torstai 13. maaliskuuta 2014

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 17. Ihan hyvä juttu

Merkillistä on tämä elämä. Hetken kun olen seuraamatta Suomen menestystietä - suoranaista voitonmarssia - kohti Lopullista Sosiaalidemokratiaa, niin eikö uutisissa ole uutta virastoa tarjolla. Helkkarin pienihän tuo on, Koulutuksen arviointikeskus, mutta kulut moisella "asiantuntijalaumalla" saattavat olla melkoiset. Paraatipaikallekin on saatu konttori eli Helsingin keskustaan Postitaloon.

Sieltä onkin hyvä tehdä työtä, jolla on tarkoitus: arvioida koulutusta. En juurikaan keksi tärkeämpää virastoa. Tai no tulee mieleen se Turussa notkuva Tulevaisuuden tutkimuskeskus kymmenine ennustajineen. Arvokasta, kirjaimellisesti.

Siinä missä monet virkaköpit jo into piukeena tälläkin hetkellä selaavat Audin nettisivuilta uusimpia malleja, ajelin minä pitkin Nelostietä monttuja väistellen vanhalla ruostepurkillani pohjoiseen seuraamaan suomalaista elämäntapaa aidoimmillaan. Matkalla näkyi taas tuttuun tyyliin ruosteisia mondeoita ja jokunen kasari-ooppelikin.

holh

Parin tuhannen kilsan aikana ehti pohtia monenlaista ja silmään pisti maakunnissa vastaantulevien Audien määrä; niitä oli varsin paljon. Ei kai Olympiavolkkari nyt huono varsinaisesti olekaan, etenkin jos ajaa tehdastakuilla. Puhun siis uudehkoista Audeista nyt, mitä vastaan tuli. Kuntaliitosten viiden vuoden suojaduunit nostattanevat kummasti ostohaluja. Ja ainahan voi liittyä uuteen kuntaan ja tuplata suojan. Nerokasta! Pitää olla täysidioottia kärsiäkseen yksityisellä kun kuntaoksalla voisi vaan nauraa ja rallattaa naftaa tankkiin.

Samaan aikaan on jostain taas kaivettu ääneen erilaiset täti-ihmisten yhdistykset itkemään viinanpirua alimpaan helvettiin. Oikein Itkijänaiset 2014 -seura, tai mitä nimeä nyt kukakin käyttää. Taas on kaksiosaiset tehonimet käytössä ja aalto-matturit manaavat alkoholia helevettiin ja kieltolakia meirän kaikkein siunaukseks ja etenki yhyteiseksi hyväksi nii. Tietty mitä tehokkaammin manaa, sitä tehokkaammin juoksee omalle järjestölle Valtion siunaamaa rahaa lisämanausta varten.  Kyllä siinä naama vääntyy ja loitsu lähtee poikineen, kun ensi vuoden rahoitusta taas pohditaan.

Pankaa, mokomat ketkut, nyt se kieltolaki päälle! Heti! Minen jaksa tämmöstä nitkutusta, sanoin kouvolan mies. Tulis tosiaan kuula ja tappas, ni ei tarviis enää sitä saunakaljaa kuuden jälkeen lähtee sieltä lähikaupasta kolmella eurolla ostamaan per pullo. Onneks vielä laiva kulkee ja just ostin huhtikuulle matkan Tallinnaan.

Nelostien on routa ja nastasankarit jyrsineet siihen kuntoon, että aikuista miestä hävettää olla suomalainen.

Olen puhunut.

p.s.

Vihreille tiedoksi, että matkalta kertyi hiilidioksiidia laskennallisesti noin 262,4 kiloa.

Ilmanko on ulkona jo aika lämmin.

Sori, ilmastovanhemmat.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 16:  Sairasta, sairasta

Osa 15: Uudet vitsaukset

Osa 14: Mitä lääkäri tekee työkseen

Osa 13: Parhaalle ystävälleni

Osa 12: Vuoden kokeilu

Osa 11: Aine helvetin esikartanosta

osa 10: Kieltolaki, missä sinä viivyt

osa 9: Demareita paossa

osa 8: Kiristyy, kiristyy

Osa 7:Virkamies tietää

Osa 6: Vapun jälkeen

Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla

Osa 4: Simaa!

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2: Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän

2 kommenttia:

  1. Niin kuin Joonas Vilenius jo kertoi, Sari Aalto-Matturi isuu Alkon hallituksessa, jolla on monopoli myydä tiukkaa klo 2000 asti viikonloppuiltoina, joten se siitä. :)

    Uusi Suomi osoitti myös tasottomuutensa pimittämällä kokonaisuuden kannalta olennaisen seikan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tiedosta. Aivan käsittämätöntä toimintaa taas kerra. Niin aitoa SUOMI-meininkiä.

    VastaaPoista