perjantai 26. kesäkuuta 2015

Uutiset


Päivän uutiset vahvistavat ajatustani laittoman ampuma-aseen hankkimisesta. Laillisesti homma on tehty käytännössä mahdottomaksi. Ampumaseuran vuosikausien jäsenyys ja todistelu eri tahoille ei kiinnosta.

Nyt tuntuu lähinnä typerältä, etten aiemmin älynnyt reagoida tähän. Pistoolin olisi saanut ilmoituksella. Eipä tuntunut siltä, että sellaista tarvitsee ikinä eikä tarkkuusammunta kiinnosta paskan vertaa; toki harjoitella pitää. Selvähän se.

Elossa pysyminen ja läheisten hyvinvointi muhamettilaisten keskellä sen sijaan kiinnostaa.

Vapailla miehillä on aseita. Olo ei ole kovin vapaa ja nyt se on lähinnä pelokas. Kyllä minua tuo rauhanuskonto islam pelottaa vaikka todennäköisyys pääni irtileikkaamiseen on melko pieni.

Vaikea tätä touhua on ymmärtää.

5 kommenttia:

  1. Samantapaista on käynyt itselläkin mielessä. Toisaalta, voisihan rata-ampuminenkin olla ihan mukavaa. Ei nuoruusiän jälkeen ole tullut harrastettua, nuorten sarjoissa tulin jopa käyneeksi parissa pikkukisassa.

    VastaaPoista
  2. kiitos kommentista. voishan se olla että ammunnasta innostuu. tylsää touhua se on mutta rentouttavaa. erikoisinta tässä on, että vuosi vuodelta yhä vähemmän jaksaa välittää mitkä ne säännöt on... on tavallaan järki ja sitten kyöstien päätökset jotka on järjettömiä monilta osin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rata-ampuminen on Zenin kaltaista mietiskelyä. Keskityt hengittämiseen ja rentoon vakaaseen asentoon. Ampuminen itse on siinä lähes sivuseikka.

      Poista
  3. Jos asetta ei saa laillisesti niin sen saa aina laittomasti. Rosvokoplat hankkivat aseensa joka tapauksessa, vaikka se olisi miten laitonta ja hankinta miten vaikeaa tahansa. Ne rosvokoplat hyötyy eniten siitä että laillisen aseen hankinta vaikeutetaan. Laittomien aseiden kauppa on hyvä bisnes ja noin se vaan paranee.

    Jos ei saa tuliasetta niin voisiko sitä vuolla puukolla itselleen jousipyssyn tai jalkajousen?

    VastaaPoista
  4. Tai sitten tekee itse. P.A.Luty vainaa teki parikin hyvää kirjaa aiheesta. Ja löytyyhän nuo nykyäänkin jo netistä.

    VastaaPoista