sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Todista virkamiehelle

Arkipäivisin molemmin puolin lounastaukoa eri puolilla Helsingin keskustaa parisen tuntia huolissaan olevat virastosyöttiläät ovat suunnitelleet niin sanotun viinarallin jarruttamiseksi litramääräisiä tuontirajoituksia. Väkeville raja olisi 10 litraa ja esimerkiksi oluelle 110 litraa, näin kertoo Iltasanomat. Ylimenevät määrät pitäisi pystyä todistelemaan ja perustelemaan satamassa tyhjää toimittavalle smurffille, joka yrmeänä katsoo laivasta ulos tulevaa alamaistaan tummansinen haalari päällään. Hän tekee työtä jolla on tarkoitus: smurffin itsensä tilipäivä.

En yllättyisi vaikka tämäkin säädös tulisi voimaan uuden alkoholilain myötä.

Jotain keskustelupalstaa selatessani huomasin jonkun esittämän kysymyksen:
koska valtio on viimeksi tehnyt kansalaisen elämää helpottavan tai vapautta lisäävän lain tai asetuksen muutoksen.

Tuleeko kenellekään mitään mieleen?

10 kommenttia:

  1. Valtio on viimeksi helpottanut kansalaisten elämää tehdessään veroilmoituksen nykyisenlaiseksi esitäytetyksi lomakkeeksi jota ei tarvi edes allekirjoittaa ja palauttaa. Mieleen tulee benji-hyppyä edeltävä lomake, jolla hyppääjä ottaa vastuun itselleen mahdollisen vahingon sattuessa.

    VastaaPoista
  2. Minähän vuonna tuo tulikaan...

    VastaaPoista
  3. No ihan vasta tuli se lomallasairastumishomma.

    VastaaPoista
  4. Oisko ollu, joo 2005 se tais olla.

    VastaaPoista
  5. No se on kyllä iso etu yksittäiselle ihmiselle ja mahdollista ketkuille pitkät vapaat. Jos itse päättäisin, olisi ensimmäinen saikkupäivä palkaton. Pieni omavastuu piristää kummasti eniten saikutushaluisinta porukkaa.

    VastaaPoista
  6. Vähintään yksi! Uhoaa täällä Kelan sairaspäivärahan yhdeksän päivän karenssilla oleva köyhä puoliduunari.

    VastaaPoista
  7. Televisiolupamaksun muuttamien YLE veroksi ainakin helpotti kansalaisen elämää sikäli, että nyt maksu kerätään automaattisesti, eikä itse tarvitse ilmoitella mitään. Sitäpaitsi, kuten Zen Cafe lauloi, "jokainen markka jonka maksat veroa auttaa sinua myös". Vittu joo...

    VastaaPoista
  8. no tavallaan tuo on totta, helpottaa elämää tää nykyinen. vähän kuin maksaisit suojelurahaa!
    meikäläinen se ei muuten koskaan maksanut yhtään lupamaksua. haha. enkä edes tavannut lupatarkastajaa.
    joskus ne soitteli, sanoin vain ettei mulla ole telkkaria.

    suojeluraha poisti kyttäämisen oveltani.

    VastaaPoista
  9. Olen unohtanut ton laulun sanat. Siinä on kyllä Samuli pahan kerran erehtynyt. Taitavat nuo taiteilijat lähes aina olla vasureita.

    VastaaPoista