lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kylymä talavi ilima

Huomasin jostain, että taas pitäisi sammutella valoja. On siis Earth Hour´in aika. Viime vuonna naputtelin siitä kaiken tarvittavan. Viha länsimaista elämäntapaa kohtaan on levinnyt länsimaiden ulkopuolelta tänne elämänpiirimme sisälle. Kiittää siitä voi osaa meistä "länkkäreistä", kuten maailmantuskaa soveltavan pakolaismaantieteen laitoksella ja/tai kehitysmaiden aurinkorannoilla rastat suhisten potevat tiedostavat nuoret sanovat.

Kokeilkaa, hipit, seuraavaksi Lääkkeetöntä Vuotta. Truely Natural Year. Kuolette nopeammin pilaamasta ilmaa. Eikös se ole hyvä asia?

Otsikko sai innoituksensa työhöni liittyneestä kurssista, jossa olin kuuntelemassa alan uusimpia standardeja (eli myös lainsäädäntöviidakkoa a la Virkaköpi). Parin päivän aikana ehti käydä useampi kyösti kertoilemassa lisääntyvästä sääntelystä ja pykälistä. Pariin otteeseen mainittiin tietenkin "turvallisuuden takia" -käsite. Kurssin teema on omalla tavallaan osa juuri samaa länsimaista elämäntapaa, jota nyt pitäisi vastustaa sammuttelemalla Pahan Silmiä, eli valoja. Pimeässä kaikki ovat kai enemmän tasa-arvoisia, ajattelee vasuri.

Ei siinä mitään, osa käsittelyssä olleista pykälistä perustuu ihan yleiseen järkeen, ammattimiesten vuosikymmenten aikana tekemiin havaintoihin ja on aidosti turvallisuuttakin parantavia sekä suomalaistenkin elämänlaatua (valitettavasti, joidenkin mielestä) mahdollistavia juttuja. Oma vaatimaton veikkaukseni on, että samat toimintatavat olisivat suurilta osin käytössä ilman pykäläviidakkoakin. Toisaalta nuo "pykäläviidakon köpit" elävät sääntelystä. On käsittämättömän haastavaa yrittää käsittää köpien määrää tässäkin asiassa, siis pelkästään Suomessa.

Sitä nykyihminen elää tiedostamattaan uskomattoman monen standardin keskellä, vaikkei sitäkään tarvitse sen kummemmin ajatella.

Erilaisesta alaan liittyvästä sääntelystä ja valvonnasta saanee suoraan tilinauhansa monen monta kyöstiä ympäri Suomen. Kävi siinä jo itselläni mielessä, olisiko minun mahdollista siirtyä sääntelypuolelle. Ja toki se mahdollista onkin mutta vaatisi ns. eforttia ja ennen kaikkea asennemuutosta. Koulun penkki ei suoranaisesti houkuttele enää. Toisaalta taas...

"Kylymä talavi ilima" alkaa väistyä kesän tieltä. Ja hyvä niin. Tervetuloa kevät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti