Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 2 - Tuttu tunne

Sarjassamme aiemmin tapahtunutta: kyllästyin Jutan ja kavereidensa veroihin ja niiden jatkuviin korotuksiin sekä siihen, että joku maailmanpelastaja keksi säännön, että "tarkastamme henkilöllisyyden kaikilta, jotka vaikuttavat alle 30-vuotiailta". Vaikka itse olen jo tuon iän ylittänyt, tai oikeastaan sen takia, en alistu siihen, että minulta kysellään papereita ostaessani muutaman pullon bisseä lähikaupasta. On vielä mahdollista, että jonkun kassatyttelin mielestä "vaikutan alle 30-vuotiaalta", mikä on asia, jota kukaan ei kai kykene mitenkään määrittelemään. Tiedän tapauksen, jossa papereita on kysytty yli 40-vuotiaaltakin mieheltä. Suomi on merkillinen maa mitä kyttäämiseen ja holhoamiseen tulee.

Niinpä tein uutenavuotena päätöksen lopettaa alkoholin ostamisen vähittäismyymälöistä ja siirtää hankinnat ainoastaan anniskelupaikkoihin ja ostaa isommat määrät Tallinnasta.

Jutan kyseenalaiseksi ansioksi on mainittava, että alkoholinkulutukseni todella on vähentynyt. Painoakin on pudonnut jonkin verran.

Vähäinen alkoholinkäyttöni liittyy myös siihen, että krapulat tuntuisivat pahenevan vuosi vuodelta. Jos parikymppisenä jaksoi kipata aamuyöhän asti ja lähteä töihin parin tunnin yöunilla, niin enää sellainen ei onnistuisi. Nyt menee vähintään vuorokausi toipuessa, joskus kaksikin. Jutalta jää minun takiani nyt muutama veroeuro keräämättä, sillä muutenkaan alkoholi ei maistu enää samalla tavalla kuin nuorempana. Olen suoraan sanoen jo hieman kyllästynyt koko aineeseen. Joskus on kuitenkin mukava kumota jokunen tuoppi kaverin kanssa ja ihmetellä maailmaa, puhua autoista tai reissuista. Naisistakin on joskus puhetta.

Heikko olohan siitä tulee, mutta kyllä sen silloin tällöin kestää; tänäänkin.

Muuttolintujamme: Itä-Euroopan pääskyset

Luinpa pitkästä aikaa niin imelän ja suvaitsevaisuutta hehkuvan kirjoituksen, etten muista, koska viimeksi on vastaavaa tapahtunut. Tuotannosta vastaa minulle aiemmin tuntematon Yhteiset Lapsemme ry, joka oletettavasti on vain yksi lukuisista lähinnä verorahoitteisista järjestöistä.  Yleensähän nämä järjestöt ovat jostain syystä naisia täynnä.

Jokakesäinen järjestäytyneen rikollisuuden vitsaus, itäeuroopan pääskyset, on kohta taas täällä. Bisnestähän se kaikki on, niin suomalaisille osapuolille, joista kai eniten tienestipuolella on Helsingin Diakonialaitos, kuin monille muillekin toimijoille. Maksajina muun muassa Helsingin kaupunki, eli minä ja sadattuhannet muut, jotka joudumme kärsimään pääskysten aiheuttaman rikollisuuden ilmiöistä.

Hienointa tarinassa oli huomata, että pullonkerääjäpääskyt ovat onnistuneet "hankkimaan"  itselleen polkupyörät. Tieto huvittaa minua, sillä "hankinnan" sponsoreina on saattanut olla tahtomattaan myös tahoja, jotka pääskysiä tänne eniten odottavat. Itse kirjoituksen on laatinut Irma Marttinen. Nautinnollisia lukuhetkiä. Herkimmille nenäliinapaketti mukaan.



Ei näy vielä pääskysiä Merihaan yllä.

Tarina kevään merkeistä

Kevät tulee, tutkimusryhmät kokoontuvat, teorioita syntyy - suunnitellaan maksuja. Katupöly toimii mainiona keppihevosena kohti uutta maksua itsenäisesti liikkuville ihmisille. Eivät autoilijat kippaa tuhansia tonneja hiekkaa ja pieniä kiviä tuonne kaduille. Autolla ajavat eivät tarvitse sitä hiekoitushiekkaa. Se on siellä ihan muusta syystä. Ei siellä oikeasti mitään hiekkapölyä ole vaan nastarenkaat nostattavat tien pinnasta kaikkea karmeaa tavaraa viattomien luontokappaleiden keuhkoihin kiskottavaksi. Tämä on tutkittu juttu, se luki lehdessä.

Ottamatta varsinaisesti kantaa siihen kummat ovat paremmat talvirenkaat, nastat vai kitkat, täytyy todeta, että ratkaisut Helsingin kaupungilla ja sen vihreillä päättäjillä ovat aina samat: pannaan ne maksamaan. Parempi ratkaisu olisi kokeiluluontoinen nastarengaskielto koko maahan alkaen 2017 syksyllä ja asiallinen teidän kunnossapito kesät talvet. Ei kaiken tarvitse aina olla niin lopullista muutenkaan, eivät nämä asiat niin vaikeita ole. Lainaan Lexaa ja itseänikin: kyse on vain poliittisesta priorisoinnista.

Jos maksamalla maailma pelastuisi, niin kaipa tässä jo paratiisissa saisi tallustella sulassa sovussa luonnonvoimien ja ihmisten kanssa. Kaverini Karhu keittäisi meille pannukahvit kosken rannassa ja onkisimme yhdessä harjuksia, jotka grillaisimme ja söisimme nuotion äärellä. Suolaa ja voita laittaisin siihen pinnalle, tuore kalansaalis oikein vaatii sitä. Karhu muistaisi varoituksen: "suola ja rasva ovat sinulle, Tikka, vaaraksi. Sinulla on sitä kolesteronia niin paljon". Karhu on enemmän kansanmies ja hienot kaupunkilaisten termit menevät välillä miten sattuu.

Nauraisimme yhdessä ja nauttisimme joen antimista kera parin rantakiven kolossa viilentyneen oluttölkin, joiden avautuminen olisi kuitenkin se paras ellei ainoa viikon luontoääni hyttysparvia lukuunottamatta. "Joka tölkin äänen kuulee, kokee  hienon ensipuraisun", veistelisi Karhu muistellen lapsuutemme sankaria Vaeltavaa Aavetta. Soittaisimme Lexankin mukaan, vaikka ei se jaksaisi kuitenkaan fillaroida Helsingistä asti. Vai oliko se sittenkin niin, että nuotiotakaan ei enää saa polttaa ja siitä keskioluestakin tuli niin kallista, ettei sitä viitsi enää ostaa.

"Entä minne nämä loputtomat vanhat ja uudet veroluonteiset maksut menevät?", kysyisin minä Karhulta. Karhu empisi vastausta. Ei taida otso tietää. Hän laskisi oluttölkin kivelle sitä varovasti asetellen ja sen kaatumista peläten,  laittaisi sitten tekstarin Lexalle mutta hänkään tuskin tietäisi, vaikka on käynyt kouluja ja työskentelee merkittävän järjestön jonkinlaisena pääjehuna...

Itsehän olen ajanut ongelmitta ympäri Suomea sekä kitkoilla että nastoilla kaikissa talvikeleissä useina talvina. Muutamat viime talvet olen ajanut pelkästään kitkarenkailla.  Minkäänlaisia turvallisuuteen tai ajettavuuteen vaikuttavia  merkittäviä eroja en ole havainnut. Suurimmat erot mielestäni ovat siinä, että kitkat ovat maantienopeuksissa pehmeämmän tuntuiset, mikä tekee ajamisesta hieman huteraa. Kaupungissa ne ovat erittäin miellyttävät ja hiljaiset.

Nämä tuntemukset perustuvat täydellisen luotettaviin persdyno-mittauksiin, joita on tehty valvotuissa olosuhteissa ympäri valtakuntaa.  En keksi syytä rouhia tien pintaa metallitapeilla kuukaudesta toiseen näillä taajamanopeuksilla. Jos minä niillä pysyn hengissä niin pysyvätkin muutkin. Olen varma siitä. Taidoiltani olen Kankkusen Juhan ja Suomen surkeimman kuskin välimaastossa, niinkuin ovat kaikki muutkin. Ajoaikakin kitkarenkailla on oikeastaan syyskuusta vappuun ilman sen kummempaa tuskailua renkaiden vaihtoajasta. Ympärivuotisesti en niillä kuitenkaan itse ajaisi.  Nastat mokomat meluavat ja kuulostavat epämiellyttäviltä, mihin auttaa, jos laittaa autoksi jomman kumman suuren johtavan saksalaisvalmistajan premium-luokan kulkupelin. Jo vain loppuu rengasmelu.

Helsingin kaupungin tilaamiin tutkimuksiin en yksinkertaisesti enää luota. Hesarin artikkelissa mainitaan nimeltä tunnettu radiopsykologi Pekka Sauri, mikä kertoo aivan tarpeeksi siitä, millaisesta maksusta ja teoriasta tässä on kyse. Katujen ja teiden talvikunnossapito vaikuttaisi huonontuneet viime vuosina jatkuvasti, mikä on käsittääkseni Saurin itsensä vastuualuetta.

Sitäkin olen miettinyt, onko hiekoitushiekkaa todella kylvettävä lukemattomia kuorma-autolasteja kaduille ja pihoille joka talvi. Liukkaus on ikävä asia, mutta niin on liioittelu hiekoituksenkin kanssa. Entä onko tutkittu tai edes ajateltu, mitä tonnien painoiset bussit tekevät kaduille nykyisellä bussiliikennemäärällä. Tuskinpa on.

Kuvassa yksi lajinsa edustaja suoraan jostain yhdeksänkymmentäluvulta (vanhat rekisterikilvet poistuvat 2001 alkaen). Hienon sinisen savun saattelemana lähti tämä maailmanpelastusväline liikennevaloista, joku taisi olla jopa kyydissäkin tällä kertaa . Taustalla sattumalta Hanasaaren kivihiilivoimalaitos, mutta ei nyt mietitä sitä, koska se on Hyvää Energiaa, keskellä kaupunkia, se ei pilaa ilmaa. Sitä paitsi ne mustat vuoret siinä rannalla ovat ihan näyttäviä. Voi kuvitella ajavansa ulkomailla.



Suomessa on huonot tiet. Nastarenkaat jyrsivät tietä ja se näkyy ja tuntuu, vaikkei se ainoa syy ole tietenkään. Tiet ovat todella karkeita. Parhaiten sen huomaa ajamalla Ruotsin läpi ja ihmettelemällä miten hyväkuntoisia tiet siellä ovat.

Lisäksi suomalaiset autotkin ovat mitä ovat.  Kuvassa on yksi sellainen, melko tyypillinen suomi-auto. Uutena raskaasti verotettu, sittemmin kalliisti käytetty ja huollettu. Valtion kauneimpia lypsylehmiä ikäluokassa 20 ja vähän päällekin. Laatulihaa, sillä eurooppalaiset ikätoverinsa paalattiin jo toistakymmentä vuotta sitten. Tiedättehän Herra 47:n sanonnan ettei liian ronkeli kannata olla. "Ikähaarukkani on laaja, 20-30..... -40-50." Puhe taisi olla muusta kuin autoista nyt kun tarkemmin muistelen.

Samoin myös tuttu näky, urat, ovat mukana kuvassa.



Vielä on matkaa täydelliseen maailmaan. Varsinkin niillä, jotka sinne tahtovat niin kovasti, että muut on pakotettava mukaan.

-------------------------------------------------------------

T-paidalla tappeluun

Sattuipa nettiä selatessa löytymään hauska puskuritarra suoraan Amerikan ihmemaasta.

Epäilen vain, että autoni muotoiltaisiin yön hämärässä uuteen uskoon alle viikossa, jos kiinnittäisin tämän tarran takapuskuriin.



Tämä t-paita päällä puistoon ja suvaitsevaiset käynevät päälle alle kolmessa minuutissa.



En lähde kokeilemaan onneani. Vasemmistolaiset saattaisivat kokea nuo aggressiona, sillä heidän sumeassa logiikassaan kai jokainen eri mieltä oleva on heitä vastaan. Olen itse vanha nonaggressioperiaatteen kannattaja monilta osin. Jopa niin vanha, että vasta pitkälle aikuisiällä kuulin koko käsitteestä ensimmäisen kerran, vaikka sen perusperiaatteet tuntuivat oikeilta jo lapsuudesta saakka.

Vaikken vaatteillani julista mitään aatetta, olen kerran saanut palautetta eräästä  ostamastani t-paidasta. Paidassa luki erään eurooppalaisen valtion nimi. Tämän valtion naapurimaan pari kansalaista eivät asiasta pitäneet ollenkaan. He eivät olleet suvaitsevaisia. Tapauksessa selvittiin suullisella palautteella puolin ja toisin. Pienikin siinä tilanteessa ylimääräinen "avautuminen" olisi todennäköisesti johtanut full contact -tyyppiseen kulttuurivaihtoon.

Omasta puolestani jokainen saa pitää päällään mitä tahansa julistuksia tai olla niitä pitämättä. Olen aidosti suvaitsevainen ihminen.

Hiljaiseksi vetää

Helsingin Sanomat tietää kertoa, että Vihreät on suosituin puolue alle 25-vuotiaiden keskuudessa. Nuorisossa piti olla tulevaisuus. Onkin varmaan, mutta millainen? Haluavatko vihreät sitä lopulta itsekään? Onko se jotain niin ihanaa, että ihmiset täytyy pakottaa siihen?

Jostain ne tulivat laajempaan tietoisuuteen, muistaakseni 90-luvulla. Kun olin koulussa oli Kekkonen, Neuvostoliitto, opettajan mielestä jääkausi tulossa ja uskonnonopettaja sanoi, että taudit ja sairaudet johtuvat synneistä. Lapselle nuo olivat kaikki yhtä todellisia asioita. Sittemmin jossain vaiheessa kuoli Kekkonen, vähän sen jälkeen kyykkäsi Neukkula, jääkausi (ja väestöräjähdyskin) peruttiin.

Huomasin varsin nopeasti, että taudit ja sairaudet johtuvat ihan muista asioista kuin synneistä eikä mitään syntejä olekaan, minkä lopputuloksena erosin kirkosta, mikä oli yksi elämäni vapauttavimpia hetkiä. Ei tullut salamaa otsaan eikä Jeesusta ole näkynyt, vaikka jo 30 vuotta sitten revittiin "Jeesus tulee oletko valmis" -lappuja puhelintolpista irti. Osa minusta odottaa yhä, myönnän. Olisihan se näky. Taisivat valehdella koulussa useammastakin asiasta.

Sitten ne tulivat jostain ja alkoivat käydä taisteluaan milloin mitäkin vastaan mutta useimmiten lähes kaikkea vastaan yhtä aikaa. Luontoa piti suojella, mikä kyllä oikeastaan kaikille tapaamilleni ihmisille oli sitä ennenkin itsestäänselvyys. Aloittivat taistelunsa varmaan rasvasta ja suolasta, minkä seurauksena ruoasta tuli lähes mautonta. Tupakka kulki siinä mukana ja on nyttemmin jo lähes nujerrettu.

Sitten piti kierrättää, tuli biojätettä, lajittelua, sittemmin pakollista lajittelua. Valtava kuorma-auto hakee banaaninkuoret tuosta pihan perältä. Eko-sitä ja eko-tätä. Vesikin kuulemma loppuu. Sähköä piti säästää. Ydinvoimasta ne aina jaksavat pauhata. Ne ovat tulevien sukupolvien asialla siinäkin. Ihmisten, joita ei ole edes olemassa.  Alkoholia viedään takaisin Alkoon sitä vauhtia, että heikkopäistä hirvittää. Harmittaa, koska välillä janottaa, enkä tarvitse valtion apua siinä asiassa.

Avasivat rajatkin, mokomat. Mukavahan se on matkustella ja olenpa itsekin käynyt maailmalla. Varsin rauhallista ja hauskalla tavalla tunkkaistahan täällä olikin ennen monikulttuuria. Vaan ei ole enää, nyt värisee ja väpättää etnisesti. Luomua piti syödä. Kallistahan se on kuin mikä, joten en syö. Ruokakin oli loppumassa ihan kohta koko maailmasta. Varmaan tajusivat itsekin ettei se lopu, vaikka väestöräjähdys tavallaan tulikin, kun afrikkalaiset tuplasivat väkilukunsa noin 20 vuodessa; taitavat tuplata jatkossakin. Mahtuuhan tänne, tervetuloa.

Öljyhän niiltä loppuu joka toinen torstai. Ensi viikolla pumpataan viimeiset pisarat Äiti Maasta. Lihaa älä syö, eläinten ystävä. Liha on murha, kuulemma. Joskus luulin, että ei niitä niin tuo seksikään kiinnosta. Väärässä olin, ohjeet viherseksiin on olemassa jo vuodelta 2002. Porukan miehille lieneekin nakki varma, kun värisevin äänin saarnaa ylikansallisten yhtiöiden riistämistä luonnonvaroista  kesäleirillä. Kesäyössä on taikaa, tiedän. Suomessa vieläkin ekologisempaa jyskytellä kesäisin ulkona, kun valoja ei tarvitse polttaa. Energiansäästöä, nähkääs. Viidakossa kaikki on toisin, monesti paremmin, koska siellä on sitä "luontoa".

Seuraavaksi ne alkoivat pelastaa koko maapalloa. Kehitysyhteistyötä, kummilapsia, feissareita, jotka ahdistelee kaduilla, mitä kaikkea Maailmaa kylässä -  ja bongorumpu soi. Keksivät, että jos jostain saa valkoisen syntisen miehen kiinni, niin autolla ajamisesta.  Julkista liikennettä pitäisi suosia. Polkupyörällä ajamaan heti, koska kotona Damissakin ne ajavat.  Siihen ne ovat panostaneet kyllä.

Hiilijalanjälkikin minulla kuulemma on, vaikkei minulla ole hiiltä jalkapohjissa. Verotus toimii ja tappaa romuautoilla ajelevaa kansaa. Hiilidioksidi oli ovela veto. Erittäin ovela. En muista, koska se tuli, mutta nyt se on kaikkialla. Talvenkin peruivat, kiitos siitä. En ole talven ystävä. Lumi on muisto vain, jäähyväiset lumelle.  Eniten harmittaa, ettei sitä huomaa muusta kuin siitä ettei Helsingin lumisia katuja enää nähtävästi tarvitse aurata talvisin.

Ne lisääntyivät ja täyttivät maan monella tapaa. Sukupuolia ei enää ole, voit valita itse. Aina ne kuitenkin tietävät, mikä minulle on parasta. Niillä, jos kellä, on ratkaisut asioihin. Saat ne selville kysymättäkin, sillä ne kertovat kyllä.  Ne tietävät mitä minä tarvitsen ja varsinkin sen, mitä en tarvitse.

Mitähän ne vielä keksii. Se minua oikeastaan eniten tässä jännittää. Nyt niillä nimittäin on kannatusta.

----------------------------------------------------------

Muutunko vihreäksi

Yhdessä asiassa taidan olla vasemmistolainen, ellen peräti vihreä. Vasemmisto on tainnut aina olla kiihkeä asevelvollisuuden vastustaja. Asevelvollisuus on aina tuntunut itselleni Suomen suurimmalta epäkohdalta, oikeastaan niin kauan kuin muistan. Nyt Facebookiin on perustettu ryhmä nimeltä Kansalaisaloite asevelvollisuuden lakkauttamiseksi.

Hyvä aloite, vaikka en usko vain miehille, väärällä alueella Suomessa asuville kivesten kantajille ja erääseen uskontokuntaan kuulumattomille suunnatun "yleisen" asevelvollisuuden koskaan poistuvan Suomesta. Jokainen suomalainen on jossain määrin "sotavanki". Suomi käy talvista sotaansa yhä uudestaan ja uudestaan. Käytännössä jokainen mies joutuu yhä valitsemaan puolensa tässä asiassa. Itse olen sanonut itseni irti näistä ajatuskuvioista jo kauan aikaa sitten.  Nykyisellään kaikki mikä maanpuolustukseen jotenkin liittyy on minulle merkityksetöntä.  En siis ajattele asiaa. Ajoittain on kuitenkin hauska itsekin mietiskellä myös näitä kuvioita: "mitä tekisin nyt jos..."

Aiheesta on varsin nokkelasti sanaillut ainakin Vihreä Otto Lehto blogissaan. Lisäksi Kansalaisaloitteen Facebook-sivuilta voidaan lukea: "Tällä hetkellä aloitteen suunnittelussa on ollut mukana edustajia Vihreästä miesliikkeestä, Vihreistä nuorista, Loviisan rauhanforumista, Sadankomiteasta, Aseistakieltäytyjäliitosta, Miesten tasa-arvo ry:stä, Vasemmistonuorista, Edistyspuolueesta ja Avoimesta Ministeriöstä".

Tässähän tuntee itsensä jo suorastaan vihervasemmistolaiseksi, kun kerrankin on tuon joukon kanssa jotain yhteistä. Edistyspuolue ei taida olla varsinaisesti vasemmalla ja Avoimesta Ministeriöstä en ole koskaan kuullutkaan.

En ole aseistakieltäytyjä tai pasifisti sinänsä. Väkivalta on joskus hyvä keino ratkaista ongelmia, ampuma-aseillekin on paikkansa, Suomen aselait ovat liian tiukkia ja ampuminen on välillä hauskaakin. Pakottamalla vain hyvin harvoin saa kovin motivoitunutta joukkoa kasaan, enkä usko itse enää määrän korvaavan laatua sotimisessakaan. Jätän asian niille, jotka siitä ovat kiinnostuneet.  Asia on minulle henkilökohtaisesti todellakin yhdentekevä.  Tuskinpa tässä siis  kuitenkaan tarvitsee liittyä Vihreään miesliikkeeseen.

Ja kun nykyään tuntuisi olevan muotia, että sukupuolikin on vain oma kokemus, tulkinnanvarainen asia ja voi ehkä muuttua iän myötä niin kuka on enää asevelvollinen, jos miehen perinteiset tuntomerkit ovat menettäneet merkityksensä.

Jos kutsuntapäivänä olisin ilmoittanut kokevani itseni teinitytöksi olisin säästynyt monilta ongelmilta ja säästänyt vuoden elämästäni. Nykykatsannolla siihen ei olisi kenelläkään mitään sanomista.  Niin se maailma muuttuu.

Trikookiitäjä

Kevään heittäessä talven niskalenkillä muistojen osastolle alkavat muuttavien lajien laumat saapua myös Suomeen. Yksi näistä lajeista on trikookiitäjä (Spandexia rapidae).

Koko ja ulkonäkö

Lajin tuntomerkkihin kuuluvat kireät trikoot, jotka pullottavat haaroista. Perustuntomerkkeihin on luettava myös taisteluhanskat, virtaviivainen kypärä sekä erityisen värikkäät ajopaidat. Uroksia näkyy enemmän kuin naaraita. Kooltaan kiitäjä on usein hoikka ja melko lihaksikas. Naaraista on hyvin vähän havaintoja.

Elinympäristö ja elintavat

Laji pesii runsaslukuisimpana Etelä-Suomessa mutta onpa rohkeimpia yksilöitä tavattu aina pohjoista Suomea myöten.

Trikookiitäjän tunnistaa yleensä keskivertoa arvokkaammasta kulkupelistä, jonka hinta voi nousta tuhansiin euroihin. On esitetty teorioita, joiden mukaan kulkupelin arvo korreloi ajonopeuden ja ennakoivan ajotavan kanssa niitä vähentäen.

Luonne

Erikoistapauksen suhteessa muihin muuttaviin lajeihin trikookiitäjästä tekee sen erikoinen luonne. Tiellä tavattaessa ja suorituksen keskeytyessä kiitäjä on usein vihainen, joskus jopa aggressiivisuuteen asti. Tämä ei koske kuitenkaan jokaista lajin yksilöä. Usein aggressiivisuus ilmenee suusanallisena palautteena lajityypille kilpahenkisen suorituksen katketessa muiden tielläliikkujien läsnäoloon. Jotkut lajin edustajat käyttävät värikkäitä ajolaseja, joiden epäillään helpottavan metsästystä saaliin suojavärien tehon laskiessa lasien läpi katsottaessa.

Talvehtiminen

Trikookiitäjä ei talvehdi Suomessa. On kuitenkin raportoitu tapauksia, joissa yksittäiset lajin edustajat ovat metsästäneet talviasuihin pukeutuneena muita tielläliikkujia. Talvisin lajin aikuiset yksilöt ovat toistuvasti ajaneet jalkakäytävillä etenkin pääkaupunkiseudulla, usein huomattavan suurin ajonopeuksin. Erikoisvarusteena on raportuitu akkukäyttöisiä LED-ajovaloja, joiden kiilat pyyhkivät maastoa talven pimeydessä saalista etsien. Talvella metsästyksen keskeytyessä lajin urokset saattavat olla vaarallisia ympäristölle.

Lajin tulevaisuus

On ennustettu, että kiitäjien määrä Euroopassa on pienoisessa nousussa tällä vuosikymmenellä.