tiistai 9. huhtikuuta 2013

Helsingin tulevaisuus on vihreä, valitettavasti

Mitäpä tähän julistukseen lisäämään.

Vihreät onnistuivat saamaan kärkitavoitteensa mukaan Helsingin kaupungin strategiaan, joka määrittää kaupungin tulevaisuutta seuraavan neljän vuoden ajan.

- Helsingin tulevaisuus näyttää entistä vihreämmältä. Tärkeimmät läpi menneet tavoitteemme koskevat ilmastopolitiikan tiukentamista, johtamisjärjestelmän uudistamista entistä demokraattisemmaksi, joukkoliikenteen ja pyöräilyn osuuden kasvattamista sekä eriarvoistumisen ehkäisyä. Kaikki tavoitteet on sidottu toimenpiteisiin, joten kirjaukset eivät tule jäämään vain paperille, sanoo vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Emma Kari.

Kaupunki on nyt sitoutunut vähentämään hiilidioksidipäästöjään 30 prosentilla vuoteen 2020 mennessä ja tavoitetta tukemaan laaditaan tämän vuoden aikana selvitys toteuttamistavoista. Luonnon monimuotoisuutta lisätään perustamalla metsäinen suojeluverkosto yleiskaavan hyväksymisen yhteydessä.

Joukkoliikennettä edistämään perustetaan poikkihallinnollinen ratikkaprojekti ja liikennehankkeista priorisoidaan joukkoliikenteen, kävelyn tai pyöräilyn osuutta nostavia hankkeita. Eriarvoistumista ehkäistään parantamalla perhetyön ja neuvolatoiminnan yhteyttä sekä lisäämällä koulukuraattoreita ja psykologeja etenkin sosioekonomisesti haastaville alueille.

Vihreille tärkeä muutos koskee myös parkkinormin tarkastelua. Velvoite autopaikkojen rakentamiseen nostaa tällä hetkellä asuntojen hintaa kymmenillä tuhansilla euroilla ja paikoista maksavat myös autottomat perheet. Tavoitteena on nyt kohdentaa autopaikkojen kustannukset paremmin paikkojen käyttäjille.

Lisätietoja:
Emma Kari,  (puhelinnumero poistettu)

Kuva

Onnekseni sain työpaikan naapurikunnasta. Liityn siis omalta osaltani jaloilla äänestävien ja autolla ajavien joukkoon ja siirrän elämisen painopistettä yhä enemmän ihmismyönteisempiin ja vapaampiin kuntiin. Lieneekö se sitä white flightia mutta ainakin se on fight against the greeniä.

Helsinkiläisten asia se on Helsinki tuhota, niinhän se on. Kunhan työkuviot etenevät muutan todennäköisesti kokonaan pois Vihreän Utopian pääkaupungista, jossa kannetaan globaalia vastuuta ja fillaroidaan maailma paremmaksi.

2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon uudesta työpaikasta. Töötätään kun nähdään "aamuruuhkissa".

    VastaaPoista
  2. Kiitos, KT! Nyt pääsen testaamaan "ruuhkia" entistä laajemmin ihan livenä, kun pitää kunnasta toiseen matkata edestakaisin.

    Toki julkisillakin pääsee. ei tarvitse käyttää kuin kolmea eri laitetta ja matka-aika on kolminkertainen, silloin jos kaikki menee niinkuin reittiopas julistaa.

    Siinä kun yksikin vaihe kusee niin se on nelinkertainen helposti. Olkoon vaihtoehdot vaikka sitten vartti tai tunti. ei se päätös niin vaikea ole,
    kun ei nuo hiilijalanjäljet paljoa paina.

    VastaaPoista