tiistai 30. heinäkuuta 2013

Eikö mitään uutta

Onpas ollut jotenkin tylsä kesä sääntelyn ja lisämaksujen sekä autoilijoiden kurittamisen osalta. Tietty kuntasektorilla ja virastoissa ollaan pitkillä, pitkillä lomilla ja kyllähän se muutenkin saattaa laiskottaa, kun aurinko paistaa parina päivänä vuodessa. Onneksi tulossa on alkoholiveron korotus jo ensi vuoden alusta, näin luki lehdessä.

Eilen hieman piristi, kun huomasin, että Töölössä ja Olympiastadionin nurkilla on kantakaupungin viimeisille ilmaisille parkkipaikoille vedetty jo maksuautomaatit (3. vyöhyke). Kaapeloinnitkin on jo tehty, enää liikennemerkit ovat vaihtamatta. Sittenpä rahastus ja kantakaupungin autioittaminen pääseekin taas yhden pykälän kiivaampaan vauhtiin.

Kunhan viimeinenkin "kivijalkakauppa" lyö lapun luukulle, lienee Virheiden unelma toteutunut: yksinäinen raitiovaunu kolisee autiossa kylässä Itämeren rannalla vieden yliopiston kehitysmaarunouden lisurityötä tekevää ja aina Virheitä äänestänyttä Lissua kohti kampusta. Vaunun takaosassa virkamiespariskunta Heimo E. J. Makkonen ja Maj-Lis Säändelssön-Makkonen siirtyvät työpäivän jälkeen kohti etu-Töölön 134 neliöistä kattohuoneistoaan, jonka he kovalla työllään ovat juuri saaneet maksettua.

*tarinan nimet ovat keksittyjä ja kaikki yhteneväisyydet eläviin tai kuolleisiin todellisiin henkilöivät ovat silkkaa "couinssidenssiä".

2 kommenttia:

  1. Helsinki on Detroitin jalanjäljillä. Meillä kun ei ole väkivaltaista mustien alakulttuuria, niin sen paikan ovat ottaneet vihervasemmiston edustajat. Joku Arhinmäki väkivaltaisine jalkapallofanikausineen on hyvä esmerkki. Samoin koko Vihreä liikehän on syntynyt anarkian ihanteille.

    VastaaPoista
  2. Totta, totta. Ja sama sakki johtaa Helsinkiä, ellei kohta jo koko maata. Miten tässä näin kävi?

    VastaaPoista