sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Mielenkiintoinen paperi

Liikenteestä kiinnostuneille, myös Vihreämmille meistä, lienee kiinnosta uutinen Iltasanomissa mainittu Kestävä ja Edistyksellinen liikenne.

Kun uutisessa mainitaan "taloudellinen ohjauskeino", on selvää, ettei yhä enemmältä maksamiselta voida välttyä.

Muita avainsanoja Edistykseen ovat muun muassa ilmastopoliittinen ohjelma, vihren kasvun mahdollisuudet sekä älykkäät palvelut.

Eikös kuulostakin herttaisen vihreältä, kuin puoluetoimiston aamukahvipöydässä ideoidulta ohjelmalta.

Lisäksi kerrotaan että

Yksittäisiä konsteja tuoreissa papereissa ovat autokannan nopea uusiminen, vähäpäästöisten ajoneuvoteknologioiden suosiminen sekä biopolttoaineiden ja muiden vaihtoehtoisten käyttövoimien käytön lisääminen. Keinovalikoimaan kuuluvat myös "liikenneväylien kestävä suunnittelu ja ylläpito".

 

Mikä nyt on lopulta vain sanahelinää. Kaikki konstit olisivat korvattavissa yhdelä ainoalla keinolla: alentamalla riistoverotusta joka autoiluun ja liikenteeseen nykyään kohdistuu.

Mutta kun se ei tuottaisi virkamiehelle rahaa.

 

4 kommenttia:

  1. Vaihtotase tykkää kyttyrää kun uusitaan autokantaa. Ja mistä ne kuvittelee että kuiviin veritetut kotitaloudet nostaa lisävelkaa näillä talousnäkymillä?

    On ne zwiddu kyllä yksinkertaisia...

    VastaaPoista
  2. Valtiohan voisi käynnistää autotehtaan kansanauton valmistamiseksi. Vihreät päättäväisivät mitä auto saa kuluttaa ja mitä siinä saa olla. Väri olisi tietenkin tumman vihreä.
    Tehdas jonnekin hevonkuuseen, sinne muutama tuhat työntekijää.... Autojen tuonti lopetettava heti.

    VastaaPoista