sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Omaa lääkettä

Vasureilla, ainakin joillakin heistä, napsahti nyt oma lääke väärään kurkkuun, kun paikoitellen jotkut koulut nähtävästi ovat kieltäneet lapsilta pyöräilyn koulumatkoilla. Syythän ovat meille autolla liikkuville kovin tuttuja: on tilanpuutetta ja se turvallisuuskin tuppaa kärsimään ja eikö kukaan ajattele lapsia. Muitakin syitä saattaa olla.

Mutta sitä saa mitä tilaa, toimii se kieltely toisinkin päin. Ideoin jo hetken Kieltopäivääkin, joka olisi Anarkiapäivän, Siivouspäivän ja Ravintolapäivän kanssa useamman kerran vuodessa järjestettävä hauskanpitotempaus. Kieltoja saisi keksiä miten päin vain ja sakkomaksut saisi periä tarvittaessa voimakeinoin.  Hauskaa, eikö!

Pyöräily kielletty -aiheesta tietenkin veti ohjaustankot sieraimiin itse Helsingin Totuus, tuo Cityvihreyden ja Globaalin Vastuunkannon airut, joka laati pääkirjoituksen otsikolla Pyöräily kielletty.

Loppuun heitän ajatuksen; miten me nykynuoria vanhemmat ihmiset selvisimme tänne saakka näin sankoin joukoin hengissä, kun vielä markka-aikaan ei erilaisia kieltoja ollut läheskään näin paljon. Lapsi sai ostaa jopa tupakkaa vielä muistaakseni 90-luvulla, eikä aski ollut täynnä "kuolet kohta" -tyyppisiä varoituslauseita. Fillaroida sai ilman kypärää, enkä tunne ketään, joka olisi tavallista naarmua ihmeemmin onnistunut itsensä pyörällä loukkaamaan.  Olisiko kuitenkin niin, että vahinkoja sattuu ja ihmiset tekevät virheitä kielloista huolimatta.

7 kommenttia:

  1. Tässäkin siis vihreä vastustaa sääntelyä vain siltä osin kun se rajoittaa hänen omaa elämäänsä. Hän ei vastusta sääntelyä sinänsä, vaikka antaa ymmärtää asian olevan niin. On helppoa vastustaa itselle tärkeiden asioiden sääntelyä vetoamalla "typerään säännöstelyyn" tai "sääntelyn toimimattomuuteen", mutta todellisuudessa ainoa älyllisesti rehellinen argumentti olisi, että asia ei kuulu valtiolle.

    Se johtaisi helposti kaltevalle pinnalle kaikkien sääntelyiden osalta, ja siksi nämä vihreät varovat käyttämästä sitä. Heidän mielestään kaikki asiat kuuluvat valtiolle ja siksi ei ole mitään järkeä väitteessä, että joku asia ei kuuluisi valtiolle. Se kuuluu kyllä, mutta valtio saa päättää että rajoitetaanko sitä vaiko ei. Siinä on pieni mutta merkittävä ero.

    VastaaPoista
  2. Lisään vielä sen, että vihreän mielestä asiat kuuluvat valtiolle, koska valtio kerää veroja ja veroilla kustannetaan terveydenhuolto. Sen takia valtio saa päättää terveyteen liittyvistä asioista minimoidakseen terveydenhuollon uhat ja kustannukset.

    Julkisilla varoilla kustannettu terveydenhuolto rapauttaa moraalia, kun asiansa hoitanut joutuu maksamaan itse hammaslääkärillä käyntinsä mutta lössiksilyöneet saavat maksusitoumuksen Kelasta. Vähänkö se ihmetyttää ja kannustaa tosiaan huolehtimaan omista asioistaan.

    VastaaPoista
  3. Olen täysin samaa mieltä. Kaikki valtiolle, kaikki, sääntely, jopa kaikki rahakin on valtion rahaa, vai miten joku kirjoitti sun blogin kommenteissa. Että kaikki raha on valtion rahaa mutta se on väliaikaisesti jonkun muun hallinnassa. Upea ajatus kyllä. Kertoo ihmisestä olennaisen.

    Hyvä huomata ettei Wanha Arkkivihollinen ole vielä haudassaan vaan taisto on jopa kiihtymään päin. http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3002869/tyoryhma-kieltaisi-tupakoinnin-kunnallisissa-vuokra-asunnoissa

    loppuu se röökin veto autossa kohta!
    Sun autokin on "oikeesti" valtion auto, ja mun auto myös (joka on nyt jotenki hajalla), me saamme vielä ajaa niillä miten mielii mutta kyllä siihen joku muutos täytyy saada lähiaikoina. Autoton Suomi 2042 -projektia odotelessa.

    VastaaPoista
  4. Lapsi ei saanut ostaa tupakkaa enää 90-luvulla. Muisti on vihervihaajilla heikko.

    VastaaPoista
  5. Kumis, mitä höliset. Valtiolla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Päätökset ovat tehneet nähtävästi koulujen rehtorit.

    VastaaPoista
  6. No koska se 16-vuoden ikäraja loppui? 16-vuotias on lapsi, vaikkei se siinä iässä tietenkään siltä tunnu.

    Vai joko se loppui 80-luvulla. Pitää tarkistaa asia.

    VastaaPoista
  7. 1995. http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_ik%C3%A4rajoista_Suomessa#Nousseet_ik.C3.A4rajat

    pitkäänhän tuo kesti, melkein 20 vuotta.
    Poltin itsekin joskus mutta lopetin.

    VastaaPoista