perjantai 28. maaliskuuta 2014

Tikka mainostaa: Verot jäävät Viroon

Ajattelin hieman säästää. On tullut vedettyä luottokortille muutamia juttuja. Keksin nerokkaan säästösuunnitelman. Jatkan kulutusta entiseen tahtiin mutta ryöstän naapurin Sepolta kympin joka päivä. No, kyllä minä vähän leikkaankin. Nimittäin jätän loppuvuonna 8 tuoppia juomatta. Naapurin Seppo ei ehkä diggaa ajatustani mutta eipä häneltä kysyltä. Sepollakin on velkaa mutta ainahan on maksettava eikös juu.

Lisäksi siirrän kiihtyvään tahtiin kulutustani, ajankäyttöäni ja hankintojani Viroon. Verot jäävät sinne. On siellä nyttenkin tullut rampattua suunnilleen joka toinen kuukausi. Pääsiäisenä taas matka edessä: autonhuoltoa, rengashankintoja, naiskauneuden ihailua, ruokaa, juomaa. Ja kyllä: saatan minä sieltä muutaman putelin tuoda viinaakin. Ja tupakkia. Mutta nämä kaksi ovat vain tavan vuoksi listalla; Juttaa kiusatakseni.

Erilaisten demarien värittämän, surkuhupaisan hallituksen tunarointi meni kehysriihessä pitkälti kuten kaavailinkin. Mistään ei säästetty mitään ja YLEnanto suitsuitti veronkorotuksia (eli ryöstämistä) säästönä suureen ääneen tv:ssäkin. Aika pitkälle soussalismissa alamme tosiaan olla. Kuten tiedämme, on kaikki raha valtion rahaa ja aikuisten oikeesti ihmisillä ei ole oikeutta yhtään mihinkään. Kaiken, siis kaiken, myöntää valtio Rakkaudessaan.

Työntekohan täällä ei ole kannattanut enää vuosiin. Suurin osa suomalaisista puskenee töissä käytännössä muutaman satasen takia per kuukausi. Eri lähteistä on voinut vuosien mittaan päätellä, että elämäntapatyötön pääsee noin reilun 1000 euron kuukausiansioille nettona. Lisäksi jos esimerkiksi silmälasit, sähköt, vakuutukset ja muut maksetaan vuoden mittaan, alkaa kuukausiansio helposti lähennellä jo puoltatoista tonnia, mikä vaatii noin parin tonnin bruttotulot tavalliselta tallaajalta.

Petyin siihen, ettei alvikantoja korotettu. Olisin nauttinut ihmisten itse itselleen äänestämästä lisäkurjuudesta. Tiedämme historiasta ja yleisestä elämänkokemuksesta, että tehokkain vaalikarjan orjuuttaminen on kurjuuden, ei vaurauden jakaminen. Kun sen sisäistää, ymmärtää paljon Suomesta.

Veikkaukseni autoilijoiden lisäriistosta osui oikeaan, tietenkin. Samoin energiaverotukseen kaavaillaan korotuksia. Kansa on saatava, s**tana, kunnolla polvilleen siihen montun reunalle ennenkuin Nagant pamahtaa. Odottakaa vielä jokunen vuosi niin tulee valmista. Mutta muistakaa äänestää taas ensi vuonna kurjuuden jakajia, muuten ei homma etene.

Ensimmäistä kertaa vuosiin aloin minäkin jo miettiä, myisinkö auton pois ja siirtyisin muiden maksamaan ikivihreään, julkiseen liikenteeseen.

Jos sairauteni mahdollistaa osatyökyvyttömyyseläkkeen, niin ei se oikeastaan tällä hetkellä edes kuulosta huonolta. Lähiaikoina saan lisätietoa siitä. Jatkakoot muut demareiden elättämistä, mie vuan ruppeen juopottelemmaan ja matkustelemmaan.

 

3 kommenttia:

  1. Ajattelimme emännän kanssa jotta laitamma kämpän lihoiksi. Ei siitä mitään jää käteen. Tuskin edes nollille päästään. Todennäköisesti jää sittenkin maksettavaa. Mutta eipä haittaa. Sitten tarttis junailla ittensä työttömäksi. Seuraavaksi vuokralle. Kyllä lapsiperhe kämpän saa. Ja tiedätte senkin kuka sen maksaa. Sinä. Ja ihan jokainen joka maksaa näitä vitun veroja. Meinaan, jotta kuppi meni pahasti nurin kun arkadianmäen akkalauma pääsi neiti kateisen johdolla kusemaan muroihimme. Sairaseläkettä ajattelin. Jos ei mun pitkäaikaissairaudet piisaa ni ei haittaa. Voipi alkaa vaikka mielenterveys horjumaan. Ehkä se kelpaisi? Jokatapauksessa, kyl tää on niin saatanan onnetonta. Tulis edes Putin hätiin ja laittasis hallituksen sinne mihkä ne aina siinä leikissä o laitettukkin.

    VastaaPoista
  2. "Ensimmäistä kertaa vuosiin aloin minäkin jo miettiä, myisinkö auton pois ja siirtyisin muiden maksamaan ikivihreään, julkiseen liikenteeseen".
    En muista montaakaan kertaa lukeneeni tuota? Nimen omaan ilman subventiota jäisi julkisen liikenteen vuorot aika harvaksi? Lisäksi täältä periferialta saattaisi ehkä päästä arkisin kerran päivässä Helsinkiin!
    Tosin, bussikaistoista voitaisiin luopua ja antaa ne "lypsylehmien" käyttöön!

    VastaaPoista
  3. Kiitokset kommenteista. Jopelle sanoisin, että vaikea tilanne. Haluaisin sanoa että sinnittele vielä. Mutta toisaalta: kommarien/sossujen yksi idea on siinä, että ihmisiltä viedään toivo ja tehdään porukasta täysin riippuvaisia lupaamalla sitä ja tätä vastineena äänistä.
    Lapsiperhe saanee nopeasti kaupungin vuokrakämpän + tuet. Tuntipalkkahan on teoriassa silloin ääretön. Pimeitä hommia siihen sivuun niin eläähän sillä, eikä työt paina.

    Nytkin erilaisten demarien lupaukset ja niiden täyttö on ostettava velkarahalla, työttömyys kasvaa, investoinnit suomeen (ne oikeat työpaikat) laskevat koko ajan. Kuka hullu tänne enää haluaa itseään elättämään. Tulijoita on lähinnä elätettäväksi.

    Ei se minullakaan työmotivaatio viime aikoina kaksinen ole ollut osin sairauden alkamisen takia, mutta jotenkin sitä haluaisi uskoa että touhu menisi eteenpäin. vuosi vuodelta vaan tuntuu että tienestin vie joku muu.

    Suunnittelin talvella auton vaihtoa. No nyt kun tiesin nuo uusimmat maksukorotukset, niin antaapa olla. Pannaan vielä vanha kippo kuntoon ja katsellaan taas saako leiman vielä.

    Kyl65: tähän on tultu. Joudun ostamaan kesärenkaat. Ne ja katsastus maksaa HSL:n vuoden seutulipun verran. Ja minä en ole matkustanut bussilla vuosiin. Kyllä siinä käy mielessä onko tässä touhussa mitään järkeä enää.

    Kuten todettua: juttajyrkit vie ihmisiltä toivon, mahdollisuuden pyristellä kohti parempaa. Se on henkistä väkivaltaa valtion taholta. Työnteko ei enää kannata.
    Pienituloisinkin maksaa veroja viidesosan tai ylikin. Mitä järkeä siinä on.
    Pienituloisen veroprosentti pitäisi olla 5-10. muilla 10-12, korkeintaan 15.
    siis kokonaisuudessaan. ei kuten täällä pilkottuna useisiin eri prosentteihin hämäykseksi.

    suomalaiset on saatu uskomaan että tämä ryöstöverotus jotenkin suosii pienituloisia. Eihän täällä ole kuin pienituloisia, muutamaa varakasta ei lasketa. Suomalainen haaveilee uudesta Skeida Octaaviasta, muualla haaveillaan Ferrarista.

    Suomilammas valittaa ja maksaa virkakyöstin ensi kuunkin palkan. ja ostaa jääneillä hiluilla planeetan kalleinta ruokaa ja universumin arvokkaipia autoja. Maailman tappiin asti. Mikään ei muutu. Ikinä.

    En luovuta vielä. Käyn tätä yhden miehen asennesotaa vielä toistaiseksi.

    VastaaPoista