mitään muutakaan muille kuin sille merkityksen kokijalle. Suurin osa ihmisistä ei muutenkaan vaikuttaisi liikoja miettivän, yhteiskunnallisia asioita tai juuri muutakaan arkisista asioista suurempia linjoja. Tästä voisi ehkä olla hieman kateellinenkin, sillä liika ajattelu tekee elämästä raskasta.
Sitten on asian vakavasti ottavat maanpuolustushenkiset ihmiset. Tähän kulttuuriin kokemukseni mukaan kasvetaan. Kasvuympäristössä asia voi siis olla merkityksellinen. Myöhäisherännäisiä en itse ole tavannut, vaikka varmasti niitä on. Osa tästä porukasta odottaa Venäjän tai Neuvostoliiton hyökkäystä ihan tosissaan. Se on hivenen erikoinen ajatusmalli mutta voi aikansa käyttää ihminen paljon turhemminkin.
Perustelut tällä porukalla ovat aina ne samat: "entäs jos isoisäkin...", "joka maassa on armeija..." ja ne muut vastaavat klassikot. Mikäpä siinä, varmasti hyviä perusteluja siinä kulttuurissa. Vähän kuin uskontunnustuksia tai mantroja. Muistuttavat monella tapaa muutakin "uskonnollisuutta". Harva enää aikuisiällä lähtee mukaan jeesusteluun tai muihin vastaaviin, vaikka poikkeuksiakin toki on. Yhteistähän näissä on, että jostain on tullut mielipiteet päähän ja ne ovat siellä muuttuneet aukottomaksi totuudeksi. Sekin sallitaan, tietenkin. Ei se ole minulta pois sekään.
Sitten on kolmas pääjoukko eli armeijasta tavalla tai toisella kieltäytyvät ja sen skippaavat miehet. Sana aseistakieltäytyjä on vähän erikoinen, sillä olen muistaakseni tavannut vain kaksi, mutta aivan varmasti yhden varsinaisen aseistakieltäytyjän, joka ei siis millään tavalla halunnut olla tekemisissä minkäänlaisten aseiden kanssa uskonnollisista syistä. Se hänelle sallittakoon. On vaikea kuvitella mitä ihmettä asevelvollisuusarmeija tämän kaverin tapaisilla miehillä tekisi, mutta niin hän vain joutui vuodeksi pakkotyöhön rangaistuksena siitä, ettei elämä kasarmilla kiinnostanut. Aseethan ovat kiehtovia mekaanisia koneita lähes jokaisen tapaamani miehen mielestä ja ampuminen on mukavaa touhua, vaikkakin käy melko tylsäksi varsin nopeasti.
Suurin osa ns. aseistakieltäyjistä on kuulunut EVVK-pataljoonaan, mikä on hyvin ymmärrettävää jo ihan siitäkin yksinkertaisesta lähtökohdasta, ettei taida olla asiaa josta jokaikinen olisi kiinnostunut ja ihan jo Euroopankin tasolla on ulkomailla pitänyt monesti perustella miksi ihmeessä joku Suomessa vapaaehtoisesti lähtee sotilaaksi. Signaali on ollut että yleensä touhu jätetään hölmöille, köyhille tai niille, joista ei oikein muuhun ole. Sotimisen kutsumuksekseen kokevat tuntuvat kyllä löytävän sotansa vaikka muilta mailta vierahilta. Vapaus valita toteutuu siinä hienosti.
On toki myös siviilipalvelusta ja hullun paperien hakijaa. Energian tuhlaustahan se on tämmöistä porukkaa rankaista. Mitä ihmettä niillä armeijassa tehtäisiin, täysin vailla motivaatiota olevilla ihmisillä. Ja silti: hienoja miehiä siitä joukosta tiedän monia. Vain armeija ei napannut. Se heille sallittakoon.
Ainakin siinä pienehkössä kasvu- ja kulttuuriympäristössä, jossa minä elin lapsuuden ja teini-iän, oli näissä asioissa vain yksi mielipide. Olin varmaan jo kutsuntaiässä, kun ensimmäisen kerran edes kuulin, että armeijaan meno ei sinänsä ole pakollinen, vaikka nimenomaan pakollinenhan se oli ja on, ja menemättä jättämisestä rangaistaan nähtävästi yhä varsin ankarasti joko vankeudella tai pidemmällä pakkotyöllä lyhyemmän pakkotyön, eli itse armeijan, sijaan. Sosiaalinen ympäristö leimannee yhä aseistakieltäytyjän pahimmillaan aika pahastikin, ja jopa työnsaanti voi vaikeutua vaikkei sitä uskoisi. Tarinat valitettavasti kertovat muuta yhä.
Suomessa on muutamia asioita, jotka tuskin koskaan muuttuvat ja asevelvollisuus on yksi niistä. Kansana kai suomalaiset käyvät talvisotaansa maailman tappiin asti, mikä sekin on sallittua, kunhan kaikkia ei pakoteta mukaan näihin vanhoihin sotiin.
Suurimmat epäkohdat tässäkin liittyvät siihen, etteivät säännöt ole kaikille samat. Motivoituneet naiset joutuvat hakemalla hakemaan armeijaan siinä missä EVVK-mies pakotetaan mukaan yhä. Ahvenenmaalaiset eivät muka pysty suorittamaan palvelusta mantereen puolella, varmaan hanavesi täällä jotenkin erilaista, tai jotain sellaista. Omituinen epäkohta ovat jehovat. Jollain taivaan ukkelilla saa vapautuksen koko touhusta. Jos jehovia ei kaivata kasarmeille, mikseivät muiden mielikuvitusolennot tai olemattomuudet ole yhtä päteviä syitä. Säännöt ei ole tässäkään kaikille samat, mikä tekee säännöistä pelleilyä. Joko työpalvelus kaikille tai sitten vapaaehtoinen asepalvelus asiasta kiinnostuneille.
Entäs minä itse? Minua asia ei kiinnosta enää. Nykyisellään olen EVVK-mies. Olen irtisanonut itseni tästäkin touhusta vähän samaan tapaan kuin veronmaksusta Suomeen, vaikka siitä nyt ei täysin pääse eroon niin kauan kuin täällä asuu. Sen suurempaa kantaa en asiaan enää ota. Pitäkööt nykyisen systeemin tai keksikööt uuden, asia on yhdentekevä. Itse en osallistu millään tavalla minkäänlaiseen maanpuolustustoimintaan. Se, onko Suomi puolustamisen arvoinen, on sitten jo oma kysymyksensä.
Vastustan pakkotyötä oli se sitten puistotyötä, lastenhoitoa tai tykinrassausta suolla. Pakko on paskin motivaattori, enkä näe mitään syytä miksi asevelvollisuusarmeija eroaisi tässä asiassa mistään muusta touhusta. Joka hommaan kannattaa valita motivoituneimmat mahdolliset ihmiset ja antaa heille paras mahdollinen korvaus homman suorittamisesta hyvin.
Aikoinaan itse temppuilin järjestelmän läpi ja tein siinä mielestäni vuoden verran työtä ruokapalkalla. Sain toki katon pään päälle. Mutta niin kai työsiirtolassa yleensä saa. Jostain tuli ruskea kirje kotiin, lääkäri totesi pojan työhön kelpaavaksi, otti kusinäytteen purkkiin ja sitten mentiin. En ala siitä kiittämään, sillä olisi minulla ollut parempaankin tekemistä sinä vuonna.
Suomalaisten korkeaa maanpuolustustahtoa jaksetaan usein ihailla. Kai se on vähän sama kuin vasemmistoaatteetkin, eli niin ihanata touhua, että siihen pitää muut pakottaa mukaan vuosikymmenestä toiseen sen sijaan, että kokeiltaisiin löytyykö jostain riittävä määrä asiasta aidosti kiinnostuneita ihmisiä.
Ei taida uskallus riittää kokeilla mikä se aito puolustustahto on, kun otetaan siitä pakko ja rangaistuksen uhalla teetättäminen pois.
Mutta en minä näitä asioita mieti aktiivisesti. Tässä on mennyt jo vuosia etten ole kertaakaan ajatellut koko asiaa. Nyt kokosin lyhyen mietinnön aiheesta, joka ei siten ole välttämättä kovin täydellinen otos aiheesta. Johan tästä on aikaa kun seisoskelin kutsuntalautakunnan edessä vastailemassa kysymykseen "mihinkä tämä mies laitetaan".
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
Hiiliviha
Viime aikoja sävyttävät erilaiset kömpelöt uudissanat. Tutuin niistä lienee vihapuhe. Tänään kuulin kaksi itselleni uutta käsitettä: nettiviha ja vihaviesti. Liekö jälkimmäinen sukua tekstiviestille.
Aamulla YLEnannon radiouutiset tiesivät kertoa, että päästöjä on vähennettävä - rajusti. Toisaalta minuakin, kuten Vihreitä, kiehtoo esiteollinen elämäntyyli. En tosin tiedä millaista se olisi mutta ehkäpä joku Vihreistä osaa kertoa, kun sitä niin kovasti nykyaikaankin vaativat.
Joskus kehittelen ajatusmallia, jossa asustan erämaassa; kalastaen ja metsästäen pienriistaa jousella. Marjojakin pitäisi tietty poimia ja sienestää siinä sivussa syksyisin. Muutaman kerran vuodessa onnistuisimme kavereiden kanssa kaatamaan jokusen hirven ja niistähän saisi lihaakin ihan mukavasti talvea varten. Kaikenlaiset tuliaseet olisi kielletty jo ajat sitten kun ne on kuitenkin jollain tapaa ameriikkalaisten kapitalistista salajuonta ja ne ampuu aina elokuvissakin pitkää sarjaa, jotkut jopa kymmeniä sekunteja yhtä kyytiä. Rambo, anyone?
No, kuitenkin tuntuu, että nälkähän siinä tulisi ja ravinto oli aika yksipuolista, mikä varmasti toisi mukanaan aivan omanlaisensa ongelmat. Saattaisi jäädä vähemmälle internetin vihasivujen selailukin. Puusta veistelisin ruuhen (nuoremmat ette kuitenkaan tiedä mikä se on, joten KVG vaan teille). Loppuisi siinä nuo säännölliset työajat ja saisi enemmän semmoista yrittäjähenkeä taottua ihmisten päihin. Tiedä siitä puun polttamisesta sitten tällä väkimäärällä. Metsät menevät varmaan melko nopeasti sileiksi. Yksi moniosaajaperhe, jossa on vaikka vain kaksi koneinsinööriä ilman kotimaahan unohtuneita todistuksia, käyttää varmasti aika monta mottia halkoja talvikaudella. Ja sitä hiiltähän niistä tulee. Voi vit... En tiedä mikä avuksi. Auttakaa, Vihreät. (Saa muutkin vasurit auttaa, en minä silleen syrji ketään, koska olen luonteeltani aitosuvaitsevainen ihminen.)
Ja kaikki tämä vain yhden s******n hiilidioksidiin takia. Per****n hiilidioksiidi minkä teit. Julistankin sen takia yleisen Hiilivihan. Moni muistaa historiasta tutut Isovihan ja Pikkuvihan mutta ne olivat tähän verrattuna lastenleikkiä. Nyt on Hiiliviha 1.0 ja meno on julmaa.
Aluksi julistan Ranskan vallankumousta mukaillen suoralta kädeltä uuden ajanlaskun alkaneeksi. Otamme takapakkia vaatimattomat 400 vuotta niin päästään tuosta turhasta hiilidioksiidista ja kaikenmaailman teollisuuksista eroon. Ennenkin elettiin ilman, ettäs tiedätte. Nyt on siis vuosi 1613, Suomi on ruotsalainen (YLEltä kuulin) ja tarinahan kertoo, ettei RasistisenKieliPuolueen:n puheenjohtaja-Stuurkoort edes osaa kunnolla ruotsia vaan on tavallinen rimpeläinen jostain Pohjois-Savosta. Liekö totta tuo urpaani tarina. Mitään merkitystähän asialla ei minulle ole.
Aamulla YLEnannon radiouutiset tiesivät kertoa, että päästöjä on vähennettävä - rajusti. Toisaalta minuakin, kuten Vihreitä, kiehtoo esiteollinen elämäntyyli. En tosin tiedä millaista se olisi mutta ehkäpä joku Vihreistä osaa kertoa, kun sitä niin kovasti nykyaikaankin vaativat.
Joskus kehittelen ajatusmallia, jossa asustan erämaassa; kalastaen ja metsästäen pienriistaa jousella. Marjojakin pitäisi tietty poimia ja sienestää siinä sivussa syksyisin. Muutaman kerran vuodessa onnistuisimme kavereiden kanssa kaatamaan jokusen hirven ja niistähän saisi lihaakin ihan mukavasti talvea varten. Kaikenlaiset tuliaseet olisi kielletty jo ajat sitten kun ne on kuitenkin jollain tapaa ameriikkalaisten kapitalistista salajuonta ja ne ampuu aina elokuvissakin pitkää sarjaa, jotkut jopa kymmeniä sekunteja yhtä kyytiä. Rambo, anyone?
No, kuitenkin tuntuu, että nälkähän siinä tulisi ja ravinto oli aika yksipuolista, mikä varmasti toisi mukanaan aivan omanlaisensa ongelmat. Saattaisi jäädä vähemmälle internetin vihasivujen selailukin. Puusta veistelisin ruuhen (nuoremmat ette kuitenkaan tiedä mikä se on, joten KVG vaan teille). Loppuisi siinä nuo säännölliset työajat ja saisi enemmän semmoista yrittäjähenkeä taottua ihmisten päihin. Tiedä siitä puun polttamisesta sitten tällä väkimäärällä. Metsät menevät varmaan melko nopeasti sileiksi. Yksi moniosaajaperhe, jossa on vaikka vain kaksi koneinsinööriä ilman kotimaahan unohtuneita todistuksia, käyttää varmasti aika monta mottia halkoja talvikaudella. Ja sitä hiiltähän niistä tulee. Voi vit... En tiedä mikä avuksi. Auttakaa, Vihreät. (Saa muutkin vasurit auttaa, en minä silleen syrji ketään, koska olen luonteeltani aitosuvaitsevainen ihminen.)
Ja kaikki tämä vain yhden s******n hiilidioksidiin takia. Per****n hiilidioksiidi minkä teit. Julistankin sen takia yleisen Hiilivihan. Moni muistaa historiasta tutut Isovihan ja Pikkuvihan mutta ne olivat tähän verrattuna lastenleikkiä. Nyt on Hiiliviha 1.0 ja meno on julmaa.
Aluksi julistan Ranskan vallankumousta mukaillen suoralta kädeltä uuden ajanlaskun alkaneeksi. Otamme takapakkia vaatimattomat 400 vuotta niin päästään tuosta turhasta hiilidioksiidista ja kaikenmaailman teollisuuksista eroon. Ennenkin elettiin ilman, ettäs tiedätte. Nyt on siis vuosi 1613, Suomi on ruotsalainen (YLEltä kuulin) ja tarinahan kertoo, ettei RasistisenKieliPuolueen:n puheenjohtaja-Stuurkoort edes osaa kunnolla ruotsia vaan on tavallinen rimpeläinen jostain Pohjois-Savosta. Liekö totta tuo urpaani tarina. Mitään merkitystähän asialla ei minulle ole.
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 7. Virkamies tietää
Panimotuotteiden myynti notkahti viime vuonna 6,2 prosenttia. Sehän on oikeastaan aika paljon, eikä lehtitietojen mukaan vastaavaa pudotusta ole aiemmin nähty. Jutta ja kaverinsa eri virastoissa ovat todella panneet toimeksi ja verotus on alkanut purra.
Jonkin ministeriön virkamies-Isto tarinoi Taloussanomissa, että " alkoholihaitat ovat vähentyneet ihan silmissä, valtio on saanut lisää verotuloja, matkustajatuonti ei kasva ollenkaan ja kulutus on vähentynyt".
Minä en tiedä miten tuo yhtälö on laskettu mutta minäpä en olekaan valtion virkamies tai hallintoneuvos.
Oma linjani on pitänyt. Panimotuotteiden, eli omalla kohdallani keskioluen, ostaminen on vähentynyt rajusti ja vähittäismyynnistä ostaminen on loppunut kokonaan aiemmissa tarinoissa mainituista syistä. Eilen innostuin kyllä kumoamaan muutaman tuopin paikallisessa pubissa. En jaksanut tällä kertaa edes hintaa miettiä, vaikka kieltämättä 8 euroa tuopista tuntuu kovalta hinnalta, etenkin kun niitä illaan mittaan muutamia menee kurkusta alas. Työmies voi nykyhinnoilla kipata päiväpalkkansa illan aikana. Erikoistahan se on, että Tallinnan-laivalta saa yhä kympillä 24 tölkkiä olutta.
Tänään tietenkin on pieni pöhnä ja heikottaa mutta ei anneta sen nyt häiritä sunnuntain viettoa. Olut oli hyvää ja jopa kahdeksan euron hintainen I.P.A. maistui erinomaiselta, "kuin kotona Englannissa".
Kuulin hauskan tarinankin tällä viikolla. Maakuntien toimintaa kai se enemmän onkin, mutta ymmärrettävää ja taatusti Jutan ja kavereidensa haluaman linjan mukaista. Eräälläkin paikkakunnalla on kuulemma tapana, että pieni piiri järjestää aina vuoronperään "hakijan" joka sitten lähtee Tallinnaan pakettiautolla tai jollain kartanovolvolla ja hakee sieltä kerralla juomat useammalle kuukaudelle. Kympin lavoja myydään 15-20 euron hintaan tutuille ja tuntemattomille.
Kartanovolvoon oli yhdellä keikalla saatu tungettua tarinan mukaan 80 lavaa olutta. En tiedä onko tuo tottakaan mutta täytyy sanoa, että suomalaisella on asenne kohdallaan kun jano yllättää.
Nostakaa vaan lisää niitä veroja, Jutta ja kaverit.
Hymyä huuleen!
------------------------------------------------------------
Sarjan aiemmat osat luettavissa:
Osa 6: Vapun jälkeen
Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla
Osa 4: Simaa!
Osa 3: Suomalainen demari
Osa 2: Tuttu tunne
Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän
Jonkin ministeriön virkamies-Isto tarinoi Taloussanomissa, että " alkoholihaitat ovat vähentyneet ihan silmissä, valtio on saanut lisää verotuloja, matkustajatuonti ei kasva ollenkaan ja kulutus on vähentynyt".
Minä en tiedä miten tuo yhtälö on laskettu mutta minäpä en olekaan valtion virkamies tai hallintoneuvos.
Oma linjani on pitänyt. Panimotuotteiden, eli omalla kohdallani keskioluen, ostaminen on vähentynyt rajusti ja vähittäismyynnistä ostaminen on loppunut kokonaan aiemmissa tarinoissa mainituista syistä. Eilen innostuin kyllä kumoamaan muutaman tuopin paikallisessa pubissa. En jaksanut tällä kertaa edes hintaa miettiä, vaikka kieltämättä 8 euroa tuopista tuntuu kovalta hinnalta, etenkin kun niitä illaan mittaan muutamia menee kurkusta alas. Työmies voi nykyhinnoilla kipata päiväpalkkansa illan aikana. Erikoistahan se on, että Tallinnan-laivalta saa yhä kympillä 24 tölkkiä olutta.
Tänään tietenkin on pieni pöhnä ja heikottaa mutta ei anneta sen nyt häiritä sunnuntain viettoa. Olut oli hyvää ja jopa kahdeksan euron hintainen I.P.A. maistui erinomaiselta, "kuin kotona Englannissa".
Kuulin hauskan tarinankin tällä viikolla. Maakuntien toimintaa kai se enemmän onkin, mutta ymmärrettävää ja taatusti Jutan ja kavereidensa haluaman linjan mukaista. Eräälläkin paikkakunnalla on kuulemma tapana, että pieni piiri järjestää aina vuoronperään "hakijan" joka sitten lähtee Tallinnaan pakettiautolla tai jollain kartanovolvolla ja hakee sieltä kerralla juomat useammalle kuukaudelle. Kympin lavoja myydään 15-20 euron hintaan tutuille ja tuntemattomille.
Kartanovolvoon oli yhdellä keikalla saatu tungettua tarinan mukaan 80 lavaa olutta. En tiedä onko tuo tottakaan mutta täytyy sanoa, että suomalaisella on asenne kohdallaan kun jano yllättää.
Nostakaa vaan lisää niitä veroja, Jutta ja kaverit.
Hymyä huuleen!
------------------------------------------------------------
Sarjan aiemmat osat luettavissa:
Osa 6: Vapun jälkeen
Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla
Osa 4: Simaa!
Osa 3: Suomalainen demari
Osa 2: Tuttu tunne
Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän
perjantai 24. toukokuuta 2013
Geneettinen virkamiespiirre
Onko se totta vai ei? Virkamiesgeeni on löydetty!
Tein itse nopeahkon testin ja muistelin mitä ikätovereista on tullut.
Varsin monesta kunnan virkamiehen (naisetkin voivat olla virkamiehiä) tenavasta tuli, kappas vaan, virkamies ja tai viranhaltija. Klassisimpia ovat olleet opettajapariskuntien lapset, joista todella monista on tullut opettajia tai muita kuntaoksalla notkuvia mukatieteilynmaistereita mitä ihmeellisimmissä viroissa. Yks tyyppi sai jonkin Alahikiän kunnan kulttuuritaiteenmestarin virankin jokunen vuosi takaperin. Voi vain kuvitella sitä työtaakkaa, minkä päivän lehtien lukeminen ja kahvin ryystäminen veronmaksajien piikkiin hänellekin aiheuttaa.
Etenkin tuo opettajuus tuntuisi periytyvän useammassakin sukupolvessa. Ehkä pitkät lomat ja lyhyet päivät maittavat sukupolvesta toiseen. Kai siellä joku tekee pitkääkin päivää mutta se taitaa olla ajanhallinnan puutetta. Yksi kaveri kehuskeleekin usein opettavansa noin parikymmentä tuntia viikossa ja niistäkin osa menee liikuntatunneilla pallopeleissä tai uimahallissa räpiköidessä. Rankka laji varmasti - jos on huonokuntoinen. Ja perjantaina puolilta päivin sitten mökille, tai "radalle".
Ei ole sellaista rahallista korvausta olemassa, että alkaisin opettajaksi. Ei ole, eikä tule. Tekisi mieli sanoa, että tyhjänpäiväisempää hommaa saa hakea, mutta joku voisi suuttua siitä ja kiskaista liidun sieraimeen.
Tyttöjen suosikkiammatti kautta aikain: sairaanhoitaja. Tiedän useita sairaanhoitajia, joiden äidit ovat olleet arvauskeskuksessa erinäisissä hoitotehtävissä. Poliisien pojista tiedän muutamat poliisit. Parista teiniajan tutusta on tullut lääkäreitä ja molempien vanhemmat olivat jonkinlaisia ylempiä kunnan virkamiehiä. Veikeä sattuma.
Sitten on se porukka, joka haaveili pääsevänsä töihin Yleen tai vastaavaan (töihin, ihan totta), mitä näitä on Rahanjakoautomaattiyhdistyksiä ja Veikkauksia ja muita kioskeja. Kunhan se työpaikka vain olisi "varma" ja lomat pitkät, sekä palkankorotukset taattu.
Ja minä hölmö yksityisen palveluksessa yhä. Vaan niin ne olivat vanhemmatkin.
Eihän yhden ihmisen otannalla voi mitään sen kummempaa sanoa tuosta virkamiesgeenistä mutta ajatusleikkinä tämä on hauska.
Tein itse nopeahkon testin ja muistelin mitä ikätovereista on tullut.
Varsin monesta kunnan virkamiehen (naisetkin voivat olla virkamiehiä) tenavasta tuli, kappas vaan, virkamies ja tai viranhaltija. Klassisimpia ovat olleet opettajapariskuntien lapset, joista todella monista on tullut opettajia tai muita kuntaoksalla notkuvia mukatieteilynmaistereita mitä ihmeellisimmissä viroissa. Yks tyyppi sai jonkin Alahikiän kunnan kulttuuritaiteenmestarin virankin jokunen vuosi takaperin. Voi vain kuvitella sitä työtaakkaa, minkä päivän lehtien lukeminen ja kahvin ryystäminen veronmaksajien piikkiin hänellekin aiheuttaa.
Etenkin tuo opettajuus tuntuisi periytyvän useammassakin sukupolvessa. Ehkä pitkät lomat ja lyhyet päivät maittavat sukupolvesta toiseen. Kai siellä joku tekee pitkääkin päivää mutta se taitaa olla ajanhallinnan puutetta. Yksi kaveri kehuskeleekin usein opettavansa noin parikymmentä tuntia viikossa ja niistäkin osa menee liikuntatunneilla pallopeleissä tai uimahallissa räpiköidessä. Rankka laji varmasti - jos on huonokuntoinen. Ja perjantaina puolilta päivin sitten mökille, tai "radalle".
Ei ole sellaista rahallista korvausta olemassa, että alkaisin opettajaksi. Ei ole, eikä tule. Tekisi mieli sanoa, että tyhjänpäiväisempää hommaa saa hakea, mutta joku voisi suuttua siitä ja kiskaista liidun sieraimeen.
Tyttöjen suosikkiammatti kautta aikain: sairaanhoitaja. Tiedän useita sairaanhoitajia, joiden äidit ovat olleet arvauskeskuksessa erinäisissä hoitotehtävissä. Poliisien pojista tiedän muutamat poliisit. Parista teiniajan tutusta on tullut lääkäreitä ja molempien vanhemmat olivat jonkinlaisia ylempiä kunnan virkamiehiä. Veikeä sattuma.
Sitten on se porukka, joka haaveili pääsevänsä töihin Yleen tai vastaavaan (töihin, ihan totta), mitä näitä on Rahanjakoautomaattiyhdistyksiä ja Veikkauksia ja muita kioskeja. Kunhan se työpaikka vain olisi "varma" ja lomat pitkät, sekä palkankorotukset taattu.
Ja minä hölmö yksityisen palveluksessa yhä. Vaan niin ne olivat vanhemmatkin.
Eihän yhden ihmisen otannalla voi mitään sen kummempaa sanoa tuosta virkamiesgeenistä mutta ajatusleikkinä tämä on hauska.
torstai 23. toukokuuta 2013
Kuka kotouttaisi minut
Olen ajoittanut ajatellut ryhtyä ilmastopakolaiseksi. Suomen ilmasto ei miellytä minua, ja kuten muillakin linnuilla, on minullakin vielä toistaiseksi oikeus lennellä yli rajojen.
Ilmastollisesti Etelä-Ranskan alueet, tai vaikkapa Toscana Italiassa miellyttävät.
Odotankin jo kotoutuskutsua jommalta kummalta alueelta. Vastuu kun ei koskaan ole ihmisellä itsellään, vain aina Joku Muu hoitaa.
Joku Muu on reilu jätkä.
p.s. Minut voi kotouttaa myös Kreikan saaristoon.
Ilmastollisesti Etelä-Ranskan alueet, tai vaikkapa Toscana Italiassa miellyttävät.
Odotankin jo kotoutuskutsua jommalta kummalta alueelta. Vastuu kun ei koskaan ole ihmisellä itsellään, vain aina Joku Muu hoitaa.
Joku Muu on reilu jätkä.
p.s. Minut voi kotouttaa myös Kreikan saaristoon.
maanantai 20. toukokuuta 2013
Pikaoikeudenkäynti
Historiasta tuttu sana pikaoikeudenkäynti onkin elävää perinnettä Suomessa.
Rahankeruu on yksi poliisin päätehtävistä, ellei se kaikista tärkeinkin, mutta en minäkään kyllä pidä kovin viisaana moista Gumball-hölmöilyä autoilla jo osittain senkin takia, ettei Suomessa ole kunnollisia teitäkään niille nopeuksille, joita nuo autot pystyvät saavuttamaan. Rata-autolla ajaminen Suomi-tiellä on hengenvaarallista touhua sille ajajallekin, saati muille tiellä liikkujille.
Mutta että pikaoikeudenkäynti...
Jokaisessa meissä asuu pieni kyttä.
Vallantunne huumaa, jaellaan hymynaamoja. Virkamiehistö tarvitsee suojatyöpaikkansa. 800 tarkastajaa ei voi olla väärässä. Käsittämätöntä touhua.
Kohta se alkaa, mainitsin siitä jo aiemminkin.
Miksei valtion virastojen toimintaa arvioida ja jaella virastojen oviin hymynaamoja tai miksei virkamies joudu nimellään ja naamallaan perustelemaan toinen toistaan järjettömämpiä päätöksiään.
Oikeasti olen vain kateellinen, koska julkisen sektorin työpaikkamahdollisuus on kohdallani sulkeutunut ja etenkin kuntaoksalla keikkuvien lajitovereiden vuosilomat ottavat päähän.
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Jos ei jarruja helluntaina niin...
Eihän siitä mihinkään pääse, että jarrut autossa ovat hieno keksintö.
Kuluvia osiahan ne ovat, joten rassailin joutessani palat ja levyt paikoilleen.
Jo vain kelpaa ajella ja sekös puistossa linssimuhennosta lusikoivaa hippiä ketuttaa.
Eilisestä ravintolapäivästäkin ajattelin jotain kirjoittaa, mutta olkoon. Lapasesta lähtenyt veronkierron muoto, jossa säännöt eivät ole kaikille samat. Toisaalta jos joku on niin dorka, että maksaa kotikokille linssisopasta 8 euroa lautaselliselta niin mitäpä siihen mitään sanomaan.
Ruttopuiston eilisellä otannalla uskoisin, että keskiverto trangia-kokki saattaa pystyä pyöräyttämään jopa tuhannen euron liikevaihdon, josta katetta jäisi nopealla laskennalla ehkä 800 euroa. Kyllä sillä rahalla talvehtii joogagurun luona Intiassa koko talven.
Omituisinta tässä on, että sosialistit, jotka itse vaativat eniten kaikenlaista säätelyä ovat tässä asiassa vaatimassa säätelyn poistamista ja kiertämässä veroja, veroluonteisia maksuja ja useita erilaisia lakeja, asetuksia, valvontaa... jopa Teosto-maksuja. En usko ravintolapäiväpelleporukan maksaneen teostolle maksuja per asiakaspaikka.
Mitäpä niitä kaikki maksuja turhaan maksamaan muutenkaan, tehdään vain hauskanpidon hengessä pikkupalveluksia toinen toisillemme. Minustakin kaikenlainen sääntely on niin sanotusti syvältä. Joku vero tähänkin pitäisi saada. Autonomistajaa voitaisiin aivan hyvin veroittaa huoltoverolla, sillä kyllähän jokaisella meistä on mahdollisuus huoltaa autoaan itse, jolloin Jutta ja kaverit jäävät taas ilman euroja. Siitä kärsii oikeudenmukaisuus, mikä ei ole yhtään hyvä ja tasa-arvoinen asia.
Kuluvia osiahan ne ovat, joten rassailin joutessani palat ja levyt paikoilleen.
Jo vain kelpaa ajella ja sekös puistossa linssimuhennosta lusikoivaa hippiä ketuttaa.
Eilisestä ravintolapäivästäkin ajattelin jotain kirjoittaa, mutta olkoon. Lapasesta lähtenyt veronkierron muoto, jossa säännöt eivät ole kaikille samat. Toisaalta jos joku on niin dorka, että maksaa kotikokille linssisopasta 8 euroa lautaselliselta niin mitäpä siihen mitään sanomaan.
Ruttopuiston eilisellä otannalla uskoisin, että keskiverto trangia-kokki saattaa pystyä pyöräyttämään jopa tuhannen euron liikevaihdon, josta katetta jäisi nopealla laskennalla ehkä 800 euroa. Kyllä sillä rahalla talvehtii joogagurun luona Intiassa koko talven.
Omituisinta tässä on, että sosialistit, jotka itse vaativat eniten kaikenlaista säätelyä ovat tässä asiassa vaatimassa säätelyn poistamista ja kiertämässä veroja, veroluonteisia maksuja ja useita erilaisia lakeja, asetuksia, valvontaa... jopa Teosto-maksuja. En usko ravintolapäiväpelleporukan maksaneen teostolle maksuja per asiakaspaikka.
Mitäpä niitä kaikki maksuja turhaan maksamaan muutenkaan, tehdään vain hauskanpidon hengessä pikkupalveluksia toinen toisillemme. Minustakin kaikenlainen sääntely on niin sanotusti syvältä. Joku vero tähänkin pitäisi saada. Autonomistajaa voitaisiin aivan hyvin veroittaa huoltoverolla, sillä kyllähän jokaisella meistä on mahdollisuus huoltaa autoaan itse, jolloin Jutta ja kaverit jäävät taas ilman euroja. Siitä kärsii oikeudenmukaisuus, mikä ei ole yhtään hyvä ja tasa-arvoinen asia.
torstai 16. toukokuuta 2013
Demari se on ulkomaalainenkin demari
Taloussanomat tietää kertoa, että Saksassa joku demari haluaa autobahneille nopeusrajoitukset, enintään 120km/h. Kuulostaa ihan suomalaiselta demarilta mutta kaipa aate yhdistää yli rajojen. Onhan siellä nyttenkin kai 130km/h suositus ja valvontaakin karsimassa pahinta hölmöilyä.
Harva ihminen on itsetuhoinen ja isoveljen valvonnan tarpeessa. Suurin osa meistä osaa sovittaa nopeutensa toimivaksi ilman rajoituksiakin, olen vakuuttunut siitä. Vaikka Suomen tiet olisivat vapaiden nopeuksien teitä, ajaisin tuskin koskaan edes sataaviittäkymppiä kovempaa. Enkä minä taajamassakaan kaahailisi, ei siinä ole järjen hiventä.
Olen parina eri kertana ajanut saksalaisilla autobaanoilla. Ne ovat autofanin mekka, siinä missä muhamettilaisilla on omansa ja hipeilläkin varmaan joku kelopuu jossain suon reunalla vielä odottaa kaatumistaan hömötiainen oksallaan.
Kaikenkaikkiaan meininki autobaaneilla oli rauhallinen, silloin kun itse siellä ajelin. Kaistoja oli, jokainen pääsi omaan tahtiinsa sujuvasti eteenpäin. Matelijat oikealla ja muut siitä sitten ohi vasemmanpuoleisia kaistoja. Hienoja kokemuksia, olen monesti muistellut ajamista siellä.
Harmi, ettei minulla kummallakaan Saksan reissulla ollut niin hyvää autoa että olisin todella päässyt kokeilemaan huippunopeuksia ja nauttimaan vauhdista. Nätisti se pienikin Golf kulki, perusmoottorilla, mutta kun nopeusmittari nousi lukemaan 200 alkoi Volkkarista kyllä jo veto hyytyä. Ymmärtäähän sen, ei se ole tehty noin kovaan ajoon ainakaan ykskuutosella ahtamattomalla koneella. Kaupunkirassi, mutta hyvä sellainen.
Suomessahan on todella paskat tiet. Mitä sitä kaunistelmaan. Nelostie muistuttaa peltoa ja vastaavaa muistelen nähneeni vain Puolan maaseudulla. Suomikin voisi olla tässä kuin Saksa, tai Ruotsi, ja laittaa tieverkostonsa kuntoon. Pelastaa siinä ihmishenkiä, estää vammautumisia, helpottaa kansalaistensa liikkumista, jopa vähentää niitä kuuluisia päästöjä hyväkuntoisten teiden avulla... lista on pitkä.
Mutta ei. Tiet ovat karmeassa kunnossa. Tiet ovat kansallisomaisuutta, miettikääpä sitä. Yhteiskunnan verisuonet. Helsinki lienee karmein esimerkki. Ehjää kokonaista katua ei taida enää löytyä kantakaupungista. Kuopilla ja paikattuina, muuten epätasaisia kaikki kadut ja tiet. Virkamiesarmeija kai on "vastuussa" teiden kunnosta, mutta itse en tiedä miltä tuntuu tehdä "työtä" jota ei voi tehdä kunnolla. Ei minulla ole sellaisesta kokemusta. Se on ollut tulos tai ulos tähän asti. Ehkä minustakin vielä joskus tulee virkamies johonkin virastoon. Ainakin kuntasektorin vuosilomat kelpaisivat.
No, paskat tiet lisäävät omalta osaltaan "ruuhkia", hajottavat autoja, hermostuttavat ihmisiä ja vievät monesti huomion liikenteestä. Toki tällä tavalla korjauskulut lisääntyvät ja valtio tienaa, karkealla asvaltilla ajaessa polttoainetta kuluu enemmän, valtio tienaa taas.... onhan näitä.
Ajoin pari viikkoa sitten Turun moottoritietä. Se oli uutena aika hieno. Nyt se alkaa jo nastasankareiden jyrsinpyörien takia olla karkea, urilla ja nopeuksia on laskettu alkuajoista.
Minkäänlaista parannusta tieverkoston kuntoon ei ole näköpiirissä. Rahat käytetään "tärkeimpiin" kohteisiin, se on sitä vastuunkantoa ja oikeudenmukaisuutta se.
Fiksuimmat hankkivat maastoauton, en ihmettele. Etenkin Helsingissä se on nimenomaan järkiratkaisu.
Saksaan minä vielä joku kesä lähden. Ensi kerralla nopeampi auto alle. Se jäi mieleen viime kerralla, kun itse ajoin kahtasataa ja joku ajoi vielä ohi. Erikoinen kokemus oli se. Ai sen auton tuntomerkit? Musta se oli...
Loppuun ennustus: alle viiden vuoden sisällä Suomi laskee maantienopeudet "ruotsalaisiksi": 110 ja 90. Perusteluna vaikka maailman pelastaminen ja turvallisuus. Väitä siinä vastaan nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä. Katsotaan miten käy.
Veroj... eikun siis lupamaksuja pukkaa
Vastuunkanto ja oikeudenmukaisuus ei lisäänny halvalla. Siksipä virkamies onkin kaukaa viisaas eläin ja tietää, että maailma pelastetaan verottamalla vielä hieman lisää, ihan vähän vain, ennen seuraavaa veroa.
Nyt suunnitellaan eläinpitolupia ja -koulutusta. Eli pakkoa, jos sen suomeksi haluaa sanoa. Sanomattakin selvää, että kyllähän tällainen kirppusirkus vaatii uuden viraston, tai ainakin suurehkon osaston, johonkin nykyisistä virastoista, jonne "töihin"/hommailemaan tarvitaan muutama sosiologi, yhteiskuntatiedostamisen ja oikeamielisyyden magisteeri sekä monta muuta gorgeagoulutettua suomalaista.
Maksajat? No ne tiedetään kyllä. Tuolla niitä vielä muutamia on työpaikoilla odottelemassa lomautuspapereita. Valtio tunkee itsensä aluille, joille se ei vielä ole jostain syystä aiemmin joko hoksannut tai ehtinyt itseään tunkea. Ja tämä on vasta alkua.
Meneeköhän tulevaisuudessa hamsterista päästöperusteinen vero? Ja onko se pienempi kuin isosta koirasta perittävä vero?
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 6: Vapun jälkeen
Vaikka alkuvuosi on mennyt erittäin kuivissa merkeissä, oli vappuaaton lopputulos parin päivän mittainen kanuuna, eli rehellinen krapula. En edes juonut erityisen montaa keskiolutta, tuota lempijuomaani. Kaiken kaikkiaan varmaan alle kymmenen annosta. Mutta kummasta sekin potki, minkä tuloksena meni vappupäivä kokonaan ihmetellessä ja pieni jälkipolte tuntui vielä torstaina työpaikalla. Iän myötä kanuunat pahenevat, nyt ne kestävät noin kaksi vuorokautta. Vanhempien miesten tarinoista on pääteltävissä, että viikon mittainen kanuuna on sekin mahdollinen vielä joskus.
Vappujuomien "hankkiminen" muistutti jo teiniaikojen temppuilua, sillä enhän minä enää voikaan ostaa olutta vähittäismyynnistä, koska olen nyt Alkoholiverokapinallinen numero 1. Olen tehnyt tästä itselleni tarkoituksella varsin suuren kynnyksen, sillä sen avulla pystyn ensinnäkin vähentämään tissuttelua ja toiseksi Jutta tienaa vähemmän veroja - ja minä nukun yöni paremmin. Useimmat tietänevät alkoholin heikentävän unenlaatua ratkaisevasti. Jo yksi annos riittää unen heikentämiseen.
Onnistuin siis käyttämään "hakijaa", joka toi minulle kymppikassin Virosta tuomiaan juomia, joista Jutta ei saanut euroakaan veroa. Nykyisen alkoholin myynti-ikärajan ollessa "alle 30-vuotiaalta vaikuttava henkilö" -tyylinen temppu, en suostu näyttämään kenellekään henkilöllisyystodistustani ostaessani muutaman keskioluen. Rajansa se on ihmisten alistamisellakin.
Vappuaaton parasta antia olikin kaveriporukalla saunominen ja grillailu sekä puhuminen tyhjänpäivistä asioista, eli niin sanottu maailmanparantaminen, sekä tietenkin pakolliset tuntikausia kestävät autokeskustelut. Kaikki tämä maustettuna hyvällä musiikilla, eli suurimman osan ajasta vanhalla hevirokilla. Siinäpä ne parhaiten arjen murheet unohtuvatkin. Koska en ole millään tapaa uskonnollinen ihminen tai muutenkaan perusta oikeastaan minkäänlaisista kalenterista katsottavista juhla- tai ryyppypäivistä, en sinänsä itse tarvitse vappuakaan mihinkään. Voisin aivan hyvin olla töissä, mutta ollaan nyt poissa, kun muutkin ovat. Sama koskee juhannusta ja mitä näitä muita "pakkovapaita" onkaan.
Toukokuuhun mennessä olen siis ostanut alkoholijuomia vain kaksi kertaa vähittäismyynnistä. Nerokas kapinani Suomen valtion alkoholipolitiikan muuttamiseksi etenee hyvää vauhtia: minä raitistun, Jutta jatkaa oikeudenmukaisuuden jakamista takuuksilla ja aurinko lämmittää. Tästä on hyvä lähteä kohti kesää.
------------------------------------------
Sarjan aiemmat osat luettavissa:
Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla
Osa 4: Simaa!
Osa 3: Suomalainen demari
Osa 2: Tuttu tunne
Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän
Vappujuomien "hankkiminen" muistutti jo teiniaikojen temppuilua, sillä enhän minä enää voikaan ostaa olutta vähittäismyynnistä, koska olen nyt Alkoholiverokapinallinen numero 1. Olen tehnyt tästä itselleni tarkoituksella varsin suuren kynnyksen, sillä sen avulla pystyn ensinnäkin vähentämään tissuttelua ja toiseksi Jutta tienaa vähemmän veroja - ja minä nukun yöni paremmin. Useimmat tietänevät alkoholin heikentävän unenlaatua ratkaisevasti. Jo yksi annos riittää unen heikentämiseen.
Onnistuin siis käyttämään "hakijaa", joka toi minulle kymppikassin Virosta tuomiaan juomia, joista Jutta ei saanut euroakaan veroa. Nykyisen alkoholin myynti-ikärajan ollessa "alle 30-vuotiaalta vaikuttava henkilö" -tyylinen temppu, en suostu näyttämään kenellekään henkilöllisyystodistustani ostaessani muutaman keskioluen. Rajansa se on ihmisten alistamisellakin.
Vappuaaton parasta antia olikin kaveriporukalla saunominen ja grillailu sekä puhuminen tyhjänpäivistä asioista, eli niin sanottu maailmanparantaminen, sekä tietenkin pakolliset tuntikausia kestävät autokeskustelut. Kaikki tämä maustettuna hyvällä musiikilla, eli suurimman osan ajasta vanhalla hevirokilla. Siinäpä ne parhaiten arjen murheet unohtuvatkin. Koska en ole millään tapaa uskonnollinen ihminen tai muutenkaan perusta oikeastaan minkäänlaisista kalenterista katsottavista juhla- tai ryyppypäivistä, en sinänsä itse tarvitse vappuakaan mihinkään. Voisin aivan hyvin olla töissä, mutta ollaan nyt poissa, kun muutkin ovat. Sama koskee juhannusta ja mitä näitä muita "pakkovapaita" onkaan.
Toukokuuhun mennessä olen siis ostanut alkoholijuomia vain kaksi kertaa vähittäismyynnistä. Nerokas kapinani Suomen valtion alkoholipolitiikan muuttamiseksi etenee hyvää vauhtia: minä raitistun, Jutta jatkaa oikeudenmukaisuuden jakamista takuuksilla ja aurinko lämmittää. Tästä on hyvä lähteä kohti kesää.
------------------------------------------
Sarjan aiemmat osat luettavissa:
Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla
Osa 4: Simaa!
Osa 3: Suomalainen demari
Osa 2: Tuttu tunne
Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän
tiistai 14. toukokuuta 2013
Ja ilmastonmuutos on totta
Ei hyvänen aika, ilmasto on lämmennyt.
Auton mittari näytti töistä lähtiessä +18 astetta.
Minä niin pidän ilmaston lämpenemisestä. Moottorikin lämpenee nopeammin.
Kylmemmän ilmaston aikaan, jota ennen vanhaan talveksi kutsuttiin, ei tuo diesel-moottori lämmennyt kunnolla työmatkan aikana.
No, minä nyt en muutenkaan ole dieselin suurin ystävä. Enkä talven, enkä pakkasen.
Tervetuloa, kesä ja ilmastonmuutos.
perjantai 10. toukokuuta 2013
Toukokuussa tollot tiellä, kesäkuussa jo oltavat kovin kusiset
Kevät on jo ehtinyt varsin pitkälle. Jotkut huomannevat sen luonnon heräämisestä ja alkavan vehreyden ensimmäisistä merkeistä. Itselleni paras merkki on jo vuodesta toiseen ollut polkupyörillä Helsingissä hölmöilevät ihmiset. On vaikea päästä pyöräilijän pään sisälle, joten minulle on jäänyt täydellisiksi arvoituksiksi parikin asiaa, joita tässä yritän pohdiskella.
1. Jalkakäytävillä ajo.
On vaikea käsittää, kuinka päivästä toiseen aikuiset ihmiset, jotka varmasti pitävät itseään hyvinkin järkevinä olentoina, ajelevat jalkakäytävillä ja aiheuttavat jatkuvia vaaratilanteita kanssakulkijoille. Tilannenopeus liene pyöräilijöille tuntematon käsite. Tätä voi seurata helposti vaikka Hakaniementorin ympäristössä. Oikeastaan harmittaa, ettei ole hyvää videokameraa, sillä fillarihölmöilystä saisi mahtavaa tallennetta liikkumalla ympäri Helsinkiä.
Oletettavasti jokainen aikuinen suomalainen tietää, ettei jalkakäytävillä saa ajaa pyörällä. Samoin kuin autollakaan ei saa jalkakäytävällä, eikä moottoripyörällä, eikä pääsääntöisesti skootterillakaan, tai mopolla, vaikka kahta jälkimmäistäkin valitettavasti näkee Helsingissä aivan liian usein myös siellä, missä sitä ei erikseen ole sallittu.
Ratkaisut: valistus ja asioiden selkeyttäminen. Asiasta on järjestettävä tiedotuskampanja ja jalkakäytävien liikennemerkkeihin on selkeästi laitettava kyltti "Ei polkupyörille" samaan tapaan kuin niissä nykyään usein lukee "sallittu mopoille".
Mopoista, ja itse Pääperkeleestä eli mopoautosta mainittakoon, että moposta on tehtävä liikenneasetuksissa sellaisia välineitä, ettei niillä saa ajaa missään tilanteissa jalkakäytävillä eikä pyöräteillä vaan ainoastaa muun moottoriliikenteen mukana. Eihän tämä sen vaikeampaa ole, kuulkaapas tytöt ja pojat. Mopojen nopeudet on nostettava sellaisiksi, että ne kulkevat 60km/h, minkä ne jo rakeenteellisesti nykytekniikalla kestävätkin. Silloin niillä pärjää siinä käytössä mihin ne on tarkoitettu, eli pääasiassa taajamassa liikkumiseen. Pelleily kuristimilla ja muilla tehonrajoituksilla on lopetettava. Mopoautot on kiellettävä vaarallisina leluina. Vaikken kannata juuri mitään kieltoja, on tässä asiassa minunkin tehtävä poikkeus.
2. Tappajan asenne.
Filosofisesti ajatellen on pyöräilijöillä, joilla tässä yhteydessä tarkoitan helsinkiläisiä pyöräilijöitä, nähtävästi jonkinlainen oikeassa olemisen ja hyväntekijän suojaviitta päällään, joka vaikuttaisi poistavan kaiken vastuun omasta ja muiden liikenteessä olijoiden turvallisuudesta. Olen miettinyt, johtuuko se siitä, että Oikeamieliset usein ovat fanaattisia pyöräilijöitä. Tilannenopeudet, jälleen kerran, aivan käsittämättömiä, päivästä toiseen. Tähän ei ole muuta syytä nähtävissä kuin välinpitämättömyys itsestä ja muista.
Ratkaisut: pyöräkypäräkielto. Kyllä, aivan oikein. Taas joudutaan ottamaan käyttöön Oikeamielisten omat aseet, eli kiellot ja verotus. Myös muiden suojavarusteiden käyttö on kiellettävä. Psykologisesti ajatellen suojavarusteet antavat pyöräilijälle liioitellun turvallisuudentunteen, joka ulosmitataan kaistapäisenä käytöksenä. Samaa voisi ajatella tapahtuneen aikoinaan ensimmäisten haarniskojen ilmaantuessa taistelukentille, jolloin sotilas teki tekoja, jotka muuten jäivät takuuvarmasti tekemättä. Tutummat vastaavat tapaukset liittynevät jääkiekkoon, joka olisi ilman suojavarusteita ratkaisevasti erilainen peli.
Verotuksella tarkoitan polkupyörien saattamista rekisteriin, katsastusta ja pakollista liikennevakuutusta, jolla korvataan syyttömän osapuolen kulut ja vahingot.
Kuvissa matkustan niin sanotussa aamuruuhkassa kohti Espoota, kellon ollessa noin varttia vaille kahdeksan aamulla.
Samalla kuvittelen mielessäni tietullin tuohon sillan alkupäähän ja näen jo kojelaudallani gps-paikantimen vastaanottimen muovisen lätkän laskuttamassa jokaisesta työajoa ajamastani metristä. Kuka elää, se näkee. Ellei sitä ennen kuole polkupyöräilijän yliajamana.
1. Jalkakäytävillä ajo.
On vaikea käsittää, kuinka päivästä toiseen aikuiset ihmiset, jotka varmasti pitävät itseään hyvinkin järkevinä olentoina, ajelevat jalkakäytävillä ja aiheuttavat jatkuvia vaaratilanteita kanssakulkijoille. Tilannenopeus liene pyöräilijöille tuntematon käsite. Tätä voi seurata helposti vaikka Hakaniementorin ympäristössä. Oikeastaan harmittaa, ettei ole hyvää videokameraa, sillä fillarihölmöilystä saisi mahtavaa tallennetta liikkumalla ympäri Helsinkiä.
Oletettavasti jokainen aikuinen suomalainen tietää, ettei jalkakäytävillä saa ajaa pyörällä. Samoin kuin autollakaan ei saa jalkakäytävällä, eikä moottoripyörällä, eikä pääsääntöisesti skootterillakaan, tai mopolla, vaikka kahta jälkimmäistäkin valitettavasti näkee Helsingissä aivan liian usein myös siellä, missä sitä ei erikseen ole sallittu.
Ratkaisut: valistus ja asioiden selkeyttäminen. Asiasta on järjestettävä tiedotuskampanja ja jalkakäytävien liikennemerkkeihin on selkeästi laitettava kyltti "Ei polkupyörille" samaan tapaan kuin niissä nykyään usein lukee "sallittu mopoille".
Mopoista, ja itse Pääperkeleestä eli mopoautosta mainittakoon, että moposta on tehtävä liikenneasetuksissa sellaisia välineitä, ettei niillä saa ajaa missään tilanteissa jalkakäytävillä eikä pyöräteillä vaan ainoastaa muun moottoriliikenteen mukana. Eihän tämä sen vaikeampaa ole, kuulkaapas tytöt ja pojat. Mopojen nopeudet on nostettava sellaisiksi, että ne kulkevat 60km/h, minkä ne jo rakeenteellisesti nykytekniikalla kestävätkin. Silloin niillä pärjää siinä käytössä mihin ne on tarkoitettu, eli pääasiassa taajamassa liikkumiseen. Pelleily kuristimilla ja muilla tehonrajoituksilla on lopetettava. Mopoautot on kiellettävä vaarallisina leluina. Vaikken kannata juuri mitään kieltoja, on tässä asiassa minunkin tehtävä poikkeus.
2. Tappajan asenne.
Filosofisesti ajatellen on pyöräilijöillä, joilla tässä yhteydessä tarkoitan helsinkiläisiä pyöräilijöitä, nähtävästi jonkinlainen oikeassa olemisen ja hyväntekijän suojaviitta päällään, joka vaikuttaisi poistavan kaiken vastuun omasta ja muiden liikenteessä olijoiden turvallisuudesta. Olen miettinyt, johtuuko se siitä, että Oikeamieliset usein ovat fanaattisia pyöräilijöitä. Tilannenopeudet, jälleen kerran, aivan käsittämättömiä, päivästä toiseen. Tähän ei ole muuta syytä nähtävissä kuin välinpitämättömyys itsestä ja muista.
Ratkaisut: pyöräkypäräkielto. Kyllä, aivan oikein. Taas joudutaan ottamaan käyttöön Oikeamielisten omat aseet, eli kiellot ja verotus. Myös muiden suojavarusteiden käyttö on kiellettävä. Psykologisesti ajatellen suojavarusteet antavat pyöräilijälle liioitellun turvallisuudentunteen, joka ulosmitataan kaistapäisenä käytöksenä. Samaa voisi ajatella tapahtuneen aikoinaan ensimmäisten haarniskojen ilmaantuessa taistelukentille, jolloin sotilas teki tekoja, jotka muuten jäivät takuuvarmasti tekemättä. Tutummat vastaavat tapaukset liittynevät jääkiekkoon, joka olisi ilman suojavarusteita ratkaisevasti erilainen peli.
Verotuksella tarkoitan polkupyörien saattamista rekisteriin, katsastusta ja pakollista liikennevakuutusta, jolla korvataan syyttömän osapuolen kulut ja vahingot.
Kuvissa matkustan niin sanotussa aamuruuhkassa kohti Espoota, kellon ollessa noin varttia vaille kahdeksan aamulla.
Samalla kuvittelen mielessäni tietullin tuohon sillan alkupäähän ja näen jo kojelaudallani gps-paikantimen vastaanottimen muovisen lätkän laskuttamassa jokaisesta työajoa ajamastani metristä. Kuka elää, se näkee. Ellei sitä ennen kuole polkupyöräilijän yliajamana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)