keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Fascismin kauneimmat kukkaset tulevat Vihreiltä

Elämämme pohjoismaisessa reaalisosialismissa tarjoaa hetkittäin mielenkiintoisia aivoituksia luettavaksi vaikkapa lehdistä.

Tällä kertaa Taloussanomat kertoo Suomen Yrittäjänaisten ja vihreiden nevöhööd-kansanedustaja Heli Järvisen ajatuksesta maksattaa joidenkin lapset.... kaikilla muilla.

Tästä se lähtee:

"Puolustusvoimat maksetaan yhdessä, miksei vauvat. "
Suomen Yrittäjänaisten näkökulmasta pahin tasa-arvo-ongelma suomalaisessa työelämässä on vanhemmuuden kustannusten kertyminen äidin työantajalle. Yrittäjänaisten mukaan lapsi maksaa työnantajalle keskimäärin 17 000 euroa.

– Se tulppaa nuorten naisten pääsyn etenkin vakituisiin töihin, palkkaeuron ja uran kehityksen ja siten myös eläke-euron kehityksen, Yrittäjänaisten toimitusjohtaja ja vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen sanoo.

Ruotsissa asia on korjattu vuosikausia sitten, Järvinen muistuttaa. Siellä kustannukset tasataan kaikkien tuloveron maksajien kesken.

Pohjoismaisessa sivistysvaltiossa kaikki, mistä hyödytään yhteisesti, myös maksetaan yhteisesti. Miksei sitten tulevista eläkkeenmaksajista syntyvät kustannukset, Järvinen ihmettelee.– Jostain kumman syystä vanhemmuuden kustannukset on saareke, joka on jäänyt omaksi kivikautiseksi ratkaisukseen.

Niin, siinäpä Helillä miettimistä. Miksipä ei tasattaisi kurjuutta kaikkien kesken tasan ja vietäisi ihmisiltä sitä vähää vastuuta omasta elämästä, mitä vielä on jäljellä joidenkin jääräpäiden päissä kaikesta vihermädätyksestä huolimatta. On niin kuin aidosti yhteiset asiat ja sitten on omat asiat - kuten lapset ja niiden hankinta ja kustantaminen. Älä, Heli, pakota minua maksamaan muiden panohommien seurauksia.

Kaipuu kommunismiin ja kaikenlaiseen sosialismiin sen irvokkaimmissakin muodossaan on suomalaisten ihmisten normaali mielentila. Jostain kumman syystä minusta tuntuu, että kivikaudellakin oli jengillä enemmän järkeä päässä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti