tiistai 29. lokakuuta 2013

He olivat tavallisia miehiä ja naisia.

"Kuinka he pystyivät siihen?", mietiskellään joskus natsikortilla pelatessa.

Helposti. He toimivat oikein. Noudattivat sääntöjä ja lakeja. Niinhän mekin teemme joka päivä, suurin osa meistä.

Sopivissa oloissa teemme itse kukin melkeinpä mitä vain. Tarkastamme tv-lupia ovelta ovelle, toimimme alkoholivalvontaviranomaisina... järjettömiä ja turhia, jopa haitallisia tehtäviä on ollut lukuisia, on yhä. Tehtäviä hoitavat suorittavat ne yleensä hyvin ja asianmukaisella vakavuudella, koska se on oikein. Oikein tekeminen, toimiminen auktoriteettia miellyttävällä tavalla normaalia ihmisen toimintaa.

Natsitkin diggasivat toimia "Fuhreriä kohti"(saks. Dem Führer entgegen arbeiten). Meillä on samanlainen dogmi toimia "sosiaalidemokratiaa kohti", mutta ei mietitä sitä sen enempää tänään. Joukossa tyhmyys tiivistyy.

Hyi helvetti, Suomen armeija. Orjat joutuvat vielä kapojen kidutuksenkin kohteeksi vapaudenriiston lisäksi.

Pannaanpa arvomerkit tähän alle:

Kuva

Armeijasta saa uusia kasvattavia kokemuksia, kavereita, oppii olemaan erilaisten ihmisten kanssa, toimimaan paineen alaisena, kunnioittamaan esimiehiä, siisteyttä, järjestelmällisyyttä, noudattamaan aikatauluja, tappamaan vihollisia eikä ihmisiä...

mitähän niitä muita vielä oli.

Samat hienot opit löytyvät varmasti myös vankileiriltä.

Ja juuri tämän takia armeijan on oltava vapaaehtoinen. Joka vapaaehtoisesti haluaa kidutettavaksi, kidutettavaksi pääsköön.

Jos maasta ei löydy tarpeeksi vapaaehtoisia, joutaa järjestelmä laukkauttaa ja miettiä sellainen valtio tai maa, jota ihmiset ovat motivoituneet puolustamaan väkivalloin mutta ilman pakkoa.

Sanottaakoon lopuksi, että itse uskon Suomesta löytyvän vapaaehtoisia melkolailla saman verran mitä armeijan käyviä on nykyäänkin.

lisäys: nähtävästi tässä leppoisassa harjoituksessa, jossa pistettiin injektioruiskulla ja pidettiin esinettä peräaukolla, ei ollut mukana varusmiehiä. Sinänsähän vapaaehtoiset leikkijät ovat vapaita vaikka raiskaamaan toisiaan. Huvittavinta on, että tuen tätä lapasesta lähtenyttä toimintaa verorahoillani minäkin.

Ei kiitos. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti