keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 24: Kesä 2015

Kestosarjamme Alkoholiverokapinallisen elämää palaa taas pitkän tauon jälkeen.

Kulunut vuosi on ollut suhteellisen kuiva. Sairastuttani krooniseen sairauteen parisen vuotta sitten, on aika kulunut kuin huomaamatta. Viime vuonna kupitin näin jälkikäteen ajatellen kohtalaisen maltillisesti. Alkuvuosi oli selkeästi kosteampi. Olo alkoi parantua syksystä kun vaihdoin työpaikkaa ja aloin joten kuten olla sinut sairauteni kanssa.

Syystä tai toisesta tänä kesänä on juoma maittanut. Ei se nyt ole työtä haitannut tai mitään muutakaan, joten kyse on omalla mittarillani vähäisestä kulutuksesta. Haettuani "lastin" Virosta, on ollut nähtävissä selkeä piikki kulutuksessa. Selvähän se on. Kun minulla on juomaa koko ajan tarjolla, sitä myös kuluu. Ylipäätään "lastien" hakemisessa saatava säästö voidaan aivan hyvin panna lainausmerkkeihin. On tietyllä tapaa surullista katsoa suomalaisten viinarallia, vaikka itsekin mielelläni tuota keittoa kulutan.

Suhteeni alkoholiin on pitkä, elämäni pisimpiä suhteita muuten. Luin muutamia vanhoja kirjoituksiani tästä aiheesta ja osa oli, pakko myöntää, aika hyviäkin.

Tämä on tavallisen suomalaisen miehen tarina. Pääosissa olemme minä ja alkoholi; paras ystäväni.

Aiempia osia voi lukea alla olevista linkeistä.


-----------------------------------------------------------------------------------------

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 23: Uusi vuosi ja uudet juomat






















2 kommenttia:

  1. Nippelitietoa juuri nyt: Franziskanerin suodattamaton hefe alkossa 3,49., Berliinissä 0,89., eli lähes nelinkertainen hinta. Repikää siitä.

    VastaaPoista
  2. Heh heh... mites se klassinen Alkon perustelu menikään " Alko on hyvä koska siellä virkakyösti päättää viran puolesta mikä juoma on hyvä, eikä kansalaisen tarvitse itse miettiä sitä. Hinnat pysyvät kohtuullisina kun toiminta on virkakyöstien kontrollissa eikä vapailla markkinoilla."
    jotain tämmöstä kuulee aina ajoittain.

    VastaaPoista