Hyvää omaatuntoa kaupan

On tässä tullut kirjoiteltua koht´sillään puolentoista sataa lyhyttä tai pidempää huomiota hyvinvointivaltiosta, oikeudenmukaisuudesta, Vihreistä, alkoholista ja pari sanaa autoistakin. Kaikki alkoi pitkälti mestariblogistien lukemisesta ja joskus teki mieli kommentoida jotain, vaikka aluksi sekin pelotti. Muut vaikuttivat niin hemmetin viisailta ja ne kehvelit olivat varmasti jo ajatelleet aivan kaikesta kaiken.

Vaikkei näitä kirjoituksia moni luekaan, olen silti yllättänyt, kuinka paljon klikkauksia eri jutuille on kertynyt laskurin mukaan. Kiitos lukijoille ja kannustajille. Suomalaiset mestariblogistit toimivat esikuvinani. Lähes jokainen tähän blogiin naputeltu ajatus on jo varmasti sanottu jossain paremmin ja kattavammin, ja sanotaan jatkossakin. Ajattelen kuitenkin, että laitan omia pieniä huomioitani tänne nettiin sekaan, omasta elämästäni ja näkökulmastani.

Psykologi kysyi minulta kerran, tunnenko kateutta. Sanoin, että enpä kai. Kävimme asiasta mielenkiintoisen keskustelun. Lopulta huomasin, että kyllä minä itseasiassa kadehdin joiltain osin joitakin ihmisiä. Kateus vaan minulle tarkoitti ennen sitä sellaista kateutta, että haluaisin jotenkin niiltä muilta sen asian tai ominaisuuden pois. Eihän se niin ole tietenkään ja ehkä minulla olikin hieman väärä käsitys sanan merkityksestä.

Enemmän se kateus on sellaista, että kunpa voisin itse olla yhtä hyvä tuossa ja siinä. Sehän on oikeastaan aika tervettä, se vie hommaa eteenpäin. Ja on sillä samalla sekunnilla juuri sitä, mitä vasemmistoaate ei ole ollessaan kateellinen. Vasemmistolaisille, eli käytännössä kaikille suomalaisille, se, jos jollakin on jotain, on aina pois muilta. Kuinka väärinajattelemaan tämä kulttuuri meistä monet onkaan muovannut. En minä ole oikeastaan koskaan halunnut muilta mitään pois. En edes lapsena.

Muistan kerran, olin varmaan alle kouluikäinen, kun leikkikaverillani oli lego-mopo ja minulla ei. Se tuntui minusta käsittämättömän pahalta ja tunne oli voimakas. Halusin samanlaisen. Se on itseasiassa ehkä ainoa kerta, kun olen varastanut jotain. Varastin kaverini lego-mopon enkä koskaan kertonut sitä kenellekään. En sitä tietenkään voinut käyttää leikeissä enää eikä moposta niin ollen ollut enää iloa kenellekään. Tajusin nopeasti, että eihän tässä ole mitään järkeä. Lapsi kun olin, ei minulla ollut enää pokkaa sitä palauttaa vaikka nyt ajatellen olisin voinut "löytää sen vahingossa" vaikka pihalta.

Anteeksi, Matti (nimeä ei muutettu) kun varastin moposi. Lupaan, että jos se joskus tulee kesämökillä laatikossa vastaan, etsin sinut ja saat sen takaisin näiden vuosikymmenten jälkeen. Sinulle tuli varmasti siitä mopon katoamisesta todella paha mieli.  Enkä ole ikinä kertonut tätä tapausta kenellekään. Tuskin luet tätä mutta saatat vielä tunnistaa itsesi.

Tämä kirjoittaminen on vähän kuin musiikissa tai autourheilussa. Saa kai sitä soittaa rämpytellä, vaikkei ole Eddie Van Halen tai aja kuin Kankkusen Juha.  Suurmestareiden nimiä voisi luetella pitkät pätkät, tai lopulta vain muutaman joka lajissa.

Menohan ei uskoakseni Suomessa tästä enää parane, joten voimme keskittyä kukin tahoillamme, tai yhdessä täällä virtuaalimaailmassa, seuraamaan, kuinka alasajo tapahtuu. Ei sitä romahdusta pidä ottaa pelkästään huonona asiana. Tuhkasta voi nousta hyväkin viritelmä nykyisen tilalle mutta melko varmasti se vaatii muutaman sukupolven eli toisin sanoen uudet ihmiset.

Asiahan on vähän kuin maailmanloppu. Eihän se kertapamauksella tule. Ja jos hetken mietimme, huomaamme, että niitä erilaisia maailmanloppuja on tullut kautta aikojen, niin pienille ihmisille kuin suurille kansoille ja järjestelmille. Ja tulee niitä jatkossakin. Niiden kanssa on vain elettävä, varsinainen muutos on usein hidas ja näkyy vasta aikojen kuluessa. Se mikä säilyy, tai niin minä ainakin uskon, on ihmisen kaipuu vapauteen ja totuuteen, lähimmäisistä välittäminen, omista huolehtiminen ja uuden etsiminen sekä kauniiden asioiden ihmettely. Ne ovat ajoittain olleet vähän kadoksissa mutta siellä pohjalla ne varmasti ovat meissä ihmisissä. Siksi kai tähän on tultu läpi ongelmien.

Omalta osaltani olen jo lähes täysin luopunut toivosta tämän yhteiskunnan suhteen. Olen ottanut käyttöön eräänlaisen nelivuotissuunnitelman, joka nyt käytännössä lyhyesti ilmaisten tarkoittaa sitä, että yritän olla neljän vuoden päästä velaton aloittaakseni tavalla tai toisella alusta: täällä tai mieluummin jossain muussa paikassa. Paria paikkaa on jo katsottu ja käyty ihmettelemässäkin. Saa nähdä miten siinä miehen käy. Suuriin linjoihin kuuluu myös ystäväni alkoholin jättäminen kokonaan mutta eipä tuo mokoma vieläkään ymmärrä lähteä kävelemään meikäläisen seurasta. Sitkeä toveri, ollut mukana jo ainakin kolmella vuosikymmenellä.

Eihän tähänkään nelivuotissuunnitelmaan pidä hirttää itseään. Voi olla, että minua kohtaa jokin loskainen aamu Vihreä Herätys. Saan sen niin kuin ne monet mirkat ja mikot kautta Suomen ovat saaneet. Onhan minullakin hyvä pohja käytynä: läpeensä sosiaalidemokraattinen peruskoululaitos. Sieltä on moni ponnistanut jo ministeriksi asti ja vielä useammat kuntaoksalle keikkumaan ja vuosilomia odottelemaan. On vain luontevaa liittyä voittajien puolelle ja suosittelenkin sitä kaikille.

Sitä ennen ostin kuitenkin, vahingossa, purkin Hyvää Omaatuntoa.

Tähänkö on tultu. Mistä pitäisi tulla huono omatunto? Taidan tietää.

Nyt v*tuttaa.