sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Taistelussa vapautta vastaan

Reilu vuosi sitten kirjoittelin tullikyöstien taistelusta Hiace-miestä ja vapautta vastaan (Kyöstin siunaus 2.6.2014) . Piti ihan tarkistaa, onko teksti tosiaan minun kirjoittamani. Tai siis onhan se, mutta linkkien takaa avautuvat jutut olivat ihan käsittämättömiä ja sitä ne ovat vieläkin. Lukekaa itse ja ihmetelkää.

Iltalehti kertoi männäviikolla suomalaisesta nettiviinakauppiaasta, joka myy Virosta viinaa suomalaisille. Tullia vituttaa tämä mies. Suomen päässä satamassa on autoja ratsattu ja kokonaisia lavoja viinaa on kyöstien jäljiltä kadonnut. Lisäksi kyöstit soittelevat kauppiaalle "epämääräisiä puheluja". Yksikään virkakyösti ei tietenkään suostu kommentoimaan tätäkään "yksittäistapausta".

Katsoin joskus Itä-Saksasta kertovan upean elokuvan Muiden Elämä. Se sijoittuu 1980-luvulle ja kertoo virkakyöstistä, joka muun muassa salakuuntelee työkseen muita, aatteelle mahdollisesti vaarallisia ihmisiä. Virkakyösti, tai virkagünther (saks. der Amtgünther ?), hoitaa hommansa antaumuksella, kuten kyöstin kuuluukin; liikoja tunteilematta.

Ihmisen omituinen piirre kadottaa kaikki luontainen moraalinsa ja järkensä työn, annetun tehtävän, tai jonkin auktoriteetin edessä ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua. Juuri nämä samat ihmiset, eli me, pystyttävät hirmuhallinnot ja keskitysleirit, vetävät liipaisimesta hiekkakuopan reunalla... silmää räpäyttämättä ja yöunia menettämättä. He uskovat ja tietävät toimivansa oikein. 

Tullikyöstin ajatusmaailma on oletettavasti samanlainen. Valtionlaitoksen sisällä oleva eetos todennäköisesti suosii sekin tietynlaiseen, vapauden vastaiseen joukkopsykoosiin, minkä turvin haalariasuiset sinipellet pilottilaseineen päivystävät satamissa minkä punttireeniltä ehtivät, osa ehkä housut kosteina, päivästä toiseen. He todella tekevät työtä, jolla on tarkoitus; ihmisten viinaostosten kyttääminen.

Edes 20 vuotta näennäisen vapaata EU-jäsenyyttä ei saa kyöstien aatetta rapisemaan. Holhous, kyttäys, kyykyttäminen sekä ryöstöverotus kiihottavat virastoissa ja laitoksissa vuodesta toiseen yhä sankempia joukkoja, kunnes lopullinen päämäärä - Totaalinen Kontrolli - taas kerran on saavutettu ihmiskunnan historiassa, tällä kertaa Suomessa.

Iltalehti päättää uutisensa hyytäviin sanoihin, joiden äärellä hallintoalamainen voi vain peljäten avata valtion verottaman viinapullonsa ja rukoilla jumalilta ja metsän hengiltä apua taistelussa valinnanvapauden puolesta.

"tulli on ottamassa käyttöön uusia konsteja taistelussaan nettiviinakauppaa vastaan ja se tiedottaa niistä lähipäivinä."

Yks asia, jota en ole koskaan oikein tajunnut on, miksi tullikyösteillä näkee usein ampuma-aseita. Oikeastaan heräsin tähän ajatukseen vasta tämän uutisen myötä aikoinaan. Kyöstit pysäyttelevät autoja aseet käsissä ja todella myös ampuvat ihmisiä. Ja mikäpä laukaus se sellainen on, keskellä kaupunkia, joka ei aiheuta vaaraa sivullisille.  Ehkä se on laukaus tuontiviinan takia? .


3 kommenttia:

  1. Kyllä tuo tullikyöstien tapa turmella viinalasteja kertoo jonkinasteisesta turhautumisesta. "Totaalinen kontrolli" ei toteudu, koska kyöstillä ei ole laillista oikeutta puuttua yksityisen ihmisen tilaamaan ja maksamaan lähetykseen. Tällöin peliin astuu "kiusaajakyösti", joka kyykyttää kansalaista, koska kyösti nauttii siitä.

    Tullin kyöstien "epäviralliset" puhelut Tallinnassa asustelevalle viinakauppiaalle kertovat myös turhautumisesta. Jos oikeutta kyykyttää ei ole, jäljelle jää kiusanteko.

    Kyöstiä motivoi pyhä veroraha. Kaikki raha on valtion rahaa ja kyöstin pyhä tehtävä on huolehtia, että kaikki raha myös tulee valtiolle.

    VastaaPoista
  2. Laitetaan tässä vielä linkki vanhaan juttuun, jossa on kuva tulliylitarkastaja Seppo Raitolahdesta.

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/82280-tulliylitarkastaja-traagisiakin-tapauksia-satamassa-en-muista-olleeni-sellaisissa

    Jutusta käy hyvin ilmi kyttäyksen totaalinen luonne. Siellä on veronmaksajan palkkalistoilla tyyppejä, jotka laskevat häävieraiden määrää ja päättelevät sen jälkeen veroseuraamuksia jälkikäteen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Vasarahammer!

    Tämä on traagista, siinä seppokyösti on oikeassa. on traagista ja surullisen väkivaltaista kyöstivaltaa ja kyykyttämistä, että asioita arvotaan kyöstin omiin kokemuksiin ja mielipiteisiin perustuen. ei vittujakaan kiinnosta millaisissa häissä kyöstiseppo on ollut. mutta niin se vain vaikuttaa siihen miten ihmisiä kyykytetään. kyykytetään tosiaan kun muutakaan kiusaa ei oikein voida tehdä.

    ja hyvä jumala ja Zeus! me elätämme nuo ihmiset!

    Ei tätä kestä selvinpäin enää.

    VastaaPoista