lauantai 2. toukokuuta 2015

Fillarikyöstin koston paluu

Totuus tiedottaa, että fillarikyösti, jota me helsinkiläiset olemme elättäneet vuodesta 2009, ottaa lopputilin ja poistuu muihin hommiin. Kaupungin "pyörätiimi" ei tästä tietenkään pienene, vaan kuntalaisten raskaana taakkana on jatkossakin tarjota hyvä elämä usealle, vuodesta toiseen päivähoidossa hengailevalle fillarikaistojen raapustajille. Kyöstinä on hyvä olla.

Koko touhu on niin järjetöntä, että minun oli kotioloissani vaikea pidätellä naurua, kun artikkeli toteaa fillarikyöstin työn olleen "korvaamatonta". Priceless, sanois amerikkalainen. No, kaveri on maksanut kuntalaisille tässä vaiheessa satoja tuhansia euroja pelkkinä palkkaamiseen liittyvinä kuluina.

Tuhoa on tehty vetämällä tämän tuppukylän päätiet puolilleen fillarikaistoja, joilla ei edes pyörä liiku kuin hyvin harvoin. Oikeesti, HS selittää, että mankeloinnin suosio on kasvanut "räjähdysmäisesti". Onneksi tuo sana on itse uutisessakin lainausmerkeissä. Ei se ole kasvanut. En tiedä missä pyöränkumikuplassa nämä ihmiset elävät. Mitään silmin havaittavaa muutosta ei ole pariinkymmeneen vuoteen ollut näkyvissä, eikä ole jatkossakaan. Täällä pyöräilevät lähinnä köyhät opiskelijat ja trikookiitäjät. Molemmat omalla tavallaan pakon sanelemana; kun ei ilmankaan voi olla.

Ilmasto on vihamielinen 362 vuorokautta vuodesta. Ei "¤%&&% huvita tuonne ulos mennä suurimman osan ajasta edes auton ratissa.

Manskun alkupää on kärsinyt varmaan eniten uskonnollisesta mankelifanatismista, eli fihadismista, ja näyttää Salermon sakin ansiosta nyt todella autiolta. Ei näy autoja, ei liikennettä, eipä oikein edes sitä yhtä mankelia silloin, kun tuolla enää harvoin tulee ajeltua. Ja lisää tätä herkkua on meille maksupuolella olevilla tulossa. Pääsemme maksamaan Helsinginkadun ja Sturenkadun kaistat näille kaistapäille. Kiitos korvaamattomasta työstäsi, fillarikyösti.

Minulla olisi tarjota aitoja ratkaisu kaupungin kehittämiseksi ja elinvoimaiseksi saattamiseksi vaikka samantien. Pystyisin parantamaan turvallisuutta, lähinnä kävelijöiden ja lemmikkieläinten, miksei autoilijoiden ja fihadistien itsensäkin. Mutta minulla ei tätä valtaa valitettavasti ole. Saisin kaupunkiin lisää kaupankäyntiä ja elämää ja sujuvoitettua liikennettäkin.

Kaikki alkaisi mankelien verollepanosta. Vakuutus, katsastus, rekisteröinti ja insinööriajo.... siitä se lähtee, kuten jo pari vuotta sitten totesin.

Terveisin Se korvaamattoman työnne korvaava osapuoli



Helsinki 2.5.2015 Mannerheikintien alkupää noin klo 20.00 lauantai-iltana. 
Liikaa ei mankelisteja näy. 

3 kommenttia:

  1. Fillarikaistat ovat vaarallisia jalankulkijoille mutta Helsingin turhin liikenneväline ei ole mankeli vaan ratikka.

    Jos haluat etsiä liikenneruuhkien aiheuttajista kaikkein suurinta, se on raitiovaunu. Kyseinen liikenneväline on useimmissa suurkaupungeissa poistetu käytöstä tarpeettomana. Sillä on Helsingissäkin lähinnä ideologinen merkitys.

    Raitiovaunua ei tarvita, koska bussit kulkevat samoja reittejä kuin raitiovaunu, joka on vain hitaampi ja epämiellyttävämpi vaihtoehto bussille. Lisäksi ratikkakiskot syövät tilaa Helsingin tärkeimmiltä ulosmenoväyliltä eli Manskulta, Mäkelänkadulta ja Hämeentieltä.

    Jos Helsingin haitallisin liikenneväline pitäisi valita, se ei olisi fihadistien suosima mankeli vaan ratikka.

    VastaaPoista
  2. Kiitos erinomaisesta kommentista. Juuri näinhän se on. Raitiovaunu on muinaisjäänne, ja perustuu ideologiaan. Se on vähän kuin höyruveturi tai hevosvankkuri.

    Se mitä moni ei tajua on myös, että kaupungin pahin melulähde on ratikka. Sen meteli ja kolina on saatanallista. Bussikaan ei pääse lähellekään.
    Lisäksi raitiovaunutärisyttää ja vavisuttaa maata.

    ja tosiaan; vie aivan jumalattomasti tilaa kaduilta. en tiedä montako kymmentä prosenttia tien leveydestä se vie esim manskulla, varmaaan 40-50 prossaa. se osa onkin sitten suurimman osan ajasta vailla käyttöä.
    Mäkelänkadulla osuus vaikuttaa kaikista suurimmalta näin silmämääräisesti.

    kyllä liikenne sujumaan saataisiin ja liikenteen määrä käytännössä olemattomiin, muta pitäisi ottaa järki käyttöön. nyt on merkkejä vain päinvastaisesta.

    VastaaPoista
  3. http://yle.fi/uutiset/helsingin_virkamies_yllattaa_mainoskasvona_sain_pesukoneen_palkkioksi/7927220

    Heh. Ikäihmiset varmaan muistavat vielä sen, kun poliitikoille jaettiin Saloran stereoita ym. Kukaan ei muuten lähde noin leppoistasta hommasta ilman, että siellä taustalla on jotain suurempaa kuin pelkkä pesukonepalkkiosivukeikka. Jos tutkivia sjurnalisteja olisi suomalaisessa toimittajakunnassa, niin saisi mehevän jutun.

    VastaaPoista