maanantai 23. maaliskuuta 2015

Fiksut kyöstit

Helsingin Totuudelliset Sanomat julkaisi hauskan uutisen, jossa taloustieteen professori Bengt Holmström toteaa, että suomalaiset virkakyöstit ovat liian fiksuja - nimittäin: hullu töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä.

Holmström toteaa kyösteistä:

"Täällä ei törmää tyhmään virkamieheen – haluttomaan ja laiskaan, mutta ei tyhmään"

Niin. Ihmisessä on hieman vikaa, jos tavoitteena on notkua julkisen sektorin hommissa arjesta ja tosielämästä vieraantuneena muiden elättämänä. Holmströmin mielestä kyöstiksi hakeudutaan, koska kyöstinä pääsee helpommalla.  Ei työ niin ahdista, lomat ovat pitkiä ja stressi ei liikoja paina uusia holhousmuotoja kehitellessä lomapulla suussa. Jos liksa ei miellytä, soitto poliitikolle ja se säätää sitä pätäkkää lisää verottamalla mitä vielä verotettavaa on - eli eipä enää paljon mitään, jos hengitysilmaa ei lasketa mukaan.

Normaali, ei-sosiaalidemokraattinen ihminen pyrkii luonnostaan eteenpäin omin avuin eikä muiden kustannuksella. Minusta tämä on ihmisen kauneimpia ominaisuuksia. "Mitä annettavaa minulla on muille"eikä "miten voisin ryöstää muilta heidän omansa"

Katson harvoin televisiota, mutta eilen sattumalta näin Björn Wahlroosin Arto Nybergin ohjelmassa. Täytyy sanoa, että Wahlroos puhui taitavasti ja asiaa. "Taloudessa merkitystä on vain hinnalla". Suomessahan tätä ei ole vielä tajuttu vaan veroja ja veroluonteisia maksuja nostetaan, jolloin köyhät demarit (siis suomalaiset) vihreitä myöten tekevät omat ratkaisunsa (sitä itse tajuamatta!) ja perustavat rinnakkaistalouden erilaisen "kierrätyksen" (Mies esineenä. 7.2.2015) ja "avunvaihdon" (Vuokralle, mun kotona. 18.7.2014) merkeissä Facebookissa tai muualla. Suomalaisten typeryyttä voi tavallaan vain ihailla. Omaa oksaansa sahaava porukka valittaa, koska sahan hampaat ovat liian tylsiä ja ryöstämällä muilta ne saisi oikein teräviksi ja kauniiksi.

Wahlroos toteaa, että palveluissa olisi työtä tarjolla .Juuri näin on asia ja monessa muussa maassa se on jo tajuttu. Täällä "lääkäripariskunta ei voi ostaa palvelua vaan käyttää kesälomansa maalaamalla kesämökkiään", kuten Wahlroos asian ilmaisee. Toisen esimerkin saa kaltaisestani työmiehestä, jolta taksimatka lentokentälle (20km) vie lähes päivän nettopalkan. Kaverini heittää kentälle maksutta ja minä heitän sitten kaverin kentälle omalla vuorollani. Taksimafia, jossa jokaisella "yrityksellä" on sama hinta eritasoiselle, asiakkaalle arvottavalle tuotteelle, on kyllä ihan jotain omaa luokkaansa, mutta siitä ei sen enempää.

Kertakaikkiaan hienoa puhetta talousmieheltä. Kannattaa katsoa. Puhetta on myös köyhistä, työstä, perustulosta ja monesta muusta. Ja siitä suurimmasta kateuden aiheuttajasta; rahasta ja sen merkityksestä. Ja rahakos se sosialistia sapettaa! Vie yöunet, kuten entiseltä juoksijalta.

2 kommenttia:

  1. "Ihmisessä on hieman vikaa, jos tavoitteena on notkua julkisen sektorin hommissa arjesta ja tosielämästä vieraantuneena muiden elättämänä."

    Enpä tiedä. Kun nykymenoa katsoo, niin ehkäpä kyöstinä olo onkin fiksuinta. Tämä korruptoitunut holhousyhteiskunta ei välttämättä tule kaatumaan vielä vuosikymmeniin, mutta jokainen kyösti omalla olemassaolollaan kuitenkin nopeuttaa sitä. Jos kyöstejä saataisiin lyhyessä ajassa lisää ja paljon, niin nykyinen itsetuhoinen systeemi kaatuisi nopeammin, jolloin voitaisiin aloittaa puhtaalta pöydältä kivuttomammin.

    Jos pitäisin tietokoneen ääressä sisäilmassa istuskelemisesta, niin voisin hyvin hakeutua kyöstiksi. Jos hölmöt maksavat turhasta työstä, niin kyllä minä voin ottaa sen rahan vastaan. Pidin jokunen vuosi sitten siitä, miten Björn Wahlroos haki kaikkia tukia mitä vain sai ja kansa pillastui että miten noin rikas häiskä kehtaa. Mutta mihinkään ongelmaan ei voida puuttua ennen kuin se on tehty näkyväksi.

    VastaaPoista
  2. Lippo, nopein tapa romahduttaa tämä systeemi on täydellinen perikato, konkurssi. Kun rahat loppuu, loppuu demarihörhöilykin.

    Wahlroos on kova jätkä. tekis mieli ostaa kaikki sen kirjat. yhtään en ole lukenut.

    VastaaPoista