torstai 11. kesäkuuta 2015

Ne vievät meiltä maalitkin kentiltä, kyöstit nimittäin

Olin jo vakaasti siinä uskossa, että virkakyöstien viikkokausia kestävät kesälomat ovat päässet alkuun. Olin kai väärässä. Aikaa on jäänyt muun muassa kieltää jalkapallomaalit - vaarallisina. Kuinkas muuten. Niinpä niitä katosi kaikkien ihmetykseksi Lahdesta kymmenittäin. "Kyösti suojelee Sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä Ei ole sellaista asiaa, johon kyöstin kylmä käsi ei yltäisi.", jos vanhan laulun sanojen muokkaus sallitaan. 

Sähkötupakkakin saa osansa ja tulossa on rajoituksia. No pahaltahan se haisee, kun sitä joku baarissa vieressä vetelee, mutta ehkä tässäkin kielto on liikaa. Sivistynyt ihminen ei myrkytä muita hajullaan.

Virkakyöstien läpitunkeva korruptio rehottaa kaikkialla ja välillä näemme siitä pieniä murusia, joiden tarkoitus, ehkä tahallinenkin, on kertoa, että kaikki on itseasiassa todella hyvin eikä mitään korruptiota ole olemassakaan. Että "katsokaa vaikka tutkimuksia jos ette muuten usko".

Helsingin kaupungin rakennusvirasto on katsonut cosa nostramaisesti omien porukoiden pysäköintimaksujen maksamatta jättämistä läpi sormien. Ymmärrettävää, mutta silkkaa rappiota a la reaalisosialismi. Samanlaisia "kirjoittamattomia" sääntöjä lienee virastot puolillaan, joista pahimmaksi veikkaan itse asiassa poliisia, ihan vaan fiilikseen perustuen. Saa siinä Poliisit -tyyppisiä kiiltokuvasarjoja jonkin verran pyörittää ennen kuin unohtuu, että pahimmat huumepomot ovat siellä päällystön kahvihuoneessa ja lonkerot ulottunevat ties minne. Ristus, mitä touhua!

Kiitos kaikille kommentoijille viime päivien kommenteista. Tilanne on masentava mutta yritetään sinnitellä.

Virkakyösti, painu lomille jo, ja päästä meidät pahasta. Sinun tää valtakunta on. Nyt ja ainakin siihen asti, kunnes rahat loppuvat, eikä velkaakaan enää saa mistään.

Sitten koittaa uusi aika.

1 kommentti:

  1. "No pahaltahan se haisee, kun sitä joku baarissa vieressä vetelee, mutta ehkä tässäkin kielto on liikaa. Sivistynyt ihminen ei myrkytä muita hajullaan."

    Jos kaikki olisivat sivistyneitä ihmisiä, mitään lakeja ei tarvittaisi, koska kaikki ottaisivat toisensa huomioon automaattisesti.

    Minä diktaattorina ratkaisisin asian antamalla baarien itsensä päättää miten palvelevat asiakkaitaan. Viime kädessä siis asiakkaat eli toiminnan rahoitttajat ratkaisisivat millä ehdoilla mitäkin hommaa ptiää pitää yllä. Vapaaehtoispohjalta siis.

    Mutta koska en vielä ole diktaattori niin tyydyn nauttimaan virastoja ja veroja kumartelemattoman Schneider Weisse TAP kutosen.

    VastaaPoista