lauantai 4. heinäkuuta 2015

Mengelen neuvola

Kaikki piti nähdä. Taloussanomissa Leo "Mengele" Stranius antaa ohjeita vauvojen kanssa eläville ekofasistisesta näkökulmastaan. En tiedä, onko Joka Asian Asiantuntija Mengele jo muokannut lastensa silmiä tulemaan toimeen vähemmällä määrällä valoa. Sitä tarina ei kerro. Ilmeisesti viherkahjoja ei tuo oma lisääntyminen haittaa, vaikka sehän se Gaiaa eniten rasittaa. Toisaalta, kaikki profeetat tarvitsevat opetuslapsia.

Ajankuluksi voi tosiaan viskoa kiviä, kuten Mengele kertoo. Lähi-itäläiset aatetoverit ovat siinä hyvä esimerkki. Vuosisadat vierivät eikä heitetty kivi sammaloidu.

3 kommenttia:

  1. Minusta on ihmeellistä miten vähän puhutaan siitä, että köyhien asialla metelöivät tarvitsevat köyhiä pysyäkseen vallassa. Mä en oikeesti tajua miten ihmiset voi olla noin saamarin sokeita omille jutuilleen. Onko se tyhmyyttä vai mistä on kyse? Ja sitten nää idiootit palkitsee toisiaan perustamalla verovaroin erilaisia järjestöjä ja nimittää itsensä niiden johtoon. Vastenmielistä.

    VastaaPoista
  2. Hmm. Vanhempi pojistani kasvoi melko niukassa ympäristössä, nuorten vanhempiensa heikon/olemattoman tulotason vuoksi. Nuorempi sensijaan kasvoi huomattavasti vauraammassa ympäristössä, kun siihen mennessä oli tulotasoni kasvanut merkittävästi. En ole kysynyt, mutta mitään selvää eroa poikien välillä ei erota, ei ainakaan mitään sellaista, mitä normaali vaihtelu veljessarjan sisällä ei selittäisi.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista, hyvät herrat. KT: sitähän luulisi, että ihimiset pyristelisivät köyhyydestä/vähävaraisuudesta ylöspäin. Niin tässä on meistä moni tehnyt. Mutta jotenkin täällä jengi diggaa, että on kurjaa. Niin se vain menee. Typeryyttä se on. Ollaan sokeita sille, että se oma "ismi" on itseasiassa ihan perseestä.

    VastaaPoista