maanantai 30. joulukuuta 2013

Vihreä aate ei toimi

Useimmat blogit toistavat itseään: niin tämäkin.

Pääteemani on ollut alusta asti Vihreän aatteen vastustaminen niin maalla, merellä, järvellä, lähipubissa kuin ilmassakin; liikenteen ja autoilun näkökulmasta. En ole ainoa vastustaja, enkä voimakkain, mutta montaa meitä ei äänessä ole. Moni kyllä puhuu paljon, etenkin vaalien alla ja välissä, mutta kun nappia painetaan ja päätöksiä tehdään, muuttuu ääni Vihreäksi ja hymyn takaa paljastuu petos. Väkivaltainen, ihmisvihainen petos.

Lienen kirjoittanut kymmeniä erilaisia huomioita Helsingin tuhosta, tai muuttamisesta "vihervision" mukaiseksi ekohelvetiksi, joka on käytännössä kuollut, muutaman kaupunkiaktivistin nukkumalähiö. Siellä on tilaa kyllä pyöräillä. Tilaa olisi nytkin mutta hiljaista on ollut fillarikaistoilla mitä olen viime viikkoina ohi ajellessa katsellut. Osaltaan kaistat tietenkin toimivat myös voitonmerkkeinä, joten siinä mielessä ne toimivat aika hyvin.

On vaikeaa ja itseasiassa täysin käsittämätöntä kuvitella miksi Helsinki, pienen Suomen ainoa kaupunkia muistuttava kylä, halutaan viedä kohti nukkumalähiötä, jossa liikkuu enää muutama virkamies ja cityhippi matkalla ekomyymälään.

Vihervisiossa on raideliikennettä ja kivijalkakauppoja, on urbanismia ja etnistä sykettä. Ylipäätään visiossa mainitaan sana "viher" eri yhteyksissä 54 kertaa.

No, raideliikenteelle ei siinä vaiheessa ole maksajia, koska käyttäjät eivät sitä maksa. Tappiolla se on pyörinyt jo vuosia ja suurin syy on se, että se on liian halpaa. Maksaa kai yhä vain muutaman kympin kuussa. Aikuisen ihmisen luulisi olevan kiinnostunut maksamaan liikkumisestaan moninkertaisen hinnan. Mutta hetkinen: senhän pitäisikin olla ilmaista. Kuten elämä Suomessa kuulemma joillekin on.

Kivijalkakaupoissa ei käy kukaan nytkään ja ne kuolevat koko ajan pois, eikä niistä saa mitään ja kaikki tavarat niihin tuodaan autolla. Tätähän vihreä ei käsitä, koska hyvin harva vihreä on ollut edes päivää vaikkapa jakeluautossa töissä. Minäpä olen,  nuorempana siivekkäänä. Silloin ymmärsin jotain kaupungista. Kaupunki toimii, jos on toimiakseen, kumipyörillä. Venetsia on poikkeus. Jos ette usko niin käykää katsomassa. Mutta se on poikkeus. Se vahvistaa säännön.

Urbanismia? Mitä se on? Kuulostaa viheraatteen pakkosyötöltä rangaistuksilla ja rajoitteilla.

Etnistä sykettä? Ei kiitos. Käy kalliiksi ja vie oman rahan ihmiset pois. Käykää oikeissa kaupungeissa maailmalla katsomassa sitä. Veikkaanpa, että himo siihen lakkaa aika nopeasti. Englannissa on siihen mukavia lähiöitä.

Itseasiassa menen niin pitkälle, että väitän, että Helsingin kantakaupunki autioituu (olisiko se sitä urbanisoitumista) jo nyt.

Vuosituhannen vaihteessa täällä oli pari kahvilaa, jotka olivat yöllä auki. Moni muistaa ehkä Yökyöpelin. Enää ei ole yhtään.

Oli useita 24h -bensa-asemia. Nyt taitaa olla enää vain Eltsun Neste sinnittelemässä.

Oli myös muutamia 24h -hampurilaispaikkoja. En ole varma onko tällä hetkellä enää yhtään aina auki olevaa paikkaa.

Mitä on tullut tilalle? Sikahintaisia asuntoja, betonihelvettiä kuten Jätkäsaari, virastoja nimeltä metku, ketku ja mitä niitä on muita. S-mafian pyörittämiä sieluttomia ruokapaikkoja ja kuppiloita, joissa voit mättää einestä naamariin ylihintaan ja saada ensi kuussa ylihinnan palautusta hieman takaisin.

Minne massat eli ne ihmiset, jotka tämän kaiken maksavat, ovat siirtyneet. Ulkopaikkakunnille ja automarketteihin. Vihreä ei tietenkään niistä tiedä, koska hän ei niissä käy. Eikö olisi parempi, että nämä autokolossit eivät olisi koskaan syntyneetkään vaan kantakaupungissa olisi mahdollisuus asioida omalla autolla kohtuuhintaan. Lapsikin tietää, että esimerkiksi Espoo ei ole kaupunki siinä mielessä kuin kaupunki käsitetään, mutta se on toinen tarina se. Jos ihmiset tulisivat asioimaan Helsinkiin silloin niitä "kivijalkakauppoja" jopa saattaisi olla. Nyt niitä ei ole eikä tule.

Te vihreät olette ajaneet tämän kylän suohon. Toki se on tapahtunut ihmisten suosiollisella tuella ja ennenkaikkea hiljaisella hyväksynnällä. Nyt on Kaarta ja Isoa Omenaa, Tammisto jo itsessään yksi kauppakeskus, ja monia muita autoilevien paikkoja: niissä ihmiset käyvät koska he itse ovat niin valinneet. Mikä näitä paikkoja yhdistää? Ne eivät ole Helsingissä paitsi Kaari, joka on autolla kätevästi saavutettavissa Kehä Ykkösen varrella. Itiksenkin kävijämäärät ovat laskussa, sen voitte lukea omasta lehdestänne. Sinne on varsin hankala mennä autolla, koska se on vanhentunut siitä maailmanajasta jolloin se rakennettiin. Ja samat kaupathan niissä kaikissa on, miksi mennä sinne kun muitakin on. Lisäksi etninen syke ei aidosti ole kovin houkutteleva asia.

Ei uskoisi, miten täynnä Iso Omena oli tänään puoliltapäivin. Isot ketjumarketit ja halpaa roskaa myyvät tusinaketjumyymälät juhlivat rahavirtoja ja samalla kantakaupungin pienyrittäjä miettii millä maksaa laskunsa ensi kuussa. Parkkihalli oli aivan täynnä. Sinä, Vihreä, olet tähän syypää, koska aatteesi on väkivaltaa ja ihmisvihaa. Vihaa sitä kohtaan mitä vapaus ja valinta, vaihtoehto ja oma raha ovat.

Et tietenkään näin ajattele, koska sinut on aivopesty tuohon vihan aatteeseen, jota sinä yrität väkivalloin muille pakottaa. Aatetta kannattamalla tunnustat uskosi yhteiseen Gaiaan ja saat ehkäpä asemaa ja statusta. Tai pääset Suuren Johtajan Oppipojaksi.

"Ruuhkamaksuilla" halutaan rankaista ihmisiä töissäkäynnistä. Vihreille kelpaa toisten raha aina ja kaikkialla.

Rahastusta on pysäköintimaksujen nostaminen. Minkäänlaista tilanpuutetta ei ole, minkä voi jokainen todeta ajelemalla lauantaisin puoliltapäivin ympäri Helsinkiä. Jos tilanpuutetta hetkittäin onkin arkisin, on se aivan normaalia kaupungin elämää. Talvinen pysäköintikaaos johtuu huonosti tehdyistä tai nykyisellään tekemättömistä lumitöistä. Poliittista priorisointia tämäkin. Hauska Lumikasa-kiihkoilu viime talvelta on hyvä pitää muistissa.

Kantakaupungin pysäköintitaksojen nostaminen on viesti autolla liikkuville; älkää tulko vihreälle keitaalle, vaan viekää rahanne muualle. Toimiva ja kaupunkia elävöittävä ratkaisu olisi pysäköintitaksojen poistaminen kokonaan ja pysäköinnin rajoittaminen ajalla. Kiekkoa käyttäen 2, 4, 8, 24 tuntia kerrallaan, alueesta riippuen. Ihmiset huomaisivat, että Helsinkiin tullakseen ei tarvitse olla upporikas vaan köyhät, kaikki, ovat tervetulleita asioimaan kaupoissa ja ravintoloissa illallakin.

Sisääntulomotareiden muuttaminen "bulevardeiksi" on jo itsessään vitsi mutta toimiva sellainen: autioittamisen tehokkaimpia keinoja. Mitään "ruuhkahuippuja" ei ole olemassakaan; ihmiset siellä vain töihin menevät. Tiedätte, Vihreät, tämän toki itsekin ja siksipä niitä niin sanottuja ruuhkia pitää rakennella bussikaistoilla, sekopäisillä liikennevalomäärillä kokoojakaduilla, valo-ohjauksilla... no kyllä te ne keinot tiedätte, kun ne jo käytössä ovat. Nykyiset kaistat riittäisivät vaikka miljoonaväestölle ottamalla muun värinen kuin vihreä järki käyttöön: bussikaistat pois, vähemmän liikennevaloja -  ottamalla käyttöön Amerikasta tutun luvan kääntyä punaisissa valoissa oikealle väistämisvelvollisena. Hidastetöyssyt pois kaupunkialueelta sekä pyöräkaistat pois kokonaan. Lääkkeitä on kyllä riittävästi.

Minulla on sinulle, Vihreä, vielä yksi asia kerrottavana: Minä en suostu aatteeseesi. Sinä voitat kyllä, tiedän sen ja sinäkin tiedät. Minulle jää käteen vain teidän usein tarjoamanne lääke: lähteminen pois.

Sen takia minulla onkin oma visioni vuodelle 2050. Sinä, Vihreä, et kuulu siihen.

Kuva

2 kommenttia:

  1. Hrrhrrr... Äijähän on ihan käpynä Virheisiin. Taksissa lueskelen nettiä kotimatkalla Kolmesta Kruunusta. Koita jaksaa, tsadilainen :)

    VastaaPoista
  2. Heh heh.... on hyvä jättää aikalaiskirjoitusksia joita tulevaisuuden historioistijat voivat tulkita ja ihmetellä.
    "eikö ne kaikki olleetkaan samaa mieltä".

    Vihreässä joukkohysteriassa joka nyt on valloilaan saattaa aidosti moni luulla, että kaikkihan näin ajattelevat ja muuta elämäntapaa ei olekaan.

    VastaaPoista