keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Ruuhkamaksu on edellytys - rahastukselle

Uutisointia seuraavat ovat saattaneet huomata pieniä kesäisiä otsikoita vanhasta klassikosta eli ruuhkamaksusta. Tarinahan kertoo, että Vihreiden Suurvisiirit tietävät, että ruuhkamaksu on sujuvan liikenteen edellytys. On pystytetty selvitysryhmiä, joihin on kannettu mukaan kehäraakkeja yritysjohtajia jo haudan partaalla olevista firmoista. Taustalla häärii runoileva apteekkiapulainen, joka diggaa taksimatkailusta sekä tietenkin joukko maailmanpelastajia, lobbareita ja jokunen valtionapua nauttiva teknologiafirma kieli pitkällä veroluonteisina maksuina tulevaan riskittömään tuloon. Keppihevosena tässäkin on luultavassti "oikeudenmukaisuus", "käyttäjä maksaa", ja mitä niitä muita peruslöpinöitä nyt onkaan. Verokarhun ja satojentuhansien virkamiesten kassa on tyhjä: jottain tarttis tehrä... ja tehräänkin kohta.

Maailmanpelastamisella sen sijaan on aina kova kiire, sillä tuho tulee kohta, ellei pian. Vähän niin kuin Jeesuskin tulee pian.

Oletko sinä valmis?

Suomalaisten lomakausi on lopuillaan ja monet palailevat töihin. Ruuhkanperkaleet lisääntyvät. Totta se on, minulla on siitä valokuvia.

Valokuvat ovat Suomen pääkaupungin yhdeltä ruuhkaisimmilta (ruuhka siten kuin Vihreä Mieli sen käsittää) tieosuudelta eli Helsingin Tukholmankadulta noin klo 8 keskiviikkona 31.7. 2013

En tiedä kuinka selvisin perille tässä autojonossa ilman ruuhkamaksuja.

Kuva

Tarkimmat, jopa vasemmistolaisesti ajattelevista, huomaavat, että tämähän on oikeasti Nuurdensöldinkatu mutta olenkin vasta matkalla Tullinpuomille. Malttakaa vielä. On nimittäin jonoa ja matka kestää - pari minuuttia. Ihailkaa sillä välin pyöräilyä ylistävää valkoista monumenttia, sillä osa teistäkin on sitä maksanut minun lisäkseni.

Nyt näyttää pahalta: täällähän on joku muu tukkimassa tietä.

Kuva

Joku muukin siis pyrkii pois Helsingistä! Ei käy. Tietä ei riitä meille molemmille ilman gps-laskutusjärjestelmää.

Hetkinen nyt: mitäs vehkeitä nuo siniset ovat.

Kuva

Eliitille on oma kaista, niin oli kuulemma Neukkulassakin: ne jotka maksavat vähiten, saavat eniten eli oman kaistan käyttöön 24/7.  Se vaatinee puolueen jäsenkirjan. Aidosti tietenkin kysymys on siitä, että saataisiin niitä "ruuhkia" paremmin aikaiseksi ja niinpä kaistoja poistetaan järkevästä ja tehokkaasta käytöstä. Kuvassa joku tollo maalainen pyrkii Helsinkiin autolla! Eikä käy sekään! Saisi, mokoma, maksaa ainakin 12 euroa, joka kilometriltä, etenkin tuo punaisella kotterolla ajava, joka varmasti äänesti persuja eduskuntavaaleissa.

Nyt alkoi jännittää, mäen alta nousi jotain suurta ja mahtavaa: kolmas bussi peräkkäin!

oikeamielisethän ne sieltä tulevat sinisillä saastekasoillaan. Vain noin 50 litraa verovaroin tuettua polttoainetta sataa kilometriä kohti kaupunkiajossa ja kuski päälle elätettävänä. ja "ruuhka" on valmis, liikennes seisoo punaisissa valoissa, vaikkei ketään näy yhtään missään.

Valo-ohjaus on yksi tehokkaimpia tapoja Helsingissä luoda ruuhkia. Kokeilkaapa ajaa Pohjoisrantaa pysähtymättä Liisankadun risteyksen valoihin. Ei onnistu, ei yöllä eikä päivällä. Jos onnistuisi, se helpottaisi ajamista ja vähentäisi matkaan käytettävää aikaa. Ei käy, ei.

Kuva

Siinäpä sitä nyt on: ruuhkaa. Autoja niin ettei eteensä näe. En todella tiedä miten ikinä selvisin perille tänä aamuna.

Nopealla arvioinnilla noissa kolmessa eliittikaistalla kuolemaa työntävässä bussissa oli yhteensä noin 20 ihmistä kyydissä. Ja matkat maksoin osittain minä, oman matkani lisäksi.

Kiitos, helsinkiläiset äänestäjät, kun äänestitte Virheitä. Saatte tämän kylän kuolemaan ja ghettoumaan ennätysvauhtia.

7 kommenttia:

  1. Hähhähhää... Olipa hyvä kirjoitus! On niin iso tuulilasi että Tikka taitaakin olla dösäkuski :D

    VastaaPoista
  2. Voit uskoa, että viime aikoina ei ole naurattanut tämä Helsingin touhu....Bussikuskin duuni Helsingissä on varmasti niin kovaa hommaa, ettei minulla siinä hermo riittäisi. Ja kaikki jakeluajo myös, todella kovien miesten ja naisten touhua. Rispektiä heille.

    Jos maailmassa oli järkeä kaikki vihreät (ja muut vasurit)pitäisi laittaa vuodeksi pakolliseen valtiopalvelukseen jakeluajoon Helsingin kantakaupungissa. Näkisivät miten tämä maa, ja oikeestaan koko maailma, toimii. gummipyörillä se toimii.

    Pikku hyppy todelliseen elämään tekisi varmasti terää sille porukalle.

    VastaaPoista
  3. Kyllä olisin valmis maksamaan ruuhkamaksun (niin varmaan), jos se todellakin käytettäisiin esim. Helsingin katujen kunnossapitoon (hah). Samalla tietysti julkisen liikenteen tuki Helsingissä lopetettaisiin, eli sen pitäisi tulla toimeen omillaan! Voi olla, että sinisten bussien määrä "ruuhka-aikoina" ynnä muina aikoina vähenisi?
    Ja jotta ruuhkamaksu olisi tasapäinen, niin se pitäisi maksaa myös Helsingistä poistuville! Voi toki olla, että jos ruuhkamaksu pitäisi maksaa myös Hgistä poistuville, niin vihreät alkaisivat ajamaan pakkoliitoksia (Espoo, Vantaa, Kauniainen ym.)?

    VastaaPoista
  4. Niinpä. Mitenkäs ruuhkamaksu määriteltäsiin niille, joiden kaistalla ei ole minkäänlaista ruuhkaa mutta vastaantulevien kaistalla on. Mikä on ruuhkan määritelmä. Toisin kuin Vihreät luulevat, sehän ei ole se tilanne, jossa 3 autoa seisoo tyhjänpanttina punaisissa valoissa.

    VastaaPoista
  5. Siis ruuhkamaksuhan on HELSINKILÄIS-poliitikkojen ajama hanke, koska heillä ei ole mahdollisuutta muulla tavalla verottaa ESPOOLAISIA ja VANTAALAISIA (plus "loiskuntia" kuten Soininvaara asian kauniisti ilmaisee).

    VastaaPoista
  6. "loiskuntia"? Itse en pysty lukemaan Cosmon-tajunnanvirtaa, mielenterveydellisistä syistä.

    Työssäkäyntiverohan se on, varsinkin ei-helsinkiläisten kurittamiseksi. Tietysti jos yksityissektorissa olisi munaa, voisi useampi yritys tehdä sellaisen hassunhauskan manifestin, että maksun tullessa siirtyy firma Riihimäen pohjoispuollelle, tai Tallinnaan. e

    Suomalaiset lampaat tosin ottaa kaiken sonnan vastaan mitä vaan päälle jaksetaan kaataa.

    VastaaPoista
  7. tiet ovat hirvittävässä kunnossa. Se on joka kerta mainittava erikseen.

    VastaaPoista