torstai 31. joulukuuta 2015

Uusi vuosi, uudet verot

Vasurille koittaa uusi vuosi. Se on hyvää aikaa kehitellä uusia veroja ja maksuja. Pääkanisterin virkaa touhottava Saatanan-Sipilä lupaileekin jo perivasurimaiseen tapaan veronkorotuksia ja "lisäsäästöjä". "Lisäsäästö" on vasemmisto-horinaa ja tarkoittaa erilaisten maksujen ja verojen korotuksia perinteisten veronkorotusten lisäksi. Veroista valittaminen muuttuu maksulliseksi, samoin avioerot. Mitä moninaisemmat kohteet joutuvat maksulliseksi tai niiden maksuja korotetaan: pysäköintimaksusta valittaminen... terveyskeskusmaksut.

Tarkoitus on panna kansa kuopan reunalle. Kuopan täytteeksi haetaan siis sinua ja minua. Meitä tavallisia ihmisiä. Vasemmistolaisten oma itku siitä, miten oikeutta saavat vain "rikkaat", on kohta lähempänä totuutta kuin arvata saattaa. Tämän kaiken sinulle, maksajalle, tarjoilee vasuri itse. Samoin kuin julkisen tilan käyttö voi pysäköintimaksujen muodossa riippua varallisuudesta, riippuu näköjään kohta moni muukin siitä paljonko massia olet onnistunut keräämään.


Tarkoitus on, ettei kenellekään ole mitään. Tuosta joukosta pois on luettava virkakyöstieliitti ja puoluetoverit. Kaksi ryhmää, jotka käytännössä ovat yksi iso hyvin sekava elättijoukko. Kaiken maksamisesi tarkoitus on tuon ryhmittymän porsastelun rahoittaminen vuosisadasta toiseen. Nythän se ei ihan vielä meidän kotimaisten maksajien rahoilla onnistu, koska "syöttövelkaa" porsaskunnalle on kymmenisen miljardia euroa. Rahaa hankitaankin velaksi, koska se on vielä mahdollista. Toivottavasti yhä useampi keksii keinoja luistella kyöstittämisen rahoittamisesta omalla kohdallaan. Tässäkin blogissa niitä keinoja on kerrottu useaan otteeseen, joten kannattaa tutustua myös vanhempiin teksteihini.

Jos nyt jotain "hyvää"/hyvää vielä löytyy, niin se on moottoriavusteisten fihadisti-mankelien joutuminen maksupuolelle. On sinänsä moraalitonta toivoa muillekin samaa paskaa, mitä itse joutuu niskaansa ottamaan autoon liittyvien verojen ja maksujen muodossa, mutta tässä tapauksessa homma toimii juuri kuten pitääkin. Fihadistien on oltava samalla viivalla maksajien joukossa. Se, jos jokin, on sitä vasemmiston huutamaa tasa-arvoa. Olen aiheesta visioinut aikoja sitten jutussa Polkupyörävero (24.3.2013)

Helsinginkadun tuhonnut porukka pääsee nyt edes teoriassa itsekin maksupuolelle. Harmi vain, että pahin sabotaasijengi on niin köyhää, että siellä tuskin sähkömoottorifillareilla ajellaan.

Kaikille paitsi vasemmistovihreille toivon parempaa vuotta 2016.

1 kommentti:

  1. Minulla on kyllä semmoinen käsitys, että nämä innokkaimmat polkuyöräilijät pistävät niihin kulkineisiinsa niin paljon rahaa, että meikäläinen ostaa sillä rahalla jo auton tai moottoripyörän...

    Vanhan, entisöidyn "Pappa-Tunturin" hinnalla on jo pidemman äikaa saanut aika hyvän käytetyn auton tai moottoripyörän.

    VastaaPoista